Voisilmäpeliä
Blogia pitää 23-vuotias opiskelija ja amatöörikokki, joka syö aina rusinat pullasta ja sokerit pohjalta. Tässä blogissa kokeillaan enimmäkseen yksinkertaisia, mutta silti jokapäiväisestä leivästä poikkeavia ohjeita.
Avainsanaan kuuluu 171 blogia.
Blogia pitää 23-vuotias opiskelija ja amatöörikokki, joka syö aina rusinat pullasta ja sokerit pohjalta. Tässä blogissa kokeillaan enimmäkseen yksinkertaisia, mutta silti jokapäiväisestä leivästä poikkeavia ohjeita.
Ruokaan hurahtanut nainen, kamera ja kaapillinen eripariastioita. Blogissa kokataan kaikkea kasviskeitoista kermaleivoksiin. Pääosin rennolla otteella, mutta silloin tällöin saattaa sisäinen hifistelijäkin herätä heiluttamaan kaulinta.
Hima on huoleton blogi sisustuksesta, asumisesta ja kaikesta mikä liittyy kotiin. Stella Harasek on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, joka on kotonaan levyjen, kirjojen ja kahvimukien keskellä. Himassa asuu lisäksi muusikko ja kaksi mäyräkoiraa, mutta kirjoittaja voi syyttää nurkkiensa boheemista sekasorrosta lähinnä itseään.
Chocochilissä kokkaillaan herkullista kasvisruokaa rennolla otteella.
Sisustusblogi. Sisustajan leikekirja täynnä ideoita ja insipiraatiota sisustamiseen.
Urheiluhullu, terveysintoilija, siivoushullu, armoton shoppailija, hullu stressaaja, kontrollifriikki, ikuinen suorittaja, perfektionisti, pienesti materialisti ja höpsö 23-vuotias neitonen kirjoittelee arjen pienistä iloista. Blogi on sekoitus urheilua, terveellisiä elämäntapoja, tyttöhömppää ja elämää. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan blogiini ja jakamaan ajatuksia! :)
Kirpputoreja surraava sisustaja. Jotain hauskaa ja halpaa olisi saatava! ... ja äkkiä.
Rakkaudella puhetta ruoasta, sen laittamisesta ja syömisestä, ravintoloista ja välineistä. Sujuvan syöjän näkemyksiä ravinnosta, nautinnosta ja elämisestä yleensä. Tarjolla vinkkejä, linkkejä, tuotteita, välineitä, reseptejä... Bloggaaja Hanna Takala
Keittokomerossa hyväksi havaittuja ohjeita ja vinkkejä, joskus asiaa ehkä ruoan vierestäkin.
Poimintoja ja kuvauksia sieltä sun täältä, elämää ihmetellen ja silmät auki kulkien.
Maailmanparantamiseen keskittynyt äitiblogi, Salento, Lecce, Italia
Pikkuruisia otteita elämästä, haaveilua ja sitä sun tätä.
Helsinkiläisen kokkitytön blogi ruoasta, juomasta, ravintoloista. Juttuja tahdittaa oman elämän ekologistaminen, luomu, hiilihydraattitietoisuus ja joskus toki herkuttelukin.
Tervetuloa langoista syntyvien juttujen pariin=neuleblogi. Mukana kukkaset,tuumailut ja joskus voidaan maistaa herkkujakin.
Pintaraapaisu äidin ja nautiskelijan elämään ja varsinkin keittiööni. Luvassa reseptejä kuvineen, viininmaistelun fiiliksiä sekä pullantuoksua, tervetuloa ruokablogiini!
Rintamamiestalon asukki.Tekee haaveistaan totta, kokkaa,leipoo,kutoo ja tuunaa sen minkä kerkiää. Lapsien (omien ja hoitolasten) sekä miehen säestyksellä.
Leipomuksia ja kokkailuja oulun murteella
Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.
Blogi, josta löytyy lähinnä täytekakkuja sekä jonkin verran muita leivonnaisia. Tervetuloa vierailulle!
Todellisuus: kerrostalokaksio. Toive: talo. Toteutus: ei ole.