Avainsanaan kuuluu 158 blogia.
Life / Style
Life / Style
Vuonna 2007 liftasin 23 eri maassa. Vuonna 2008 matka vei ekologisempaa elämäntapaa etsimään läpi Euroopan. Tämä on matkapäiväkirjani.
Vielä yhdet -blogissa käväistään ravitsemusliikkeissä, ja otetaan vielä ainakin yhdet, ehkä vaikka toisetkin. Joskus ehkä myös syödään.
Hämeenlinnan kaupunkiuutisten blogi, johon kirjoitetaan asiasta kuin asiasta.
Huolestuneen kansalaisen mietteitä rakentamisesta, rakennussuojelusta, rakennustaiteesta, ja vähän muustakin.
Oikealla asialla -verkkoloki käsitteli ympäristöä, politiikkaa ja oikeistolaisuutta. Sitä kirjoitti Niko Lipsanen, ympäristöjärjestö Dodossa toimiva kokoomuslainen, vasenkätinen, luterilainen ja savolainen maantieteilijä. BLOGI EI ENÄÄ PÄIVITY. Kirjoitan nykyisin blogeihin Lipsanen & Ruso ja Aiheita.
Tampereen itäisen kaupunginosan oma blogi. Kirjoittajina asukkaita tai muuten vaan Kalevan omikseen tuntevia. Jos tunnet kuuluvasi joukkoon, tervetuloa kirjoittamaankin!
helsinkiläinen kirjailija-arkkitehti Arne Nevanlinna ottaa uudessa blogissaan kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin.
Tässä mä yritän kirjoitta suomen kiellellää ja jakaa kanssaanne itseensa runouttaa ja tarinoita. Myöskin puhua ja ajatella Helsinkistä, mika on yksi mun lempikaupunkeistä koko maailmassa.
Hiljaiseloa pikkukaupungissa, Keski-Suomen keskustassa, Keskimaan kuvernementissä. Maitolaituri on oikea paikka tämän maalaispitäjän keskustassa. Se rakennettiin pitäjäläisten juoruamispaikaksi, mutta keskustelun sijaan sitä käytetään lähinnä skeittiramppina. Maitolaiturilla-blogin kirjoitukset pyrkivät jatkamaan tätä perinnettä.
Blogissa pohditaan Kumpulanlaakso-tapauksen kautta kaupunkiluontoon, joukkoliikenteeseen, ympäristöön ja kaupunkisuunnitteluun liittyviä kysymyksiä.
Visioita Suomen kaupungeista. Kuvia, ei juuri tekstiä.
Kansalla on asiaa — ja me kuuntelemme. Otamme kantaa turuilla ja toreilla kuultuihin arjen totuuksiin. Mitä mieltä sinä olet? Päätä itse.
Havaintoja yhteisistä asioista läheltä ja kaukaa. Ympäristöpainotteista poliittista pohdintaa. Maalta ja kaupungista. Kiintopisteet Turussa ja Konnevedellä, toimintasäde globaali, mutta ekologinen. Ja tietysti valokuvia!
Narrow path, but open mind. For fresh ways to illustrate the Bible and nothing else.
Jokapäiväistä akateemista maistoon puksuttelua British Columbiassa ja vähän muuallakin.
paljon loisteliaita ja silti toteuttamiskelvottomia suunnitelmia.