Löytö
Kirppari ihmisenä esittelen blogissani tekemiäni löytöjä. Kerron myös tavaroiden käyttö tarkoituksista. Haluan herättää ihmisten mielenkiinnon siinä, että kaiken ei tarvitse olla uutta!
Avainsanaan kuuluu 193 blogia.
Kirppari ihmisenä esittelen blogissani tekemiäni löytöjä. Kerron myös tavaroiden käyttö tarkoituksista. Haluan herättää ihmisten mielenkiinnon siinä, että kaiken ei tarvitse olla uutta!
Ostakaa pois! Vinkkejä Turun seudulle, postaan mielestäni hyvistä kirppiksistä/romareista/tavaratoreista ja vinkkaan muitakin apajille. :)
Sisustamista, ruokaa, matkailua, asumista, elämistä 40+ helsinkiläinen kaupallisen ja sisustussuunnittelijakoulutuksen omaava muotialan ammattilaisen kirjoittamana ja kuvaamana. Blogi suomeksi ja englanniksi.
Maakari sisustaa - tuunaa - nikkaroi - kunnostaa - askartelee - ideoi
Parikymppisen tytön juttuja suloisista askarteluista, näpertelyistä tai muuten vain ihanista asioista.
Kaikkea kivaa kauneudesta, vaatteista, leipomisesta ja hmm..ihan kaikesta!
Blogikirppis, jonka takaa löytyy kahdeksan bloggaavaa mammaa.
Toisinaan ei jaksa lähteä kirpputorille asti. Nyt kirppaaminen on helppoa! Kirppaan omia tarpeettomia tavaroitani kirjoista huonekaluihin. Laitan mielelläni (Pirkanmaan alueella) myyntiin myös muiden tuotteita.
Käsitöitä ja lemmikkejä höystettynä satunnaisilla kirppari- ja messulöydöillä
Kirppis, josta löytyy melkein mitä vain koruista muotivaatteisiin. Myös astioita leluja, kenkiä, kirjoja, lehtiä, lastenvaatteita, verhoja ym. Myös vanhaa lasia, designia, dvd-leffoja. Eli kaikkea, mitä kotoa voi löytää.
Perheenäidin kirjoittelua lasten, miehen ja työn välimaastossa. Innostuksena käsityöt ja kirpputorit. 40-rajapyykki juuri täyttynyt.
Mimosan päiväkirja. Leipomista, sisustamista, käsitöitä ja rescuekoiria.
21-vuotias opiskelijatyttö. Itse tehtyjä ja suunniteltuja asioita. Neulomista, virkkausta ja muuta näpräämistä. Kirpputoreja ja oman tyylin kehittylyä. Valokuvausta ja arjen pätkiä.
Minipoppoo lastentarvikekirppis & second hand on Helsingin Konalassa sijaitseva uusi lastentarvikekirppis. Voit vuokrata meiltä pöydän tai tulla second hand-puolelle myyntitiliasiakkaaksi. Tervetuloa!
Reilun parikymppisen naisihmisen tekemiä kirpputorilöytöjä, käsitöitä ja muita väkerryksiä.
Kirjoitan blogia perheestäni, shoppailusta, arjestamme sekä kaikesta ajankohtaisesta.
Tarkoitus on jakaa ajatuksia ja kuvamateriaalia kaikesta siitä materiasta, jota aktiivisesti haalin ympärille. Antimaterialistien kauhistus. Omistamisen ihanuutta ja sitä, kun mikään ei koskaan riitä. Mahdollisesti tarjoan teille myös satunnaisia katkelmia kaikesta siitä kieroudesta, joka pienen keräilijähamstraajatoukan päässä syntyy. Kuvatarinoita siis.
Kengät, laukut, korut, hiukset, meikit..... ♥
Kaikenmoista kirjoittelua abiturientti tytöltä vaatteisiin, kynsiin ja muihin turhuuksiin liittyen.