Avainsanaan kuuluu 190 blogia.
Blogissa löpistään kaikesta musiikkiin liittyvästä ja vähän musiikkiin liittymättömistä asioista.
Musafriikkien satunnaisia pohdintoja. Koukussa levyjen osteluun ja paskanjauhamiseen stereoiden äärellä.
Erinäisiä ajatuksia ja pohdintoja musiikista, populäärikulttuurista ja elämästä yleensä.
24 vuoden herkkään ikään ehtineen espoolaisen punapään arkea ja juhlaa.
Nuoren kaverin käsistä karkailevaa arkea ja haaveilua vaatteista, joita en kuitenkaan tule saamaan. Tiukkaa urheiluanalyysia ja kulttuuri-ilmiöiden tutkiskelua. muurahaisfarmi ironisoi Kemin kaupungin elämänmenoa, jota täällä ihmetellään ja kauhistellaan. Pistetään omia kuvioita pystyyn ja aina välillä kadotaan Ruotsiin. Kova meno rokrok.
Muusikottaren pohdintoja kuuntelemastaan musiikista ja musiikkiin liittyvistä ilmiöistä. Enimmäkseen pop/jazzia, sekä muuta asiatonta huumoria.
Kolme kaksikymppistä välivuotta pitävää (ja ilmeisesti seuraavalle vuodelle siirtyvää) nuorta naista kirjoittavat elämästä, lukemattomista typeristä jutuistaan ja ruuasta.
Nuori turkulainen nainen. Kaikkea sekalaista, musaa ja materiaa ja mun elämää. Tuu mukaan!
Napapiiriltä New Yorkiin tammikuussa 2009!
Suomesta muuttanut nuori (?) nainen kommentoi asumista Ruotsissa/Tanskassa.
† nelli kenttä / fin / dreamer
Varhaiskeski-ikäinen, suhteellisen kokoNainen bloggari, tuuri-neuloja, lukutoukka ja aloitteleva digikuvaaja.
Kaksi Turkulaisopiskelijaa kirjoittavat musiikista - bändeistä, keikoista, teksteistä, musavideoista ja omasta laulamisesta sun muusta.
Elämän valopilkkuja valokuvaten ja toisinaan myös kirjaillen.
Itsenäinen arvostelublogi, jossa myös tietoa kirjoittajasta.
Kertomuksia oman elämän kommelluksista ja tapahtumista. -96 syntynyt tyttö Helsingistä. Rakastaa musiikkia, shoppailua, hiuksilla leikkimistä, SHINeeta ja tanssimista. Harrastuksina keikoilla pomppiminen ja tankotanssi sekä lenkkeily. Haaveena matka Japaniin.
17-vuotiaan joensuulaistytön blogi elämästä ja ihmisistä. Sisältää fiiliksen mukaan yleistä höpinää ajankohtaisista asioista ja kaikesta mikä mielessä liikkuu!
Blogi, jonne kirjoittelen tapahtumia omasta elämästä ja lempiasioista.