Marjon vintagekorut
Lähinnä vintagekorutyyliä eri aikakausilta, jonkin verran steampunk-koruja ja tietysti muunlaisiakin koruja, mielenkiintoni mukaan. Tykkään tehdä myös jonkin verran metallikieputuskoruja.
Avainsanaan kuuluu 12 blogia.
Lähinnä vintagekorutyyliä eri aikakausilta, jonkin verran steampunk-koruja ja tietysti muunlaisiakin koruja, mielenkiintoni mukaan. Tykkään tehdä myös jonkin verran metallikieputuskoruja.
Suurimmaksi osaksi koruja, helmiä, kejuja. Korublogi siis. Joskus myös vaatteita ja hiuksia. Käy kurkkaamassa! ♥ (:
Koruja jotka huomataan...
Tässä blogissa ärsyynnytään asioista, jotka ovat ärsyttäviä, nillitetään, ihmetellään, kiukutellaan ja ollaan hankalia. Mutta sen lisäksi tykätään ihan hirveästi monista asioista, rakastetaan vielä useampia, lauletaan, tanssitaan, nautitaan kauniista hetkistä, ystävistä, uusista tuttavuuksista, hyvästä ruuasta, juomasta ja musiikista. Luetaan kirjoja ja lehtiä, laitetaan ruokaa, katsellaan elokuvia. Ollaan kyynisiä ja lempeitä, samaan aikaan.
Kotimaista käsityötä - koruja taidolla & tunteella -
Käsintehtyjä, yksilöllisiä koruja, omaksi ja muiden iloksi.
Uniikkeja koruja!
Käsitöihin hurahtanut nainen pääkaupunkiseudulta. Innostuu lähes kaikenlaisista käsitöistä. Tällä hetkellä kutominen ja korujen valmistus.
Vähän erilainen korublogi, jossa paljon kuvia ja hyvin vähän tekstiä. Hopeakorut ja -ketjut, kiviriipukset ja helmet. Täältä löydät myös kilpailuja tasaisin välein! Tervetuloa :)
Yhessä tarinaa taikovat, jutun juurta pureksivat, kera Hopean ja Lasin Jane Myrsky ja Patinan Lahjapaja
Nähtävänä omatekemiäni koruja ja savitöitä ja taitaa sinne eksyä välillä muitakin juttuja.
Pandora korujen keräämiseen erikoistunut blogi.