Irman kuvia
Luonnossakulkijan havaintoja läheltä ja kaukaa, enemmän kuitenkin läheltä.
Avainsanaan kuuluu 170 blogia.
Luonnossakulkijan havaintoja läheltä ja kaukaa, enemmän kuitenkin läheltä.
17-vuotias puutarha-alan opiskelija kirjoittaa ja ottaa valokuvia elämästään, ajatuksistaan sekä seikkailuistaan Kempeleessä, Oulussa, Haukiputaalla ja sen lähialueilla.
Jonkun sortin askartelublogi, jossa juttuja mm saippuasta, kasveista, kissoita ja milloin mistäkin. Tule ihmeessä lukemaan ja sanomaan vaikka moi, niin minäkin löydän sinun blogisi. : )
Tylsän Mörököllin blogi sisustuksesta., puutarhajutuista, keramiikasta, ja monenlaisesta näpertelystä. Blogissa vilahtavat myös kissat ja ehkä koita
Pohdiskelua rakastava mustikkasuu Keski-Uudeltamaalta jakaa mietteitään,ilojaan,surujaan ja löytöjään kanssanne.Elämä on kolhinut, mutta myös antanut paljon.Tutkailen terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Innostun runoista, luomusta ja luonnollisesta, klassisesta homeopatiasta sekä superfoodeista. Kesällä puutarha kutsuu, talvisin luen paljon. Myös elon tarkoitukseen liittyvät teemat ovat mielessäni.Jäin nuorena leskeksi kahden pienen poikasen kanssa. Sittemmin elämääni on saapunut uusi rakas ja pesueen kolmonen.Olen herkkä ja tempperamenttinen, monesta kiinnostunut mietiskelijä. Tutustutaan!
Päivittäisiä ajatuksia elämästä, työstä, maailmanmenosta ylipäätään. Kirjoittaja on työssäkäyvä äiskä joka mietiskelee ja pohdiskelee elämää puuhiensa ohella - joita hän kuvaa sanoin ja valokuvin blogissaan.
Idealistin mielimaisemia. Maisema-arkkitehtuuri, kasvit ja ympäristö elämäntapana ja ammattina. Kasviesittelyjä, kasvivalokuvausta, viljelysääraportteja, meteorologiaa, valokuvataidetta ja arboretumprojektiani. Myös poliittista ja yhteiskunnallista aktivismia kriittisin ja idealistisin artikkelein ja pamfletein: Uuden maailman järjestyksen (New World Order - NWO) tutkimista ja kritisoimista. Maailmanparantamista monialaisesta näkökulmasta.
Arkisten asioiden pohdiskelua laidasta laitaan: itämainen tanssi, melko aloittelevana yrittäjänä räpiköinti, käsityöt, lemmikkikissat ja koira, yksinäisyys, koulukiusattuna olemisen traumat, kuvia pienistä arkisista kohteista...
18 vuotias merkonomiopiskelija kirjoittelee elämästään; omasta kodista, arjen riemuista ja pienestä koirasta.
parturi-kampaaja laukoo mielipiteitään ja mietteitään milloin mistäkin. niin tuotteista, elämästään, kuin sisustamisesta tai remppaamisestakin.
Jokapäiväistä elämääni ja pohdintoja; kokkailua, reseptejä, yrttejä, kirjoja ja yleistä noitailua.
Puutarhanhoitoa ja viherkasveja käsittelevä asiantunteva blogi.
Valokuvia kasveista, eläimistä, luonnosta, elämästä ja itsetehdyistä luomuksista.
Pohjoisen puutarhan rakentaminen alusta alkaen.
Kuvia Helsingin luonnosta
* Puutarhan ja terassin koeistutuksia,niin Suomessa kesällä,kuin Espanjan talvikodissakin. Kokeiluja "luonnonlitkuilla" kasvien hoidossa. *Lisänä patikkapolkujen maisemakuvia ja luonnon merkillisä muotoja polun varsilta. Sekä muuta mukavaa ajankulua arjessa sekä sunnuntaissa.
Vironperän kotimuseon emännän blogi. "Pidän kaikesta vihreästä - kukista, kasveista, puutarhoista, puistoista ja metsistä. Talot ja sisätilat ovat minulle tunnetiloja, jotka elävät hetkessä ja muutoksessa. Valokuvaamalla pyrin ilmentämään näitä rakkaita asioita ympärilläni. Ja haluan jakaa tämän lukijoideni kanssa."
Valokuvausharjoituksia ja muuten vaan matkan varrelta räpsittyjä kuvia. Enimmäiseen Norjasta, joskus muualtakin.
Kesä. Puutarha. Koko suvun yhteinen kesäpaikka.
Puutarhanhoitoa pääkaupunkiseudulla. Savimaata ja omenapuita, kirvoja ja leppäkerttuja, osumia ja huteja. Pieni piha, paljon intoa.