Iloksi muuttuu
Kirjoitan kirjaa. 2011 helmikuussa sanoja kasassa lähes 33 000. Kyllä se tästä iloksi muuttuu.
Avainsanaan kuuluu 8 blogia.
Kirjoitan kirjaa. 2011 helmikuussa sanoja kasassa lähes 33 000. Kyllä se tästä iloksi muuttuu.
Tämän blogin tarkoitus on yrittää kurkistaa mieleen, joka kirjoittaa, näkee kuvia ja vaeltaa täysin muissa maailmoissa aina kun mahdollista. Haahuilen. Ja kun viimein saan idean, joka vie mennessään, se saattaa vaeltelevan mielen kovin kiihdyksiin. Ei ole enää mitään muuta kuin toinen maailma ja sen tapahtumat. Jotenkin pitäisi kai selviytyä todellisuudestakin? Ehkä. Kirjoittamisesta. Esikoisromaanista. Mielestä, joka on jatkuvasti samaan aikaan toisaalla.
Kirjallisen elämäni blogi. Aiheita kirjoittamisesta ja työn alla olevista teksteistäni. Sisältää myös vapaasti luettavissa olevaa vain verkossa julkaistua materiaalia, kuten novelleja ja runoja.
Kustannustoimittajan kynäelmiä käsikirjoituksista, kirjoittamisesta ja julkaisemisesta. Ei niin ilmeisiä näkökulmia kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen, ajattelua itsestään selvyyksien murtumakohdissa.
Kerään tällä blogilla muiden ajatuksia, tarinoita ja kokemuksia työttömyydestä.
Kirjailija Elina Loisan blogi. Kirjoittamisesta ja maailmasta sen ympärillä.
Tom Walo on kirjailija, joka ei ole kirjoittanut ainuttakaan kirjaa. Vielä.
"A collection of ideas, prompts and inspiring curiosities for writing." Päivittäin päivitetty blogi, johon kerätään kirjoitusideoita, haasteita ja inspiraatiota blokista kärsiville kirjoittajille. Lisäksi löytyy myös artikkeleita ja yleisiä kirjoitusvinkkejä! Kielenä englanti, mutta ylläpitäjä suomalainen :)