Villi piha
Vanhan koulun ympärillä, suuressa puutarhassa kasvavat pionit ja kurjenpolvet. Puutarha on suuri ja vallaton. Saatan hyvinkin kadota sinne jonain päivänä. Tai ehkä toivon, että niin kävisi.
Avainsanaan kuuluu 7 blogia.
Vanhan koulun ympärillä, suuressa puutarhassa kasvavat pionit ja kurjenpolvet. Puutarha on suuri ja vallaton. Saatan hyvinkin kadota sinne jonain päivänä. Tai ehkä toivon, että niin kävisi.
Sisustusblogi. New England ja merihenkinen sisustustyyli yhdistettynä ruosteiseen shabby chiciin & vaniljanvalkeaan maalaisromantiikkaan. Puutarhanhoito. Arkielämän askareet, shoppailu ja matkustelu.
Teen huovuttamalla erilaisia hahmoja, koristeita, koruja ym. Kerron sanoin ja kuvin maalauksistani. Kesäisin kerron siirtolapuutarhani kuulumisia pääasiassa kuvin.
Kauneuden etsimistä ja löytämistä vanhan talon pihapiirissä ja ruusutarhassa.
Viikon kasvi. Viikon kukka-astia.Viikon antiikki. Puutarhan kesyttelyä. Valokuvatorstai, luova lauantai. Matkakuvia. Joskus käsitöitä ja täplikkäitä koiruuksia.
Talvella unelmoin puutarhastani, ja maalaan tauluja ja teen huovuttamalla erilaisia hahmoja ym. Keväällä unelmani täyttyy kun siirryn puutarhaani.