hankkila.net
ehkä tekniikkaa, ehkä valokuvausta, mutta varmuudella juoksua. Eli kilpajuoksu aikaa vastaan on alkanut – miten lujaa pääsen, ennen kuin ikä alkaa hidastamaan menoa
Avainsanaan kuuluu 31 blogia.
ehkä tekniikkaa, ehkä valokuvausta, mutta varmuudella juoksua. Eli kilpajuoksu aikaa vastaan on alkanut – miten lujaa pääsen, ennen kuin ikä alkaa hidastamaan menoa
Harjoituspäiväkirja maratonille ja puolimaratonille tähtäävästä harjoittelusta. Kieliopillisesti kaikkea muuta kuin virheetöntä tekstiä. Muita aiheita jalkapallo, talous ja tietotekniikka, joita blogissa saatetaan silloin tällöin sivuta.
niobe ja juoksuharrastuspuuhastelu.
Henkilökohtainen Arinet Juoksupäiväkirja
Olen Kaija ja olen yksi Runner’s High’n bloggaajista! Minulla ei ole juoksutaustaa eikä hienoja ennätyksiä tai mahtavia cooper-tuloksia kuin mitä tänä vuonna olen ehtinyt juosta. Olen siis ihan tavallinen juoksusta innostunut kuntoilija ja tässä blogissa kertoilen omista treenailuistani, tavoitteistani ynnä muusta mitä elämässäni tulee vastaan! Aloitin juoksemisen tosissani vasta tämän vuoden alusta, sitä ennen kävin silloin tällöin lenkillä ja Yliopistoliikunnan ryhmäliikuntatunneilla. Se ei kuitenkaan riittänyt minulle vaan halusin jonkin tavoitteen johon treenata, niinpä ilmoittauduin Helsinki City Runiin! Treenasin ahkerasti koko kevään ja juoksin HCR:n aikaan 2.13, mikä silloin tuntui ihan hyvältä ajalta, varsinkin kun sain vielä lisättyä vauhtia loppua kohden! Viimeiset 5 kilometriä juoksin täysin hurmiossa ja olin koukussa! Tätä halusin lisää!
Olen lahtelainen 33-vuotias äiti. Päiväni täyttyvät tällä hetkellä 1, 3 ja 6-vuotiaan poikani hoidosta. Blogin tarkoituksena on seurata, kuinka täysin nolla kuntoisesta naisesta saadaan juoksija. Samalla on tarkoitus pohtia, kuinka urheilu on mahdollista toteuttaa lapsiperheen arjessa ja pienellä budjetilla.
Ohjelmointia ja kaikkea siihen liittyvää. Joskus myös kognitiotiedettä ja HCI:tä. Lisänä mukaan on tullut myös kaikki juoksemiseen liittyvät asiat.
Naistenpäivänä 8.3.2010 lopetin 24 vuotta kestäneen tupakanpolton. Siinä onnistuttua päätin joka vuosi Naistenpäivän kunniaksi luoda uuden tavoitteen. Tavoitteenani vuonna 2011 oli laihtua väh. -30 kg Cambridgen avulla ja juosta 10 km yhtäjaksoisesti. 10 km toteutui 30.4.2011, mutta laihduttaminen jatkuu edelleen, koska takana on vasta n. -20 kg. Tämä blogi seuraa näiden tavoitteiden toteutumista. Olen 4-kymppinen, avioliitossa oleva, kolmen lapsen äiti, joka haluaa olla omille lapsilleen esimerkkinä siinä miten kuka tahansa ihminen voi saavuttaa tavoitteensa vaikeuksista mm. vakavaista sairauksista huolimatta, kun vain niin päättää tehdä!
B-luokan juoksijan mietelmiä maratonharjoittelusta höystettynä valikoiduilla selityksillä
Blogini keskittyy paitsi juoksemiseen ja liikuntaan, niin myös nuorehkon opiskelijan ja ensiaskeleitaan harppovan urheiluyrittäjän elämään sekä yrittäjyyden haasteisiin, iloihin ja suruihin. Runner’s High on ollut erittäin mielenkiintoinen, haastava ja ennen kaikkea hauska projekti, josta riittää varmasti kirjoitettavaa.
"Oman ilonblogi" jonka tarkoituksena on seurata tavallisen lenkkeilijän päämäärätietoista 3h alituksen tavoittelua maratonilla
Nuoren naisen blogi, joka kertoo 12 viikon kuntokuurista :) Tavoitteena siis reilu vatsan hoikennus! Tarinaa tulee varmasti myös kengistä, kauneudesta ja muista naisten jutuista.
Takaisin juoksuharrastuksen pariin pyrkivän naisihmisen blogi.
Tämä blogi on tarkoitettu kannustamaan itseäni tulevassa urheilutempauksessani. Tsemppaamaan ylämäissä ja rauhoittelemaan alamäissä. Tavoitteena siis puolimaraton tai paremmin sanottuna jatkuvan urheilun ylläpitäminen.
Juoksun uudelleen aloittamisesta tarinaa, sen vaikeudesta ja ihanuudesta.
"I believe in the runner’s high, and I believe that those who are passionate about running are the ones who experience it to the fullest degree possible. To me, the runner’s high is a sensational reaction to a great run! It’s an exhilarating feeling of satisfaction and achievement. It’s like being on top of the world, and truthfully… there’s nothing else quite like it!" - Sasha Azevedo
Counting down the days to crossing the Millau Bridge on September 24th, 2011.I have decided to attempt and hopefully complete marathon and a bit (100 km) in Millau next September. This is my journey.
Äidin ja tyttären kunnonkohotusprojekti jossa tytär sparraa äitiään rapakunnosta ihmiskuntoon.
Olen 26-vuotias nainen joka on aina inhonnut juoksemista. Siis todella inhonnut. Lenkkeily olisi kuitenkin teoriassa hauskaa, tehokasta ja hyödyllistä, eli olen päättänyt antaa sille vielä yhden mahdollisuuden. Tällä kertaa suunnitelmallisen treenaamisen & tämän blogin avulla. Tervetuloa mukaan seuraamaan hikistä koitosta.