UinuvaKirja
Bookcrossing tunnuksen LucaFinn (Keski-Suomi, Jyväskylä) filiaali. Kertomuksia kirjoista, bookcrossauksesta ja e-laitteista
Avainsanaan kuuluu 111 blogia.
Bookcrossing tunnuksen LucaFinn (Keski-Suomi, Jyväskylä) filiaali. Kertomuksia kirjoista, bookcrossauksesta ja e-laitteista
Laiskanletkeään tahtiin tipahtelevia pohdintoja kirjoista laiskalta lukijalta.
Himolukija suosittelee, mitä nyt kannattaa lukea! Tässä blogissa Mari Paalosalo-Jussinmäki kertoo lukemistaan kirjoista, niiden synnyttämistä ajatuksista ja vähän muustakin kirjoihin liittyvästä.
Blogin aiheena on sähköinen kirja, eli e-kirja tai sähkökirja. Blogissa kolme kirjojen ja teknologian ystävää pohtii aihetta suomalaisesta näkökulmasta. Mukana myös suosittu lukulaitetesti.
Ruususatu on klassisen sadun muotoon paketoitu, aikuiselle lukijalle kirjoitettu tarina Ruususta, joka saa tehtäväkseen auttaa ystäväänsä Enkelimummia. Enkelimummin sydäntä painaa salaperäinen taakka ja ainoa, joka osaa valmistaa lääkettä on Hämärämetsän tuolla puolen asuva tietäjä Alfred. Tehtävä ei ole helppo, sillä kyläläiset tietävät, että Hämärämetsän uumenissa asuu myös verenhimoinen Ulvas-susi. Kun rakastettu Seppä murskaa Ruusun unelmat auvoisesta perhe-elämästä, Ruusu päättää kohdata pelkonsa ja auttaa Enkelimummia. Matkalla Alfredin luo Ruusulle paljastuu salaisuuksia, jotka tempaavat hänet suureen seikkailuun.
Kirjanystävien tapaamispaikka ja salainen kirjavaihto jokaiselle, joka rakastaa lukemista, kirjoja, painomusteen tuoksua sekä tietysti ihania yllätyksiä!
We are two fabulous females set out on a mission to read 100 books in order to find something that would rival our sharp wit and incredible eloquentness, not to mention our tragic beauty. We also have a lot to say. About a lot of things, but in this blog we try to stick to books. In particular, the ones we've read. Predictable, we know... We also welcome you to join us on our mission and delve into the world of classic literature and finally read all those books that you know you should've read and never just bothered to.
Kirja, joka jatkuu jokaisen merkinnän myötä. Kauhua ehkä, ehkä pelkkää illuusiota, ehkä tätä blogia ei koskaan ole ollut olemassakaan.
Kuin kirja, joka jatkuu jokaisen blogimerkinnän myötä. Yhtä omituinen kuin kirjoittajakin.
HKY:n nuorisojaoston Blogi. Kaikille avoin ja kaikki tervetulleita seuraamaan kerhomme tapahtumia. Kerromme tulevista ja menneistä tapahtumista ja toivomme sinunkin tulevan mukaan jos olet painoviestinnän nuori (alle 35 v)
Kirjakauppias ja kustantaja Heikki Savolan blogi.
Kahden Etelä- ja Pohjois-Suomessa asuvien erittäin hyvin toimeen tulevien sisarusten blogi kirjoista, omista piirroksista ja muista höpötyksistä. Sisaruksista toinen 9 vuotta(pohjoinen) ja toinen 20 vuotta(etelä). Laaja alainen siis!
Tämä blogi on pyhitetty lukuelämyksille. Koskettaville, jännittäville, ajattelemaan herätteleville tai muulla tapaa kiinnostaville.
Lukutoukka pohtii kirja-alaa lukijan, kirjakauppiaan, kustantajan ja vähän kirjailijankin näkökulmista.
Mitä hittoa kirja-alalla oikein on tekeillä?
Kirjassa käsitellään Nokiaa analyyttisesti, kriittisesti ja yhtäaikaa uutta Nokiaa rakentaen. Tähän liittyy uudenlainen johtaminen ja tuotteiden suunnittelu, epäpätevyyden ja arkiajattelun poistaminen kovin ottein yhtiöstä ja ammattikoulutuksesta. Näissä talkoissa mukana ovat omistajat, taiteilijat, kirjailijat, filosofit ja muotoilijat. Kirja on tyyliltään datadraamaa ja se on kirjoitettu nokiaksi, Nokian sisäisellä kielellä. Kirjassa on paljon kuvia ja kaavioita, ne ovat värikkäitä ja sisältävät paljon tekstiä selkeyttävää tietoa.
Heijssan! Tää blogi käsittelee monia asioita mut pääasiassa mun elämää. Oon 96-vuonna syn tyny tyttö ja pidän salanimenäni Cherry. Harrastan agilitya ja showtanssia.
Tarina ystävyydestä ja elämäntahdosta. Lukekaa, ottakaa selvää, mistä on kyse.
Miksi olemme olemassa? SE, että olemme olemassa, on mielestäni maailmankaikkeuden ihmeellisin asia. SE, että emme tiedä, miksi olemme olemassa, on vähintäänkin yhtä jännittävä juttu. Auttakaa minua löytämään vastaus! Auttakaa itseänne löytämään vastaus!
Kirjoista ja niiden lukemisesta