Pikku Juttuja
Käsitöitä lapsentahtisen elämän ehdoilla :)
Avainsanaan kuuluu 132 blogia.
Käsitöitä lapsentahtisen elämän ehdoilla :)
Kolemn lapsen äiti harrastaa sinnikkäästi käsitöitä ja kestovaippailua. Posliininmaalaus on jäähyllä tilalle astuneet neulominen, ompelu ja konekirjonta. Lapsiperheen elämää ja kestoilu jo kolmella lapsella.
Käsitöitä ja yrtteilyä, sekä kaikkea siltä väliltä ja vähän vielä muutakin :)
Omintakeisia lastenvaatteita itse tehden. Luomisen riemua ja joskus tuskaakin.. Uutta ja kivaa, joskus vähän retroakin.
Sisarusten käsityöblogi. Monenlaisia käsitöitä yhdessä ja erikseen ideoituna ja toteutettuna. Lapsille ja jotain aikuisillekin, vaatteita, kestovaippoja ja leluja. Ompeluksi, neulomista, virkkausta, kankaankuviointia ja vähän välissä loruiluakin.
Tilda juttuja ja muita käsitöitä ja löpinöitä.
Neulomista, virkkausta, ompelua. Mitä vain pienen pojan äiti opiskeluiltaan ehtii.
Tuoreen (12/07) äidin tuumailuja pientä elämänalkua ja elämää ylipäänsä ihmetellessä. Jalat maassa -asenteella mennään eteenpäin, tavoitteena ottaa vauva osaksi elämää, ei muuttaa elämää tyystin vauvan myötä. Höysteinä kestovaippailua, kantoliinailua, matkustelua, pätkätöitä, opiskelua, yhteiskunnallista pohdintaa ja mitä milloinkin sattuu mieleen juolahtamaan.
Täältä löytyy ihan kaikenlaista käsillä tehtyä. Kuvanveistosta maalaamisen kautta vaatteisiin ja esineisiin.
Tämän päivän suurperheellinen. Perheessä äiti ja viisi lasta. Villiä menoa ja ohiammuttuja ajatuksia.
"Esikoinen tulee, ota koppi!" Elämää ja ilonkiljahduksia!
Käsitöitä ja kestovaippoja harrastavan kotiäidin blogi
Kolmikymppisen väkerryksiä, manauksia ja riemunhetkiä
Käsitöistä innostuneen nuoren äidin näperryksiä blogimuodossa.
Kotiäiti, joka harrastaa liinailua ja ekoilee kestovaipoilla on nukkekoteihin ja miniatyyreihin täysin tykästynyt, ihastunut, rakastunut ja hurahtanut ;) Lundby nukketalon sisustusta, sekä kahden muun talon laittoa.
Kaikenlaisia omin pikku kätösin tehtyjä käsitöitä.
Niin se elämä heittelee. Micon (06/06) ja Miisan (02/09) äiti, jonka pääpuheenaiheena on tällä hetkellä rintasyöpähoidot. Ja tästähän selvitään!
Neljän lapsen "mamin" kirjoituksia, ajatuksia, aikaansaannoksia. Suurperheen arkea kaikkine mausteineen.
Kotirintamamies on kotona taaperoikäisen tyttölapsen kanssa.