Grafomania
Kuusi kirjoitusvimmaista kirjailijaa tuulettaa ajan ilmiöitä, ruotii lukemiaan kirjoja ja hämmästelee elämää.
Avainsanaan kuuluu 147 blogia.
Kuusi kirjoitusvimmaista kirjailijaa tuulettaa ajan ilmiöitä, ruotii lukemiaan kirjoja ja hämmästelee elämää.
Kirjakauppias ja kustantaja Heikki Savolan blogi.
Kirsi Pihan pitämä blogi, jossa aiheena ovat kirjat, lukeminen, kirjailijat ja kaikki siihen liittyvä. Tervetuloa.
Hetki ennen huomista - hetki aikaa ajatuksissaan.
Nuoren Voiman Liiton kirjallinen kesäkiertue Baltian maihin, Puolaan ja Saksaan. Kymmenen kirjailijaa, kaksitoista päivää ja monta esiintymiskaupunkia! Lue kuulumisia kiertuebussista, raportteja keikoilta ja merkillisiä tarinoita kiertueen kaupungeista!
Kahden syksyn 2009 esikoiskirjailijan, Marjo Heiskasen ja Johanna Hulkon, blogi.
Musiikki, kirjallisuus, elokuvat, pukeutuminen, valokuvat, inspiroivat ihmiset. Rakastan noita edellä mainittuja kuten myös listojen tekemistä ja kollaaseja.
Olen esikoiskirjailija jonka eka teos Isä Meidän ilmestyy 15.2.2007. Jos ja kun opin käyttämään tätä jutskaa, niin laitan muitakin tekstejäni tänne luettavaksi. Until then.
Tyttö lukee ja kirjoittaa!
INAhdus on kirjablogi kiireisille: subjektiivisia kirja-arvioita ihmisille, jotka miettivät mihin kirjaan sen vartin viikossa käyttäisi ja muuta kirjaan liittyvää dadaa.
Kahden lukutoukan blogi kirjallisuudesta, lukemisesta ja kaikesta kirjoihin liittyvästä.
Kirjoista, kulttuurista ja sen sellaisesta - On books, culture and all that
Tässä blogissa seurataan elämää Tapaus Neitsythuorakirkko -kirjan julkaisemisen jälkeen - sekä kirjan elämää sen irrottua kirjoittajiensa käsistä. Blogia kirjoittaa Juulia Jyränki, joka on teoksen toinen tekijä.
Runoja elämän kovilta ja karuilta kaduilta aina niin lempeisiin keinuviin aaltoihin kohti aamuaurinkoa.
Mitä tapahtuu todella - kirjailija, runoilija ja kirjallisuuskriitikko Juha Siron kirjallisuus- ja kulttuuriblogi.
Painoton kellari, jossa hienostunut älyllisyys ja bakkanaalinen ilveily vetävät köyttä. Paikka jossa ei voi tehdä mitään väärin. Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksuu halvalta kuohuviiniltä, on täynnä Zaumia, mielentakaista kieltä.
Kirjapäiväkirja
Valt. tri Kalle Haatanen kommentoi maailman menoa aina suurellisesta aikalaisdiagnoosista pieniin ärsytyksen ja ilon aiheisiin
Kansanperinteen kirjoituksia uskomusperinteeseen, muinaishistoriaan ja kansantaiteeseen painottuen.
Teini-ikäinen kirjoittaa aikuisten kirjoista uudella asenteella.