Arinet Juoksukirja
Henkilökohtainen Arinet Juoksupäiväkirja
Avainsanaan kuuluu 13 blogia.
Henkilökohtainen Arinet Juoksupäiväkirja
Kaksi Tavoitteellista juoksijanuorta Etelä-Karjalasta kirjoittavat kommelluksistaan harjoittelustaan yhdistäen sen muun lukiolaisen elämän kanssa. Tekstin sävy on humoristista, mutta kirjoitukset perustuvat tositapahtumiin.
28-Vuotias wannabe maratoonari kertoo elämänsä sekoiluista.Elikkäs siis täällä mie kerron treenamisesta ja vapaa-ajastani. Molemmat ovat saakelin tylsiä, mut jotkut sairaan huumorintajun omaavat löytävät ehkä surkuhupaisia piirteitä. Jos vielä jaksat jatkaa lukemista niin suosittelen hoitoon hakeutumista!!
Sekalaista selitystä treenaamisesta maastopyöräilyn MaratonCuppiin sekä tilitystä orastavasta triathlonistin urasta.
Tahko 60km alle kolmeen tuntiin ja 120km alle 6 tunnin? Totta kai! Kilpailevan maastopyöräilijän tarinaa kohti uusia haasteita. Treenauksen ja kalustoesittelyjen ohella täältä saattaa löytää vinkkejä esimerkiksi Suomessa ajettaviin pyöräkilpailuihin ja kestävyysurheiluun muutoinkin. Blogi seuraa kilpailijan matkaa kohti kansallista päätavoitetta, joka on Suomen mestaruus jossain pyöräilylajissa.
Arctic Sport Addictsin taustalla on joukko urheiluun rakkaudella suhtautuvia ihmisiä. Vaikka Suomessa on huippu-urheilijoita ja korkeatasoista urheiluvälineosaamista, tuntuu, että monet urheilumaailman ilmiöt eivät koskaan kantaudu piskuiseen pohjoismaahan. Päätimme perustaa sivuston, joka puhuttelisi ihmisiä, joille urheilu tavalla tai toisella on elämäntapa. Halusimme luoda areenan, jolla nämä ihmiset, ilmiöt, välineet ja tapahtumat voisivat kohdata toisensa. Lajivalikoimaa ei ole rajattu, kaikki mikä lisää hyvinvointia otetaan Arctic Sport Addictsin suurennuslasin alle. Ajatus Arctic Sport Addictsin taustalla hakee vielä muotoaan, ja toivommekin, että te olisitte mukana luomassa ja kehittämässä sitä. Olethan yhteydessä meihin, jos sinulla on idea, jonka haluaisit nähdä tällä sivustolla.
Urheilua ja riimittelyä
Seikkailu-urheilua ja muuta pitkäkestoista kestävyysurheilua.
Tyttöjen seikkailu-urheilu juttuja ja muita kestävyyskoitoksia.
Alun perin blogi oli tarkoitettu 20-vuotiaan nuoren naisen ajatustenpurkuksi syömishäiriöstään ja kertomaan yrityksestä laihtua ja saada näin elämä kontrolliin ja elämänilo takaisin. Nyt kuitenkin blogi kertoo kesäkuulle asti laihdutusyrityksestä yo-juhlia ja erityisesti yo-mekkoa varten. Syömishäiriöt ovat hyvin pienessä osassa ja nykyään keskitynkin terveellisempään, joskin nopeaan, laihduttamiseen ja urheiluun.
"Yhteiskuntakriittinen feministi" -blogin lisäksi kirjoitan myös terveellisestä elämästä ja luonnonmukaisuuden ihanteen tavoittelusta. Hoidan kehoani ja syvennyn ruoan terveysvaikutuksiin.
Blogi seuraa kolmekymppisen pääkaupunkiseutulaisen miehen edesottamuksia 1000km kuntoiluhaasteen tiimoilta. Tavoitteena on edetä omin jaloin 1000 km kolmen kuukauden aikana kävellen, juosten ja hiihtäen jokapäiväisten arkirutiinien keskellä.