Herkkuhetkiä
Lähinnä kakkublogi, joka pitää sisällään kaikkea mahdollista liittyen kakkujen tekemiseen ja koristeluun. Lisäksi sivuilla esimerkiksi koristeiden teko-ohjeita, käytännön vinkkejä sekä muita makeita piirakoita sekä muffinsseja.
Avainsanaan kuuluu 3 blogia.
Lähinnä kakkublogi, joka pitää sisällään kaikkea mahdollista liittyen kakkujen tekemiseen ja koristeluun. Lisäksi sivuilla esimerkiksi koristeiden teko-ohjeita, käytännön vinkkejä sekä muita makeita piirakoita sekä muffinsseja.
Käsityöt, kuten ompelu on lähellä sydäntä, mutta kaikki uudet materiaalit, työtavat ja tekniikat tempaavat aina mukaansa tekemään kokeiluja. Tervetuloa tutustumaan!
Perheen äidin harrastusblogi. Joka sisältää leivontaa, kestovaippailua, ompelua ja neulontaa. Kaikenlaista kivaa mitä olen halunnut toteuttaa tai olen nähnyt kulkiissani.