Lentokatu
Visioita Suomen kaupungeista. Kuvia, ei juuri tekstiä.
Avainsanaan kuuluu 167 blogia.
Visioita Suomen kaupungeista. Kuvia, ei juuri tekstiä.
Päivitetty 24. toukokuuta 2009 klo 11:16
Kerros kerrokselta...
Päivitetty 9. maaliskuuta 2011 klo 20:13
Kaupunkiradio on yhteisö, jonka ohjelman tuottavat viestinnän alan oppilaitokset, Helsingin kaupunginkirjasto ja nuorisoasiainkeskus. Kevään aikana kuulet taajuudella monipuolista ohjelmaa, esimerkiksi Vaaliradion ja Maailma kylässä -teemaradion. Kaupunkiradio on äänessä taajuudella 101,4 MHz toukokuun loppuun asti.
Päivitetty 28. maaliskuuta 2011 klo 21:58
Nuoren itä-helsinkiläisen opiskelijanaisen blogi. "Olen jossain määrin addiktoitunut bloggaukseen ja facebookittamiseen. Harrastan shoppailua ja musiikkia. Rakastan muotia ja kulttiiritapahtumia."
Päivitetty 23. toukokuuta 2012 klo 00:18
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaKolme naista inspiroituu toistensa suurista ja pienistä ajatuksista aina suurkaupungin ihmisvilinästä vuoristokylään ja pikkulapsen katseeseen. Tärkeintä on kokemuksen jakaminen juuri siinä missä olet.
Päivitetty 24. maaliskuuta 2012 klo 18:52
Kolmen Vancouverissa vietetyn vuoden jälkeen Helsinkiin palannut kirjoittamisen sekatyöläinen rekisteröi paluumuuttajan tuntojaan ja havaintojaan. Musiikkia, arkimarkettisafkaa, outoja kaupunkielämän ilmiöitä, fiilistelyä. Lähes kaikkea muuta kulttuurisotkua paitsi sukkahousuniksejä.
Päivitetty 19. joulukuuta 2007 klo 14:12
Matkapäiväkirja elämän poluilta. Blogi kertoo Suomeen paluista ja lähdöistä, kaupunkiseikkailuista, Ruotsista, uusista lumista ja elämän pienistä ihmeellisyyksistä.
Päivitetty 13. huhtikuuta 2008 klo 19:49
Tässä mä yritän kirjoitta suomen kiellellää ja jakaa kanssaanne itseensa runouttaa ja tarinoita. Myöskin puhua ja ajatella Helsinkistä, mika on yksi mun lempikaupunkeistä koko maailmassa.
Päivitetty 23. heinäkuuta 2009 klo 19:43
Lisätietoa – Seuraa blogiaLukioikäinen kaupunkilaistyttö hallitsee ruumiinsa, joskus mielensäkin.
Päivitetty 20. heinäkuuta 2008 klo 20:02
Päivitetty 3. elokuuta 2008 klo 17:14
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaKaupunkiesityksen työpöytä. Teatteriohjaaja Janne Saarakkala työryhmineen etsii missä voi olla vapaa ja vapautua Lappeenrannassa? Kuka siellä on vapaa? Blogi kerää materiaalia ja raportoi samalla löytöretken edistymistä. Tuloksena syntyy esitys Lappeenrannan kaupunginteatteriin, jonka ensimmäinen versio esitetään toukokuussa 2009 ja toinen 2010.
Päivitetty 25. heinäkuuta 2011 klo 23:51
Kaupunkiesityksen työpöytä. Teatteriohjaaja Janne Saarakkala työryhmineen etsii missä voi olla vapaa ja vapautua Lappeenrannassa? Kuka siellä on vapaa? Blogi kerää materiaalia ja raportoi samalla löytöretken edistymistä. Tuloksena syntyy esitys Lappeenrannan kaupunginteatteriin, jonka ensimmäinen versio esitetään toukokuussa 2009 ja toinen 2010.
Päivitetty 25. heinäkuuta 2011 klo 23:51
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaPäivitetty 14. toukokuuta 2012 klo 14:39
Nyt vasta-alkaja bloggaaja 50+ nainen kertoo rakkaista harrastuksistaan sanoin ja kuvin omassa kirjoitusnurkkauksessaan.
Päivitetty 12. maaliskuuta 2012 klo 21:06
Lisätietoa – Seuraa blogiaMatkustelua, kesiää, juhlaa, arkea, ihmisiä, maailma ja tokkuraa.
Päivitetty 10. syyskuuta 2010 klo 01:00
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaKortteja kaukaa.
Päivitetty 22. toukokuuta 2011 klo 11:14
Nuoren äipän elämää, tyyliä, kummastelua ja urpoilua. Tasapainoilua äitiyden, musiikin & laulamisen, opiskelun, ihanien ihmisten, uuden kodin laittamisen, kokkailukokeiluiden, ilmiöiden, rakkauden ja töiden välimaastossa.
Päivitetty 16. heinäkuuta 2011 klo 15:26
Pernå Socialdemkrater rf - Pernajan Demarit toimii Loviisassa, kotinaan Pernajan kaupunginosa. Pernajan Demarit rakentavat oikeudenmukaista Loviisaa. Perusarvomme ovat vapaus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.
Päivitetty 29. huhtikuuta 2011 klo 20:33
Asemapaikka tehtaan varjossa kosken rannalla, jossa luovuuden tuska säestää mukavasti kolmenkympin kriisiä kohti kulkevaa elämää. Tässä blogissa pätevät sulkumerkki- ja ajatusviivaviidakon lait. Lisäksi on muistettava, että rakkaus pettää aina, mutta asbesti sentään on ikuista. Tämä blogi toimii omalta osaltaan itsekriittisyyden vähennysprojektina, mutta kertoo lähinnä sopeutumisesta uuteen kaupunkiin ja elämänmenoon.
Päivitetty 8. toukokuuta 2012 klo 09:17
"Come diverso il mondo visto da qui"
Päivitetty 19. lokakuuta 2011 klo 00:57
Blogin tarkoitus on auttaa ihmisiä säästämään rahaa hankinnoissaan.
Päivitetty 14. huhtikuuta 2012 klo 05:23
