CREATIVE BLOCK JAAKKO VEIJOLA®
"Ihminen syntyy havainnosta. Siitä, että hän havaitsee ja hänet havaitaan" (jos kekkaat, kenen sitaatti, tarjoan lounaan)
Avainsanaan kuuluu 907 blogia.
"Ihminen syntyy havainnosta. Siitä, että hän havaitsee ja hänet havaitaan" (jos kekkaat, kenen sitaatti, tarjoan lounaan)
Peikkoja, menninkäisiä, keijuja, tonttuja, lohikäärmeitä! Satuja ja tarinoita.
Esikoiskirjailijan elämää ennen ja jälkeen kustannussopimuksen.
Onni on arjessa. Kerron pihapiirimme tapahtumista: puutarhatöistä ja remonteista. Tarjolla on tunnelmia 1,2 ha keskeneräiseltä pihalta ja muutenkin reipasta menoa. Sijaintimme on III-vyöhykkeellä. Tervetuloa seuraamme!
Sukututkimusta ja historiaa. Valokuvia, dokumentteja ja kaikkea kivaa asiallisesti, mutta lämpimästi.
Juuri aikuisikään ehtineen espoolaisen nuorukaisen mietteitä elämästä.
20-vuotias nuori nainen kirjoittelee syntyjä syviä ja selvittelee pääasiassa vain omaa päätään.
Aada, Tampere. Lukiolaistyttö kirjoittelee elämästään, jakaa ajatuksiaan ja tunnelmoi. Isossa roolissa mm. pukeutuminen, sisustus, perhe, ystävät, taide, ruoka, opiskelu ja elokuussa alkava vaihto-oppilasvuosi Kiinassa.
Olen 21-vuotias öllimölli Oulusta. Lissäilen blogiini kuvia taiteiluistani sun muusta jännittävästä, ja höpöttelen mitä mieleen juolahtaa.
Päähän pälkähtäviä ajatuksia elämästä, ihmisistä ja maailmasta. Ja kaikesta muustakin.
Pesue Wikipedian mukaan: "Yhdestä raskaudesta syntyneiden poikasten joukko". Pesueeseeni kuuluvat lokakuussa 2011 syntyneet kaksoset. Kaksosten kasvatusta harjoitetaan kahden kielen ja kulttuurin vaikutuspiirissä (Suomi ja Iran).
Nuoren lesbotytön arkea ja elämää ihmissuhdekiemuroineen
Photos & letters to myself.
Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.
Elämän suurten ja pienten asioiden ihmettelyä.
Teinitytön julkisia yksityis-ajatuksia elämästä, ihmisistä, ilmiöistä ja monesta muusta asiasta, sekä random kirjoittelua. Hyvinkin tuore blogi ajatusteni kanavoimiseen ja kirjoitustaitoni kehittämiseen, tekstien asiapitoisuus saattaa vaihdella sadasta nollaan :)
Kokemuksia kirjoista, lukemisesta ja kirjallisuudesta
Blogi kielten X-arkistoihin