Pikkutontun elämää
Blogi kertoo 12/2011 syntyneen esikoispoikamme kasvusta ja nuoren perheemme kuulumisista. :)
Avainsanaan kuuluu 25 blogia.
Blogi kertoo 12/2011 syntyneen esikoispoikamme kasvusta ja nuoren perheemme kuulumisista. :)
Maailmanparantamiseen keskittynyt äitiblogi, Salento, Lecce, Italia
30-kymppinen kaksikielinen kotiäiti miettii syntyjä syviä Espoossa. 06/09 synt. poika ja 03/11 synt. tyttö pitävät äidin kiireisenä. Blogi ruotsiksi, mutta saa kommentoida suomeksikin.
Elämää Italiassa & talonrakennusta Suomessa. Kauniita kuvia & höpinää sisustamisesta ja talon suunnittelusta, elämästä Italiassa & elämästä yleensä, italialaisia ruokaohjeita. Mukana jutuissa seikkailevat myös kolme pientä matkalaukkulastamme. Benvenuti!
Blogin päätähtenä nähdään Ellis, pieni tyttö pohjoisesta. Ellis tykkää pehmoleijonasta, inhoaa ulkovaatteita ja nukkuu pitkiä päiväunia. Päätähden 21-vuotias äiti kirjoittaa ajatuksiaan vanhemmuudesta, huonoista öistä, kaksikielisyydestä, parisuhteesta ja vähän kaikesta muustakin. Kotoa löytyy myös maailman ihanin aviomies ja iskä J sekä äärimmäisen hellyydenkipeä Karvakasa. Tervetuloa meidän matkaan, tiervâpuáttim mii fáárun!
Pesue Wikipedian mukaan: "Yhdestä raskaudesta syntyneiden poikasten joukko". Pesueeseeni kuuluvat lokakuussa 2011 syntyneet kaksoset. Kaksosten kasvatusta harjoitetaan kahden kielen ja kulttuurin vaikutuspiirissä (Suomi ja Iran). Blogissani myös liikutaan luonnossa ja kuvataan ahkerasti.
Kuinka jaetaan päivä työlle, lapsille, miehelle ja itselle siten, että homma menee putkeen? Älä minulta kysy.
Pienen tytön takkutukkainen kuurosokea äiti, joka sairastaa Usherin syndroomaa, bloggailee oman elämän pienistä tapahtumista, neulomisesta, virkkauksesta ja jostain muustakin. Hurahtanut myös amigurumeihin.
Arkea, elämänmenoa, sattumia, tapahtumia, mietintöjä, pohdintoja. Elämää Toscanan auringon alla.
Olen miettijätyyppiä mutta toimin myös. Ihmissuhteet, yhteiskunta, opiskelu ja elämä - arkiset asiat - pistävät miettimään. Kiroittamiseni auttaa oivaltamaan, toivottavasti muita kuin minuakin.
Suomi-Italia-Suomi on 29-vuotiaan, Suomesta Italiaan muuttaneen nuoren naisen blogi. Sisältönä elämää, ajatuksia, ihmettelyä ja uuden kotimaan kulttuuriin sopeutumista.
Kotiäidin kirjoituksia arjesta keskieurooppalaisella syrjäseudulla.
Suomalais-amerikkalainen vauvaperhe Helsingin Kalliossa.
Blogi, jossa seurataan nuoren aikuisen elämää kauko- ja ulkkissuhteessa. Tunteiden tasapainoilua, tulevaisuudensuunnitelmia. Samalla kerätään ideoita joskus tulevaisuudessa pidettäviä mielenkiintoisia kahden kulttuurin häitä varten.
Täältä blogista löydät Ruotsissa asuvan suomalaisen Mamman, jonka perheeseen kuuluu ruotsalainen Pappa ja 7-vuotias Ella Mi Rakel. Mamma on satavarma siitä että Ella on kauneinta ja ihaninta mitä maa päällään kantaa!!! Shoppailu on mukava ajanviete, opinnoissa on kivaa ja telkusta mamma katselee kaiken mahdollisen hömpän.
Pienestä kylästä Suomesta, suureen kaupunkiin Venäjälle naimisiin päätynyt koti-opiskelija ja puuhailija äiti
Pienestä kylästä Suomesta, suureen kaupunkiin Venäjälle naimisiin päätynyt koti-opiskelija ja puuhailija äiti
Tampereen seudulta Turun kautta Müncheniin. Lapset puhuvat sekä suomea että saksaa, mutta mies käytännössä vain saksaa. Työnäni on suomen kieli ja kirjallisuus, mutta niistä kirjoitan harvoin, enimmäkseen joistain... kevyistä arkielämän tuulahduksista...
Kaksikielisen lapsiperheen arjen sillisalaattia Saksassa
Italiassa asuvan suomalaisen italiankielisiä pohdintoja ja ajatuksenpätkiä kielestä, työstä ja tyypillisen epätyypillisestä elämänmenosta.