Kosittiin. Tahdomme.
Avoliiton ikuisuuskannattaja sanookin tahdon. Häät elokuussa 2012.
Avainsanaan kuuluu 101 blogia.
Avoliiton ikuisuuskannattaja sanookin tahdon. Häät elokuussa 2012.
Sähköinen kirkonmäki
Salainen evankelista seuraa uusinta tieteellistä keskustelua, jota käydään Klemens Aleksandrialaisen kirjeestä Theodorokselle ja sen sisältämistä evankeliumikatkelmista (ns. Salainen Markuksen evankeliumi). Lisänä muuta mielenkiintoista kansainvälistä tutkimusta erityisesti Uuden testamentin eksegetiikan alalta, kotoista kirkkopolitiikkaa ja salaliittoteorioita. Suomeksi ja englanniksi.
Elämän tarkkailua maan ja taivaan väliltä
Tarkoituksenamme on ekumeenisessa hengessä herättää ja ylläpitää kristillisen uskon pohjalta nousevaa vastuuta ja toimintaa rauhan ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.
Kokemuksia elämästä ja etsimisestä, kirkosta ja kristillisyydestä oppilaitospappina.
Erään diplomi-insinöörin hajanaisia ajatuksia elämästä, perheestä, uskosta, politiikasta ja kulttuurista.
Hääsuunnittelua Helsingissä. Tavoitteena kauniit, rennot ja modernit häät - ripauksella vaaleanpunaista. Häitä tanssitaan kesällä 2012.
Herkän murskaava katsaus suomalaisiin harhoihin ja toiveisiin. Kohtalokas blogi aivotyötä vältteleville. Pohdintaa ja mediaskannausta aiheista, joiden piiriin kuluu sosiologia, elokuvat, humanismi, filosofia, psykoanalyysi, draama, kapitalismi, freudilaisen ihmiskuvan tulkintamahdollisuudet, uskontotiede, uskonto/kirkko, mediakritiikki, terrorismia hyödyntävä mielikuvapolitiikka ja kapitalistinen mediaestetiikka.
Hääsuunnittelijan blogi kaikesta mahdollisesta häihin liittyvästä. Vinkkejä kaikille morsiamille, juttuja häistä, morsiuspareista, koristeluista.
Sukututkimusta ja historiaa. Valokuvia, dokumentteja ja kaikkea kivaa asiallisesti, mutta lämpimästi.
Tarinoita lukkarin arjesta ja tärkeäksi kokemistaan asioista. Ja kudontajuttuja sitä mukaa kuin valmista syntyy.
Onko rajan takana kaikki paremmin - riippumatta siitä, kummalta puolen asiaa katsoo? Suomessa seurataan ahkerasti Ruotsin tapahtumia, mutta vastaako median välittämä kuva tukholmalaisen arkitodellisuutta? Miltä Suomi näyttää Ruotsista katsoen? Mitä on ruotsinsuomalaisuus? Muun muassa näistä teemoista kirjoittaa "Muumilaaksosta Mälarinlaaksoon" muuttanut suomalainen.
Oululaisen tehokaksikon valokuvausblogi. Kuvaamme kaikkea maan ja taivaan väliltä, erityisosaamisalueenamme dokumentaarinen hääkuvaus.
ajatuksiani Suomen kirkosta ja kristillisyydestä. Maailmanlaaja näkymä ei unohdu. Kerron miksi uskon ja mitä uskon. Mitä teen ja miksi teen.
sanoille leikkimistä ja ympäristön havainnointia omasta ikkunasta ja toisten blogeista
Kuvia arkielämästä Filippiineillä. Kulttuurierojen arvojen pohdiskelua.
Espoon seurakuntien nuorten aikuisten Cafekismus-yhteisön työntekijän blogi
Blogissa mietiskellään uskon asioita. .
Uskonnonfilosofiaa heikon ateismin näkökulmasta.