Fareawe Athaleon; the stories.
Mielialahäiriöisen hippipakanaluonnonlapsen kirjoituksia ja valokuvia elämästä ja sen ihmisistä. Luettuja kirjoja, elokuvia, runoja ja pieniä tarinoita; esittelyjä ja pientä päiväkirjanpoikasta.
Avainsanaan kuuluu 70 blogia.
Mielialahäiriöisen hippipakanaluonnonlapsen kirjoituksia ja valokuvia elämästä ja sen ihmisistä. Luettuja kirjoja, elokuvia, runoja ja pieniä tarinoita; esittelyjä ja pientä päiväkirjanpoikasta.
Missä on Helsingin paras brunssi? Kaksi humanistiopiskelijaa testaa ja kertoo kokemuksistaan pääkaupunkiseudun parhaista brunssipaikoista. Brunssiarvioiden ohessa myös kahvila- ja lounaskokemuksia meiltä ja maailmalta.
21-vuotias torniolainen medianomiksi opiskeleva nainen (tuleva tuottajan raakile!), jota villitsee: media, unet, elokuvat, televisio, urheilu, tatuoinnit, paskanjauhanta, itseironia, pelit, käsityöt ja muu random kausittainen puuhastelu. Narsistinen nainen, joka on jäänyt kehitykseltään lapseksi tai on ns. huijattu nainen, niin kuin nykyään oivalletaan. Joku oudoille poluille livennyt feminismin sivuhaara tai ihan kylmästi kulutusyhteiskunnan oveluus ovat harhauttaneet hänet.
Suomalaiset ovat kahvin suurkuluttajia ja intohimoisia maitokahvin litkijöitä. Mutta voisiko kahvista nauttia vielä enemmän ja monipuolisemmin? Sitä selvittelen ihanien reseptien avulla, itse ideoiden ja muita matkien. Tervetuloa inspiroitumaan kahvista!
HUOM:Evitan suurarvonta, jossa palkintona on Lapponian 2800€ arvoinen kaulakoru. Arvonta suoritetaan 31.1.2013. Osallistuminen ei edellytä lehden tilaamista. -Ei lehden tilaamista vaan pelkkä arvonta. Tarjouksia ja alennuksia erilaisista tuotteista,jopa 90% alennusta.Tuote esimerkkejä mm: meikit,tietotekniikka,muoti,matkailu,korut,pikavipit,kännykät,hifi, ymym. -UUTUUTUNENA Lapsille ilmaisia kirjoja sekä leluja. -Kotisivun tekijälle laadukas ja edullinen paketti 100% tyytyväisyystakuulla (yksityinen/yritys).
Blogi sisältää lähinnä minun arkeani niin tekstin kuin kuvien muodossa. Itse pelaan paljon videopelejä joten todennäköisesti merkinnät sisältävät niitä paljon. Mukana normaalia höttöä ja doodleja.
Blogin nimeä ei tule ottaa kirjaimellisesti, vaan filosofisesti. Postaukset tulevat Aurajoen kaupungista joskus kahvista, usein (ruoka)kulttuurista, ja muulloin kaikesta siltä väliltä.
Onnea on hetki, kun ehtii työnteolta ja arjen pyöritykseltä istahtaa kahvilasin ääreen, katsella kauniita asioita ja suunnitella kivoja juttuja. Ajatuksiaan, haaveitaan ja hankintojaan jäsentää reilu 30-vuotias, kahden tytön äiti, joka ihanan perhe-elämän ja usein vakavankin työn vastapainoksi saa iloa sisustamisesta, muodista ja kauniista asioista
Päiviä sarjakuvina.
Raapimapölkky kissoille, jotka kulkevat omia polkujaan!
Nuori osa-aika opiskelija haaveilee, leipoo ja jakaa reseptejä ihmetellen siinä sivussa jokapäiväistä elämää, ja aamuja, joina maailma on täynnä pieniä ihmeellisiä asioita.
Blogissa on tietoa terveellisistä nautintoaineista, niiden vaikutuksista ja valmistusresepteistä.
Nuoren naisen pohteita mm. ihmissuhteista, ilmiöistä, tyylistä, fiiliksistä ja toki myös arjesta. Melkoinen sekametelikeitto nuorta elämää.
Kaikki kahvista.
Blogissa -97 tyttö höpisee kaikenlaisesta. Turhaakin jäärittelua on, mutta myös tärkeitä aiheita, vahvoja mielipiteitä ja kiinnostavia asioita. Se, että kirjoittaja on nuori, ei tarkoita että blogi olisi samaa tylsää koko ajan. Asiat kirjoitetaan niinkuin tuntuu. Yleistä elämästä, reilusti päiväkirjamaista, hehkutuksia, vähän valokuvia ja paljon muuta. Welcome! This is blog of some '97 girl, who writes something and everything. There's unimportant talking, but important subjects, strong opinions and interesting things too. Something about life, diary, coffee&ice-cream, some photos and lots of everything else. It's not just boring blog of some teenager. Welcome! (in Finnish)
Ei niin innokas lukiolainen, joka päivittelee blogiaan välttääkseen koulutehtävät.
Blogi chilinkasvatuksesta maratonin kautta kahviin.
Tämä blogi vertailee eri kahvinkeittimiä.
Parhaimman kupin etsintää. Kahviblogi.