Syöpä
Vaimon näkökulmasta.Mitään salaamatta, mitään kaunistelematta.
Avainsanaan kuuluu 44 blogia.
Vaimon näkökulmasta.Mitään salaamatta, mitään kaunistelematta.
Päivitetty 23. toukokuuta 2012 klo 03:22
Ajatuksia toivosta ja toivottomuudesta. Ojentautumista sellaista kohti, mikä ei vielä näy.
Päivitetty 25. joulukuuta 2011 klo 15:00
Nuori nainen. Helvetin porteilla. Taistelua omaa itseään vastaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.
Päivitetty 10 tuntia, 27 minuuttia sitten
ihmeitä vai tekoja minun elämästäni
Päivitetty 4. huhtikuuta 2010 klo 15:04
25-vuotiaan opiskelijatytön elämää mallintöiden, terveellisen elämän, urheilun ja selkärankareuman kanssa tasapainotellen.
Päivitetty 25. toukokuuta 2012 klo 16:25
Omat kipukivensä ylittänyt tyttö yrittää päästä taas jaloilleen, vaikka omat voimat ovat loppuneet jo ajat sitten.
Päivitetty 2. helmikuuta 2011 klo 06:06
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaV.2006 elämäni muuttui sekunnissa vakavassa tapaturmassa. Nyt koen tarvetta alkaa purkamaan koko elämäni muuttumista ylösalaisin - josta ei jäänyt ennalleen oikeastaan kuin nimi ja osoite. Kaikki piti opetella uudelleen, käveleminenkin. Olen paljon puhunut, mutta en kirjoittanut, joten nyt sen aloitan.
Päivitetty 6. maaliskuuta 2012 klo 08:14
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaKertomus edometrioosin kohtaamisesta 19 vuotiaan naisen alun näkökulmasta. Tuntemukset ja kokemukset sairauden oiereista ja seuraamuksista. Miten ne vaikuttavat elämään ja tunteisiin. Mitä ajatella kun oven takana odottaa koko ajan lapsettomuuden uhka?
Päivitetty 23. toukokuuta 2012 klo 23:36
Blogissa kaksikymmentä ja jotain -vuotias nainen seikkailee mielenterveyden vuoristoradalla elätellen toivoa, että vielä joskus kyyti muuttuisi tasaisemmaksi. Sitä odotellessa kirjoittaminen toimii inhorealistisena keinona järjestellä omia sekavia mietteitä, jotka kippaan tänne ajatusten kaatopaikalle.
Päivitetty 10. toukokuuta 2011 klo 00:13
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Päivitetty 3 tuntia, 14 minuuttia sitten
Kokonaisvaltainen hyvinvointi, Tasapaino & Onnellisuus... Puolimielen blogi on osa elinikäistä projektiani kehittyä ihmisenä, toteuttaa itseäni ja elää mahdollisimman onnellista elämää. Täällä on tilaa ajatuksille, oivalluksille, luovuudelle! Tervetuloa jakamaan kokemuksia ja onnen pilkahduksia!
Päivitetty 17. joulukuuta 2011 klo 23:23
Kesäsuunnitelmat uusiksi. Lisfrancin murtuma vasemmassa jalassa ja oikeasta murtui varvas. Kalliolainen vegaani keksii tekemistä itselleen kesä-heinäkuussa.
Päivitetty 11. elokuuta 2010 klo 13:34
Sairaseläkkeelle joutuminen harmitti. Eniten kumminkin harmitti se, ettei tuista eikä avuista, apuvälineistä eikä mistään saanut minkäänlaista tietoa. Kaikki piti osata itse etsiä. Siinä meni monta vuotta ja tuhansia euroja hyvin tarpeellisia avustuksia. Avuksi vastaavassa tilanteessa olevalle.
Päivitetty 23. toukokuuta 2012 klo 01:59
Fantasia heteromiehen alistumisesta homomiehelle, jonka toivon muuttuvan jossain muodossa todeksi - ehkä, koska fantasian yhteydestä tosielämään ei voi olla kuin epävarma. En suosittele lukemista, jos aihepiiri ei kiinnosta tai loukkaa.
Päivitetty 13. huhtikuuta 2007 klo 05:26
my life is shit. pian 16-v. tyttö joka kärsii vaikeasta masennuksesta, anoreksiasta ja ahdistuneisuushäiriöstä purkaa tunteitaan.
Päivitetty 11. joulukuuta 2010 klo 01:21
"Näin aikuisena mietin, miten olen antanut anteeksi monia asioita jo ihan pienenä. Miten olen koettanut ymmärtää toisten lasten ratkaisuja jo tuolloin, kuusi vuotiaana. Miten olen osannut kääntää taas toisen posken, kun toista on lyöty kertaalleen. Nuorena opittu-vanhana taidetaan. Sitä en vain koskaan ole ymmärtänyt, että miksi minä. Miksi juuri tämä ruma ankan poikanen on nähnyt kaiken tämän. Elämäni- kuin taideteos. "
Päivitetty 19. huhtikuuta 2012 klo 20:49
Autoimmuunisairauksia vuodesta 2001, masennusta vuodesta 2006, lääkkeitä kassikaupalla, hiljattain työstään potkittu, äidin kanssa välit poikki ja mitä vielä haluatte tietää? Eikun blogia lukemaan...
Päivitetty 20. toukokuuta 2012 klo 20:10
Päivitetty 25. toukokuuta 2012 klo 16:45
Nuoren naisen elämää ja kamppailua sairauksien kanssa.
Päivitetty 24. toukokuuta 2012 klo 10:09
Olen vain tyttö joka etsii itseään ja parempaa huomista.
Päivitetty 24. helmikuuta 2012 klo 05:30
