Aforistiblogi
Suomalaisia aforistikkoja - valokuvia ja aforismeja.
Avainsanaan kuuluu 1136 blogia.
Suomalaisia aforistikkoja - valokuvia ja aforismeja.
during the Age of Glass, everyone believed some part of him or her to be extremely fragile.
Kirjoittaja on yhä kulttuurishokista kärsivä paluumuuttaja, joka ihmettelee elämää Suomessa, omaa sekä muiden suomalaisuutta ja odottaa hartaasti kaikkia niitä uusia asioita, jotka Suomesta yhä jostain syystä puuttuvat.
(Melkein)kaikki mitä luen!
Satunnaisia, itseäni huvittavia kirjoituksia.
Ajatus on Ahma ja minä olen Alexander. Tervetuloa kurkistelemaan vihreän kriitikon, toimittajan ja runontekijän kirjoitteluihin. Asun Helsingissä, pitkänsillan tällä puolen. Hymyillään kun tavataan.
Päälle 30v perheenäiti painaa kahta työtä, opiskelee, lukee, seuraa urheilua, yhteiskuntaa ja omaa vahvoja mielipiteitä
Ajatushatun perimmäinen tarkoitus on tuoda mielenkiintoista tietoa suomalaisten lukijoiden ulottuville. Tällä hetkellä teen kaiken itse kääntämisestä taittoon. Luen jatkuvasti englanninkielistä kirjallisuutta, lähinnä tietokirjoja, koska monista aiheista ei löydy ollenkaan tai tarpeeksi suomenkielisiä kirjoja. Haluan suomentaa ja julkaista löytämiäni helmiäni. Otan mielelläni vastaan myös toiveita kirjallisuudesta, jota pitäisi julkaista suomeksi. Tule tutkimaan, mitä kummaa oikein puuhailen...
Ajatuksia elokuvista, kirjoista, musiikista, peleistä ja taiteesta. Arvostelut eivät sisällä suuria juonipaljastuksia. Jos pystyt katsomaan trailereita tai lukemaan takakansitekstejä, voit myös lukea tätä blogia.
kuonan rinnakkaistermit: eritteet, kuuluu ryhmiin: patologia, psykiatria, tautioppi
Akasia News kertoo elämästä suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Villa Karossa, joka sijaitsee Grand-Popon kylässä Beninissä, Länsi-Afrikassa.
Nuori nainen etsimässä itseään ja elämän pieniä iloja.
Erno Paasilinna kirjoitti alamaisen kyynelistä, minä kirjoitan alamaisen hymystä, sillä alamaisuus on onni. Mielipiteestä ei tarvitse pitää, mutta mielessä se on pidettävä - lempeästi, mutta terävästi.
Puhdistaa ruumiin, tyhjentää mielen.
Runoilijan kirjoituksia matkan varrelta.
Oh yeah, flying high!
Aleksi arvostelee erilaisia asioita erilaisilla tavoilla.