Ruosteessa
14 vuotiaan tytön vuodatuksia, kuvin ja sanoin.
Avainsanaan kuuluu 190 blogia.
14 vuotiaan tytön vuodatuksia, kuvin ja sanoin.
Tällaisen kohta 16 -vuotiaan tyttösen ajatuksia lähinnä omasta elämästä, mutta toki myös muutakin. Musiikkia, kuvia, linkkejä ynnä muuta.
Helsinkiläinen Atrum Materia -bändi soittaa 70-80-luvun vintage-heviä, mm. Deep Purplea, Rainbow'ta, Led Zeppeliniä, Black Sabbathia, Whitesnakea ja Iron Maidenia.
Musiikkiblogi kaikesta mahdollisesta musiikkiin liittyvästä: arvosteluja, meemejä, fiiliksiä, muistoja, listauksia, tarinoita... You name it. Pääpaino popissa, mutta mukaan mahtuu myös muita musiikkityylejä: heviä, rockia, iskelmää, lattareita, countrya... Fiiliksen mukaan
Anal Thunder -yhtye bloggaa, kun se on in.
Suomalainen Sunrise Avenue faniblogi!
Rokkiuutisia Suomesta ja maailmalta
Urbaani realisti, joka elää musiikista, valokuvaa elääkseen ja nauttii pienistä asioista elämisen ohella kirjoittelee asioita.
Suomen ensimmäinen naispuolinen tanssiryhmä! Lamourettes -tyttöryhmä on kiertänyt Suomea etelästä pohjoiseen jo yli 8 vuoden ajan.
Tässä blogissa pyöritään Turussa ja joskus vähän muuallakin, eletään varsin kiireistä opiskelijaelämää, haikaillaan maailmalle, herätellään johonkin kadonnutta valokuvaus-harrastusta, sisustetaan kotia opiskelijabudjetilla, tehdään huutonet-löytöjä,ja kaikkea muutakin mitä nyt elämään mahtuu.
Ammattisoittamisen reaalitodellisuutta yhä kuluvallakin vuosituhannella. Lavalta näkee ja keikalla kuulee - jos vielä kuulee.
Pääosin päiväkirjatyyppinen, englanniksi ja suomeksi kirjoitettu blogi.
GRENDEL on the road and somewhere else... Helsinkiläisen Grendel yhtyeen ylläpitämä blogi keikoista ja muista asioista...
Dian -bändin blogi, jossa kerrotaan bändin kuulumisia. Asiaa mm. treeneistä, keikkailusta, nauhoituksista ja tulevaisuuden suunnitelmista.
Kaksi Turkulaisopiskelijaa kirjoittavat musiikista - bändeistä, keikoista, teksteistä, musavideoista ja omasta laulamisesta sun muusta.
Filosofi, järjestelmäarkkitehti ja vanha hippi keskustelevat lukemistaan kirjoista, näkemistään elokuvista, kuulemastaan musiikista ja muusta kulttuurista.
Englanninkielinen musiikkiblogi Suomesta maailmalle ja muillekin suomalaisille. Käsittelee enimmäkseen jenkkimusaa mutta myös suomalaista.
Parikymppinen metallineito, joka tuskailee ajatustensa, vääränlaisen omakuvansa sekä painonpudotuksen kanssa.