Descubriendo Suomi
Suomen asioista kiinnostuneille helppolukuinen blogi espanjaksi.
Avainsanaan kuuluu 108 blogia.
Suomen asioista kiinnostuneille helppolukuinen blogi espanjaksi.
Kerää kokoon hyviä linkkejä erityisesti suomen opetukseen toisena ja vieraana kielenä.
Viron ja Viroon matkaavan blogi, jossa perehdytään Viron matkakohtaisiin. Kirjoittaja on Viron matkailun asiantuntija, takana on satoja laivamatkoja Viroon.
Runoblogi
Kielenhuollon karhuryhmä
"SIHISEN JA VAKOILEN, VARISEVÄT EVÄÄT VAKAUDEN"
Kirjoitan tässä blogissani työhöni, kouluun, kieliin, kansainvälisyyteen ja jokapäiväiseen elämään liittyvistä asioista. Jos tarve vaatii, saattaa jokin muukin aihe eksyä mukaan.
Kirjoittajan toinen reissu Kiinaan, tällä kertaa ilman tarkempia suunnitelmia kotiinpaluusta. Takana viisi vuotta pohjatyötä kiinan kielen parissa sekä yksi puolivuotinen työharjoittelu Pekingissä, edessä ainakin lukuvuoden verran intensiivistä kiinan opiskelua Jinhuassa, Zhejiang-provinssissa. Luvassa säännöllisesti valokuvakoosteita maaseudulta ja pienistä kiinalaiskylistä.
Neljäviitosen hullun humanistin mietteitä elämänmenostaan, joka sisältää työttömyyttä, ahdistusta ja masennusta; toisaalta ihanan perheen ja ennen kaikkea Sulo-poikakissan :) Joskus kun leivon jotain herkkua, saatan laittaa tänne reseptinkin.
Ilimanaikonen ploki ikkuisen opiskelijan arkipäivästä. Kirijottaja assuu Ruotsisa opiskellen turkkia ja elvyttellee täsä plokisa äijinmurrettaan. Punasta lankaa on turha ehtiä, mutta rivien välisä voi pohtia voiko (pohojanmaan) murretta ylipäätänsä käyttää vakavastiotettavisa yhteyksisä.
18-vuotiaan tytön blogi arjen menoista. Postaa omien siipien kannattelevaisuudesta. Inspiraationa musiikki, ranskan kieli ja tyylikkäät vastaankulkijat.
Avec plaisir on asioita, jotka tuottaa iloa. Se on rakkautta Ranskaan ja ranskaan, intohimoa Pariisia kohtaan, muistoja, kulttuuriin tutustumista, uusia matkoja. Se on oppimispäiväkirja, joka seuraa, kuinka kielen opiskelu edistyy. Se on höpinää ja löpinää, haaveilua ja intopiukeilua, fiilistelyä. Avec Plaisir löytyy nyt myös Facebookista: https://www.facebook.com/avecplaisirblog
Kielipoliisin kännykkäpäiväkirja raportoi julkisista kielirikkomuksista ja kommentoi kuvilla viestinnän kysymyksiä.
Ammattiblogi, jonka aiheina suomen kieli, kielenhuolto, kirjoittaminen, kääntäminen ja yleisesti viestintä.
Bloggerin Enkkua on paikka, mihin kokoan kaikkien kieliin, kulttuureihin ja opiskeluun liittyvien blogieni postaukset kätevästi seurattavaksi yhteen paikkaan.
Pilkunviilausta, kyttäystä ja ähättelyä sekä ajoittaista tahallista ymmärtämättömyyttä.
Sanaleikeillä ja monitasoisilla vitseillä kyllästetty viikottainen sarjakuva, tekijöiden blogit, yhdyssanakuva-arvoituksia ja anekdootteja.
Onko rajan takana kaikki paremmin - riippumatta siitä, kummalta puolen asiaa katsoo? Suomessa seurataan ahkerasti Ruotsin tapahtumia, mutta vastaako median välittämä kuva tukholmalaisen arkitodellisuutta? Miltä Suomi näyttää Ruotsista katsoen? Mitä on ruotsinsuomalaisuus? Muun muassa näistä teemoista kirjoittaa "Muumilaaksosta Mälarinlaaksoon" muuttanut suomalainen.
Kirjoituksia arjesta lingvistin, opiskelijan ja koiratytön näkökulmasta.