|Supermass |- Return
Marko Savolaisen kehonrakennus-aiheinen blogi
Avainsanaan kuuluu 32 blogia.
Marko Savolaisen kehonrakennus-aiheinen blogi
Käsittelen tässä blogissa kaikkea kehonrakennukseen liittyvää, omista treeneistäni ja kokemuksistani pieniin uutisiin.
36 -vuotias alanvaihtaja eli nykyisin fysioterapian opiskelija, joka aikansa kuluksi on sotkeutunut myös henkilökohtaiseen valmennukseen ja treenaa siinä sivussa vielä itseään elämänsä kuntoon.
Mappe muutti elämänsä suunnan laiskasta sohvaperunasta kuntosalilla hikoilevaksi, urheilullisesta ja lihaksikkaasta kropasta haaveilevaksi pienen tytön äidiksi. Blogissa tarinaa salitreenistä ja laihdutuksesta.
ekoelämään tutusteleva bodytreenari kertoo elämästään ja elämisen vaikeudesta sairauden jälkeen
Sekalaista juttua kehonrakennuksen haasteista.
Blogi käsittelee kehonrakennusta omalta kannaltani. Pyrin myös aika ajoin käsittelemään kehonrakennuksen uusimpia tutkimuksia ja erilaisia treenimetodeja
Kaikki kehonrakennuksesta. Tämä blogi kertoo kehonrakennuksen mielenkiintoisesta maailmasta ja opastaa sinut alkuun omissa treeneissä. Saat myös tietää kaiken siitä, miten huiput suomessa ja maailmalla kilpailevat, syövät ja treenaavat.
Kuntosaliharjoittelu ja fitness
Kehonrakennus, salitreeni ja ravinto
Kehonrakennus,kuntosaliharjoittelu ja salitreeni. Artikkeleita kehonrakennuksesta, ravinnosta, lisäravinteiden käytöstä jne.
Blogissani kerron ajatuksia, tunnelmia ja kaikkea mitä matkalla kohti body fitness kisoja tapahtuu. Blogi on aloitettu kisadietin ensimmäisenä päivänä ja jatkuu siitä kisojen yli.
Vinkkeja liikuntaan, ravintoon ja henkiseen asennoitumiseen.
TERVETULOA lueskelemaan vinkkejäni liikuntaan, ravintoon ja henkiseen asennoitumieen / seurailemaan päivittäisiä ajatuksiani / tutustumaan harjoitteluuni / antamaan omat kommenttisi
Täällä sukelletaan lihastreenin, lisäravinteiden ja muiden tällaisten juttujen sekaan villillä meiningillä!
Maailman Vahvin Nalle on 31 vuotias endorfiiniaddikti ja liikuntafriikki josta -tai oikeastaan jonka läheisistä tuntuu joskus, että niitä harrastuksia taitaa olla vähän liikaa :D Toisaalta... Sukeltaminen on varsin päräyttävää, niin kuin myös kalliokiipeily. Lenkkeily pitää miehen virkeänä ja metsissä samoillessa saa mieli levätä. 5 vuotiaana istuin ensimmäisen kerran kanootissa ja lasketeltua oli siihen mennessä tullut jo useampi kilometri. Sivakat taisi faija sitoa jalkaan jo ennen kuin lapsi parka kävelemään oppi. Tämän kaiken lisäksi Maailman Vahvin Nalle heiluu punttisalilla, kuin viimeistä päivää useamman tunnin viikossa. Pelkkä töiden tekeminen ei riitä, vaan siellä täytyy myös viettää suurin osa vapaa-ajastaankin rautaa nostamassa. Ehkä myös tatuoinnit, jotka peittävät Nallen kehosta miehekkään alan voidaan laskea harrastukseksi, sillä vaikka viimeisestä sessiosta onkin jo toista vuotta, eivätkä tatuoinnit hikiliikuntasegmenttiin kuulu, niin kyllä se niitä ottaessa lensi. Kylmä sellainen...