Kirjastoissammekin - Opiskelijalähettiläs Heli H.
Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa.
Avainsanaan kuuluu 43 blogia.
Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa.
Kirjaveräjä on kirjallisuusblogi, jossa kirjaston henkilökunta kuvailee ja kirjaa ajatuksiaan lukemistaan uusista ja vähän vanhemmistakin teoksista.
Kirjastokoira Kirjavainen on Imatran kaupunginkirjaston lemmikki- ja vahtikoira, joka kirjoittelee kirjaston tapahtumista ja yleisesti kirjastoon liittyvistä asioista. Kirjavainen asuu Imatran pääkirjastossa, mutta on sitä nähty Vuoksenniskalla ja Rajapatsaallakin.
Kirja-arvosteluja, lyhyesti ja innolla. Kirjoittaja on 30-vuotias paikallisen kirjaston kanta-asiakas (harmi ettei siletä saa bonusta). Lisäksi sivutaan elämää, elokuvia, pupuja ja ihmettelyä maailmasta.
Kirjastoikkuna on Tampereen yliopiston kirjaston blogi. Blogissa kerrotaan kirjaston toiminnasta ja keskustellaan asiakkaiden kanssa.
There's more to life than books, you know, but not much more, not much more (Smiths)
Mace kirjoittelee kaikenlaisista kirjastoja ja kirjastoalaa koskevista että sivuavista asioista, joita sattuu mieleen juolahtavan.
Kansalliskirjastolaisten kirjoituksia digitaalisiin julkaisuihin, digitaalisiin kirjastopalveluihin ja muihin verkkomaailman ajankohtaisiin ilmiöihin liittyvistä aiheista
Stoori on Turun pääkirjaston nuorten alue. Blogi seuraa ajankohtaisia nuorten asioita ja ilmiöitä sekä elämää kirjastossa ja sen ulkopuolella. Blogista löytyy kirja-, lehti- ja leffavinkkejä sekä tietoa Stoorin tapahtumista.
Käsittelen blogissa kirjastomaailmaa ja johtamista
HelMet on enemmän kuin kypärä. HelMet on Suomen toiseksi tunnetuin verkkobrändi, Googlen jälkeen. HelMet-kirjasto (Helsinki Metropolitan Area Libraries) on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastojen muodostama kirjastoverkosto. Tule mukaan kehittämään HelMet-kirjaston verkkopalveluita!
Mediamajan tiimin virallinen blogi.
Hieman hompsun vaasalaisen peruskristityn naisihmisen arkista höpötystä ja pohdintaa.
Kirjaston Kummitus on parikymppisen innokkaan kirjastokävijän ja kirjahullun lukublogi, jossa esitellään luettuja kirjoja ja seurataan vuoden 2012 lukuprojektin (ainakin 100 kirjaa vuodessa) edistymistä.
Kirjaston maailmaan sijoittuva blogi. Mitä siellä tapahtuu ja tapahtuuko yhtikäs mitään.
Hakunilan kirjaston blogi.
Kaikenmoisia juttuja mm. käsitöistä, kirjoista ja elokuvista...
Verkko haltuun! -projektiblogi kertoo projektin tapahtumista. Liikumme kirjastojen, mediakasvatuksen, tietoyhteiskunnan kentillä aktiivisesti ja osallistuvasti.
Mitä kirjaston takahuoneessa todella tapahtuu...
Tarinablogi jossa seurataan ihmeellisiä tarinoita kirjastossa. Tarinoilla ei ole mitään sidosta oikeaan elämään ja harvoin edes todelliseen kirjastoon. Huumoria löytyy!