Kaksi viivaa
Käsityömaanikko sekä kolmen tytön ja yhden pojan äiti purkaa niin tunteitaan kuin lankaakin elämän vuoristoradalla.
Avainsanaan kuuluu 44 blogia.
Käsityömaanikko sekä kolmen tytön ja yhden pojan äiti purkaa niin tunteitaan kuin lankaakin elämän vuoristoradalla.
Lapsettomuuden ja hormonihoitojen päätteeksi saimme luomuplussan. Keskenmenoja taustalla ja paniikki nostaa päätään nytkin. Mitä jos tämäkin viedään meiltä pois? Pidän blogin avulla raskauspäiväkirjaa ja puran tuntojani. Ehkä löydän myös samassa tilanteessa olevia lukijoita?
Äiti. Vaimo. Tutkija. Kirjoittaja.
Sarjakuvia lapsettomuudesta sen kokeneille ja sitä sivusta seuraaville. Sisältövaroitus: ei aina niin kauheen ruusuista...
Reilu kolmekymppinen perheenäiti tekee vuoden aikana suuria muutoksia elämässään.
Pulliainen (nykyään Rva.Makkonen) ja Makkonen. Kahdenkympin puolivälin ylittänyt melkeen kolmekymmentä muttei kuitenkaan paluumuuttajapariskunta, jonka pulleampi osapuoli pohtii tässä blogissa maailman menoa. Lapsettomuutta, hoitoja, adoptiohaaveita, vaihdevuosioireita, kiukuttelua ja rypemistä. Välillä jopa huumorilla maustettuna.
Nuoren naisen haaveita perheestä, johon kuuluisi muitakin kuin vaimo, mies ja kaksi koiraa. Lapsettomuuden jälkeen varovasti iloitaan alkaneesta kaksosraskaudesta.
Pitkäkestoista lapsettomuutta. Kolme ICSI hoitoa takana. Kaksi keskenmenoa. Kateutta. Katkeruutta. Toivoa. Toivottomuutta. Miten meidän käy?
Seikkailua, ihmettelyä ja suuria tunteita syntymättömän lapsen näkökulmasta, jonka äiti kuolee joka päivä uudestaan surun taakasta.
Blogi sisältää ajatuksia ja tunteita siitä, kun lastensaaminen ei ollutkaan ihan niin helppoa, kun yläasteen biologiantunneilla annettiin ymmärtää...
Yhden lapsen perhe haaveilee toisesta lapsesta. Takana on jo viisi keskenmenoa. Tunnelmakuvausta ja tuntemuksia äidin elämästä.
Minä haluaisin tulla äidiksi. Joskus. Minun piti tulla äidiksi. Tämä blogi on ajatuksia oman lapsen ikävästä - menettämisestä ja haaveista.
3 lapsen äidin haaveilua neljännestä ruususuusta. Niin vaaleanpunaisia haaveita kuin myös surullisempisävyisiä kokemuksia. Kaikkea elämään kuuluvaa. tervetuloa vieraisille!
Plussaa odotellen
Parikymppisen pariskunnan raskautumisyrityksiä
Äiti tahtoo tulla raskaaksi ja saada vauvan. Onko siinä muka jotain kummallista? Ei minustakaan.
Kolmekymppisen naisen ajatuksia sen jälkeen kun raskaustesti näytti kolmannen kerran plussaa. Kaksi edellistä kertaa päätyi keskenmenoon, joten huolet ovat nyt erilaiset kuin ensimmäisellä kerralla... Vuodatusta myös kaikesta muustakin (eli epätoivoista yritystä kääntää ajatukset muuhunkin kuin raskauteen).
Miltä tuntuu menettää jokin osa naiseudesta, varmuudesta tulla äidiksi? Pienen tytön äidin ajatuksia lapsettomuuden taipaleelta äitiyteen.
27-vuotias 05/08 syntyneen enkelivauvan äiti pohtii elämää ja kuolemaa. Vauva syntyi rv 21+2 ja liian pienenä ei pystynyt elämään. Keskenmeno 2004 rv 11. Toivon ja epätoivon keskellä ajatus omasta elävästä lapsesta. Nyt odotetaan taas ja tämän pitäisi syntyä alkukesällä 2009.