Minä nauran auringolle
Blogi matkustushullusta, joka suunnittelee muuttoa Barcelonaan v.2012. Blogissa kaikkea elämästä, arjesta ja harrastuksista (valokuvaus, taiteilu, matkustelu..)
Avainsanaan kuuluu 29 blogia.
Blogi matkustushullusta, joka suunnittelee muuttoa Barcelonaan v.2012. Blogissa kaikkea elämästä, arjesta ja harrastuksista (valokuvaus, taiteilu, matkustelu..)
Ajankohtaisia uutisia Rönnäsin mökeistä meren äärellä, Rönnäsissä Porvoon ja Loviisan kainalossa.
Kaikkea kävelystä
PotkuPami on löytänyt oikean suunnan kuntoiluilleen. En malta odottaa, mitä matka tuo tullessaan. Tämä on PotkuStartti terveelliseen elämään. I'm on my way and I walk forever!
Blogissani on vain kuvia, ei kirjoituksia. Harrastekuvaus on nautintoa, rentoutumista ja ulkoiluretkien mauste. Kamera on mukava kaveri, jonka kanssa ei tarvitse kinata, mihin päin suunnistetaan.
Ihminen haluaa maksimoida tuskansa. Siksi myös minä haluan juosta maratonin. Vuosi aikaa treenata ja miettiä mikä ihmeen päätös sitä on taas tullut tehtyä. Luvassa siis kirjoituksia kuntoilijan fyysisestä ja todennäköisesti myös henkisestä tuskasta treenipolulta kohti lopullista päämäärää.
Jalkaisin on kävelyblogi, jonka kirjoittaja kävelee lähinnä Jyväskylässä, satunnaisesti myös muualla.
Pinnalla väreilee keveys ja ilo, syvyyksissä lymyävät merkitykset.
Kaksi tyttöä, kaksi erilaista elämää, kaksi koulua. Yksi yhteinen blogi. Täällä kirjoittavat, valokuvaavat ja kuuntelevat musiikkia kesto-onnellinen kolmoistutkinnon suorittaja Ansku ja englanniksi opiskeleva krooninen kaukokaipaaja Anna.
Naistenpäivänä 8.3.2010 lopetin 24 vuotta kestäneen tupakanpolton. Siinä onnistuttua päätin joka vuosi Naistenpäivän kunniaksi luoda uuden tavoitteen. Tavoitteenani vuonna 2011 oli laihtua väh. -30 kg Cambridgen avulla ja juosta 10 km yhtäjaksoisesti. 10 km toteutui 30.4.2011, mutta laihduttaminen jatkuu edelleen, koska takana on vasta n. -20 kg. Tämä blogi seuraa näiden tavoitteiden toteutumista. Olen 4-kymppinen, avioliitossa oleva, kolmen lapsen äiti, joka haluaa olla omille lapsilleen esimerkkinä siinä miten kuka tahansa ihminen voi saavuttaa tavoitteensa vaikeuksista mm. vakavaista sairauksista huolimatta, kun vain niin päättää tehdä!
Kahden miehen blogi, jossa vuoron perään, kerran kuussa toinen keksii aiheen josta molemmat tekevät jonkun tekeleen. hymyssä suin, mutta tosi tosissaan.
Taikurin elämää!
Keski-ikäisten työssäkäyvien ihmisten metsä- ja luontoharrastuksen kuvausta. Tavoitteena hyvä olo, kunnon kohennus ja keräily. Valokuvauslaitteena kamerapuhelin, välineinä lenkkitossut ja päiväreppu.
Yhden sokerista tehdyn tytön tarina laihtumisen iloista ja suruista, siitä millaista on yrittää vaihtaa suklaa kasviksiin ja päiväunet aktiiviseksi tekemiseksi. Väsyn ja masennuksen karkoitusta terveellisin keinoin, kiinteytymistä ja tähtiin kurottelua. It will happen.
Kirjoittaja käy aikaa myöten kaikissa Suomen kunnissa, myös kuntaliitoksissa kadonneissa. Kulkuvälineinä mieluimmin jalat, junat ja linja-autot, mutta joskus henkilöautokin.
Tykkään lämpimistä öistä, muiden tekemistä ruuista, marsuista, porkkanapiirakoista, ulkomaan tuoksusta, pakastemaisseista, kiipeilystä, vadelmaveneistä, mansikkasiideristä, vaahtokylvyistä, kirpputoreista, vauvanruuasta, lentokentistä ja kummitustaloista.