Myötämäkeä
Kerron blogissani moottoripyöräilystä. Kokemuksia ja tuntemuksia matkan varrelta. Kirjoitan blogissani metsätaloudesta, ruoasta, viineistä ja oluista. Kerron myös, miten rahalle voi saada tuottoa pitkäjänteisellä sijoittamisella.
Avainsanaan kuuluu 74 blogia.
Kerron blogissani moottoripyöräilystä. Kokemuksia ja tuntemuksia matkan varrelta. Kirjoitan blogissani metsätaloudesta, ruoasta, viineistä ja oluista. Kerron myös, miten rahalle voi saada tuottoa pitkäjänteisellä sijoittamisella.
20-vuotiaan nuoren naisen kirjoituksia ja ajatuksia ruokaa ja taidetta kohtaan. Helppoja ruokaohjeita ja vinkkejä kotikokeille.
Tunneasiaa ruoasta ja juomasta, tottumuksista ja sattumuksista sekä suun nautintojen seurauksista.
Olutharrastajan blogi. Olutarvioita ym..
Me rakastetaan coca-colaa. Tää ploki kertoo siitä.
Blogi sisältää: Opiskeluelämää, ostoksia, ruokaa, juomaa, musiikkia, TV-sarjoja, leffoja, ehkä jotain yhteiskunnallista sekä kaikkea muuta, mitä mieleen tulee. Kuvia, tekstejä, linkkejä, videoita. Naurua ja vitutusta.
Kolmekymppinen amatöörigastronautti fiilistelee hyvää ruokaa. Joskus myös juomaa. Ideana on pohdiskella enemmän ja vähemmän rennossa hengessä ruokiin ja juomiin liittyviä asioita. En pidä itseäni mitenkään mestarillisena kokkina, ennemminkin jonkinlaisena harrastelijanautiskelijana.
Soosissa puhuu lähi- ja luomuruoan, lisäaineettomuuden, tuoreuden ja maukkauden puolesta ja pohtii samalla eettisempää ruoanlaittoa. Samalla matkaillaan hieman ja yritetään oppia uutta näkökulmaa Suomalaisuuteen kokemusten, ruokakulttuurin ja musiikin kautta.
HUOM:Evitan suurarvonta, jossa palkintona on Lapponian 2800€ arvoinen kaulakoru. Arvonta suoritetaan 31.1.2013. Osallistuminen ei edellytä lehden tilaamista. -Ei lehden tilaamista vaan pelkkä arvonta. Tarjouksia ja alennuksia erilaisista tuotteista,jopa 90% alennusta.Tuote esimerkkejä mm: meikit,tietotekniikka,muoti,matkailu,korut,pikavipit,kännykät,hifi, ymym. -UUTUUTUNENA Lapsille ilmaisia kirjoja sekä leluja. -Kotisivun tekijälle laadukas ja edullinen paketti 100% tyytyväisyystakuulla (yksityinen/yritys).
18-vuotias lukion kolmatta vuotta käyvä poika kirjoittelee elämästä kaupungin ulkopuolella asumisesta ja olemisestaan. Lähin kaupunki, missä asuu, on todella pieni ja sinnekin on matkaa... Mitä tapahtuu? Siinäpä kysymys. Kirjoittaa todella sekaisin olevaa tekstiä, yhdistäen monia ihmisiä ja tapahtumia... Yrittää vähentää huulirasvan käyttöä.
Mmmm... Suklaata ja kaikenlaisia herkkuja kerättynä herkkukoriin eri puolilta maailmaa... Näita omia kokeiluja ei ole tehty otsa rypyssä eikä varsinkaan täydellisyyttä tavoitellen. ;D
Motivoitumista & motivaation jakamista, ihannepainon tavoittelua, satunnaisia retkahduksia, ylpeyttä itseensä, pettymyksiäkin, keinoja saavuttaa unelmapaino! Sitä kaikkea on Thinspiration. Tervetuloa seuraamaan ihannepainoni tavoittelua.
Laiska kokki kirjoittaa ruuanlaitosta, ravintoloista ja oikeastaan kaikesta ruokaan liittyvästä. Laiska kokki -ideologiaan kuuluu helppous, nopeus ja maukkaus. Mitä sitä turhia nipottamaan?
2 ysiluokkalaista tyttöö, harrastuksia ratsastus,videoiden editointi ja valokuvaus. Musiikki enimmäksee rock/punk/alternative. Tän blogin tarkotuksena olis olla kiinnostava eli ei tuu paljoo pitkiä tekstejä mutta sitäki enemmän kuvia!;)
Krista Cicciolina Tytzy "Elämää television ulkopuolella"
Kepeisiin anniskeluravintoloihin sekä ennen kaikkea niiden tuotteisiin keskittyvä kirjaintuotelma, joka ei kalsarointiakaan suinkaan syrji. Jaloja juomia, fingerfoodeja ja tunnelmointia, palvelusta plussaa. Muutama kirjottaja, osa englanniksi.
Luovuuden, taiteen ja elämisen arvoisen elämän puolesta. Taidegraafikko Pekka Hannulan näkökulmia luovuudesta, taiteesta, taiteilijan työstä ja toimeentulosta. Lisäksi jotain aivan muuta, erotiikasta ympäristöön.
Paras blogi
Kirjoittaja on ensisijaisesti viininystävä, mutta myös hyvä aito siideri maistuu. Juomien tekeminen kiinnostaa ja huomaamattaan tässä onkin tulossa fundamentalistiksi juoman tekemisessä. Siideri tehdään kuivaksi pääasiassa englantilaisia ja ranskalaisia perinteitä kunnioittaen. Viini tehdään viinirypäleistä, siksikin sen tekemisessä on Suomessa vaikeuskerrointa. Molemmissa pyritään pitämään alkuperäinen hedelmästä ja marjasta tullut raaka-aine lähes pakonomaisesti sellaisenaan. Siten juomista tulee alkuperäistä raaka-ainetta kunnioittavia ja -ilmentäviä. Luomuhan olisi kaikista parasta, mutta tällä hetkellä vielä toiveunta.
God is my bitch, Misc Behaving, matkalla jo, valinnan vaikeus, Rento ja muksu. Ei siis mikään LASTEN LAKRITSI.