Such is life
20-vuotiaan tytön bloggausta musiikista, vaatteista ja elämästä yleensä!
Avainsanaan kuuluu 462 blogia.
20-vuotiaan tytön bloggausta musiikista, vaatteista ja elämästä yleensä!
Olen 19-vuotias abiturientti. Kirjoittelen blogissani omasta elämästäni ja tekemisistäni kavereiden kanssa. Tykkään paljon laukuista ja unelmani on omistaa joku päivä aito Louis Vuitton!
kerron kaikkee jännää mitä on tullu tehtyä ym. joskus jos tulee jtn toivomuksia niin voin tehä jtn erikoispostauksia jostain.
Jokaisen elämä on elokuva: minun elokuvani on nyt blogin muodossa. Blogi kertoo siitä, kuinka lukionsa päättävä nuori nainen kohtaa kohta ison maailman: opiskeluun lähtö, muutto (ehkä) vieraaseen kaupunkiin, uudet ystävät ja siihen kaikkeen sopeutuminen. Lisäksi koirien ystäville hyviä uutisia: omistan koiran, joten jonkun verran tulee siitäkin juoruttua! ;)
23-vuotias tyttönen purkaa blogiin vaatekaappinsa sisältöä ja kertoo päivän kuulumiset. Haaveilee New Yorkin matkasta ja kesästä.
Oon 15-vuotias tyttö Etelä-Suomesta ja kerron blogissa elämästäni kaikin puolin tehostettuna kuvilla. Tervetuloo vaan tutkiskelemaan blogiani! ; ))
Kirjoittelen blogissani tällaisen tavallisen nuoren elämästä, tärkeää minulle ovat ympärilläni olevat ihmiset, eläimet, lukeminen sekä musiikki.
teinitytön elämää käpykylässä! (no ei ihan :D)
Kahden -95 tytön lifestyleblogi
Espoolaisen kaveriporukan matkapäiväkirja Rukalle (28.3.-09--->). Päivän tapahtumat päivitetään blogiin, jotta voisitte seurata matkaamme mahdollisemman reaaliaikaisesti. Hurrei!
blogi muodista, musiikista, ystävistä, arjesta jne.
Blogi kertoo unelma viikonlopusta, joka sisältää: Sinkku elämää, muotia, tuoreita mansikoita, compoltitaneja, auringonottoa ja ravintolaillallisia ja ystävien hyvää seuraa :)
Tarinoita ja ajatuksia 17-vuotiaan teinipojan elämästä.
Ilmeisesti parin kaveruksen ylläpitämä blogi Thaimaasta, isoksi osaksi Bangkokista. Hyvin kertovaa tarinaa tai totuutta englanniksi. Hyvin mielenkiintoinen blogi ja hyvin kirjoittavat asioista niiden oikeilla nimillä. Blogi auttaa myös ihmisiä löytämään Bangkokista tai Thaimaasta itselleen kohteita jota käydä katsomassa. Hyvä opas.
Nuoren tyttösen pitämä blogi, joka kertoo elämästään ja ajatuksistaan :)