We're getting married!
Kevään 2012 morsian riehaantuu häistään. Mukana myös muuta asiaa, mutta myönnettäköön – ne on lähinnä vaan meidän tyttöjen juttuja...
Avainsanaan kuuluu 34 blogia.
Kevään 2012 morsian riehaantuu häistään. Mukana myös muuta asiaa, mutta myönnettäköön – ne on lähinnä vaan meidän tyttöjen juttuja...
Päivitetty 25. toukokuuta 2012 klo 15:19
Sisustusta ja kaiken vanhan ihannointia. Vaaleaa country- ja ranskalaistyyliä. Vinkkejä itsetekemiseen niin sisustuksen, vaatteiden, ruoan kuin käsitöiden suhteen. Pohdintoja arjen valinnoista. Intohimoista kierrättämistä ja tuunaamista.
Päivitetty 20. toukokuuta 2012 klo 02:42
Blogi seuraa matkaani, jonka tavoitteena on 6kk suorittaa vähintään 50op ja päästä väylän kautta sisään yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi. Deadline on 30.04.2011. EDIT 03.05.2011: Tavoite saavutettu ja arki tutkinto-opiskelijana alkaa syksyllä. Haaveista tulee aina totta, jos on valmis panostamaan niihin. Uusi tavoite on saada toiset 31op (81op)kasaan heinäkuun loppuun 31.07.2011 mennessä ja jättää 15op syksylle, koska ne ovat ryhmätöitä ja ryhmät jaetaan vasta marraskuussa. Tutkinto-opiskelijana on syksyllä ja ensi keväänä tavoitteena suorittaa jäljellä olevat 13 kirjatenttiä pois alta, jotta pääsee tekemään kandin työtä. Tavoitteena on siis valmistua kandiksi viimeistään syksyllä 2012. Näin ollen valmistuisin HTK:si kahdessa vuodessa eli vuoden etuajassa.
Päivitetty 2. elokuuta 2011 klo 00:47
Entinen syvällinen filosofian opiskelija ja venäläisten klassikoiden ahmija on taantunut kevään, substanssien käytön ja lobotomian johdosta epäkypsäksi muotibloggaajaksi. Tervetuloa surkuttelemaan nykyistä tilaa!
Päivitetty 8. toukokuuta 2012 klo 19:13
Salaisuuksia arjen kauneudesta ja elämän pienistä iloista - sisustuksesta, herkuttelusta, ruoanlaitosta, leivonnasta ja käsitöistä - kuiskii 27-vuotias esteetikko.
Päivitetty 17. toukokuuta 2012 klo 09:24
Hetki ennen huomista - hetki aikaa ajatuksissaan.
Päivitetty 26. toukokuuta 2012 klo 03:44
Kuvia suomalaisesta luonnosta ja puutarhasta.
Päivitetty 12. joulukuuta 2010 klo 20:53
Blogi kertoo kaikesta nuoren tytön elämässä! Tervetuloa seuraamaan nuoren tytön elämäntyyliä- shoppailua, kavereita, vapaa-aikaa, ruokaa... - kaikkea!
Päivitetty 26. toukokuuta 2012 klo 17:38
Rujoja runoja eli Kiltin kapina
Päivitetty 24. toukokuuta 2012 klo 16:06
Kirjoittelen kosmetiikasta,käsitöistä ja muusta hömpötyksestä :D Tämmönen nuori neitonen sählää täällä :)
Päivitetty 24. toukokuuta 2012 klo 00:05
minä
Päivitetty 4. huhtikuuta 2012 klo 05:10
Täällä on sitä ja tätä ja vähän tuotakin, riippuen ihan siitä miten meidän Jumalaisessa Kuningaskunnassamme johtajamme, Princess Peach ja Creature, siis me, jaksamme vaivautua päivittelemään Armollista Blogiamme, joka sisältää - totta kai - päivän kuumimmista aiheista aina kuukautiskiertoihimme asti.
Päivitetty 30. tammikuuta 2010 klo 01:22
Kevään polku on blogi jossa on normaalin nuoren arkea. Aika paljolti eläimiin ja valokuvaukseen liittyvä.
Päivitetty 4 tuntia, 35 minuuttia sitten
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaNikkotakko - tarinaa askarteluvimmaisilta käsiltä. Värikylläisiä uniikkikoruja, materiaaleina antiikkinapit, lasi, kankaat, helmet ja kaikki kaunis.
Päivitetty 3 tuntia, 30 minuuttia sitten
Kaksi luokiolaista tyttöä väkertää sitä sun tätä aikansa kuluksi ja omaksi iloksi ( ja toivottavasti myös sinun!). Aina kaikki ei mee ihan putkeen, mutta ei kaiken tarvii olla niin viimesen päälle! Tervetuloa =)
Päivitetty 4 tuntia, 4 minuuttia sitten
Moikka! Täältä löytyy Helsingissä asusteleva ja lukiota käyvä pirtsakka nuori nainen. Kirjoitan omasta elämästäni ja asioista joista olen itse kiinnostunut. Blogia käytän eräänlaisena päiväkirjana, jonne pystyn kokoamaan mm. asujani, mietteitäni, musiikki-, ja ruuanlaitto-innostuksiani sekä muistoja hauskoista tapahtumista ja hetkistä. Blogini voitaisiin survoa siis lifestyle- muottiin. Vapaa-ajan tapan helposti hyvien kavereiden ja poikaystävän seurassa. Salilla käyn lähinnä lihasten toivossa. Valvon liian pitkään, nukun liian myöhään ja juhlin myös ilman erityisiä syitä.
Päivitetty 22. maaliskuuta 2012 klo 07:07
Maisema,luonto ja eläinaiheisia kuvia ja videoita. Kuvia Tukholmasta ja lähiympäristöstä.Itse otettuja valokuvia.
Päivitetty 10. toukokuuta 2012 klo 18:52
Kahden 17 vuotiaan tytön blogi, joista toinen (Emma) edustaa GYARUA ("haaady-gal") ja toinen (Milla) DECORAA("decora-gal"). Postataan yhdessä ja erikseen "gyaru-elämäntavasta" täällä pohjoisella pallonpuoliskolla.
Päivitetty 9. lokakuuta 2011 klo 15:43
Hyvää mieltä tavoitteleva blogi; Postauksia kirjoittelee 23-vuotias nainen, jonka tavoitteena on elää nauttien ja tartuttaa hyvä fiilis muihinkin!
Päivitetty 25. toukokuuta 2012 klo 21:55
Tiian ajatuksia elämästä ja sen ihmeellisyyksistä 18-vuotias, iloinen ja hieman hassu nuori nainen. Oman elämänsä artisti, joka elää tavallista elämää Moebiuksen oireyhtymän kanssa.
Päivitetty 8. syyskuuta 2011 klo 14:12
