: : A M A L I A - triathlonisti? : :
Saavutin tavoitteeni - tein liikunnasta elämäntavan. Päätavoite kesällä 2009 oli triathlonin perusmatkan SM-kisa, jonka selvitin tavoitteideni mukaisesti. Kesälle 2010 kaikki on vielä auki...
Avainsanaan kuuluu 240 blogia.
Saavutin tavoitteeni - tein liikunnasta elämäntavan. Päätavoite kesällä 2009 oli triathlonin perusmatkan SM-kisa, jonka selvitin tavoitteideni mukaisesti. Kesälle 2010 kaikki on vielä auki...
Liikkumiseen, ulkoiluun ja hyvinvointiin painottunut opiskelijatytön blogi; omien höpinöiden lisäksi postaan linkkejä mielenkiintoisiin artikkeleihin, kirjoittelen urheilutapahtumista ja käyn kuvaamassa kaupungissa liikkeellä olevia ihmisiä, sekä testailen uusia lajeja ja tuotteita.
Alunperin oli tarkoitus laihduttaa vuoden 2011 loppuun mennessä, 178 päivässä, 13 kiloa. Lihoin 5 kiloa ja päätin vain laihduttaa. 12 kiloa lähtenyt, 7 jäljellä!
Ajatuksia ja näkökantoja liikunnasta ja hyvinvoinnista, kertoilee koko ikänsä aktiivisesti liikkunut, hyvinvointialalla työskentelevä nuorimies.
Tarina siitä, kuinka alkoholin liikakäyttäjästä tulee ajokoira. Marathontreeniä, muuta urheilua. Erityisesti kestävyysjuoksua. Ja viimeksi myös sairastelua.
23-vuotias nuorimies juoksee ja kuuntelee rokkia.
Kevyesti turhamainen, sopivasti syvällinen. Tykästynyt muotiin, sisustamiseen, musiikkiin, lukemiseen, urheiluun, matkusteluun ja jo vuoden ajan bloggaamiseenkin.
Aloitteleva juoksuharrastaja kertoo, minne tossut vievät ja mihin milloinkin sattuu (yleensä jalkoihin ja lompakkoon).
Satunnaisia juoksuaiheisia kirjoituksia
Arctic Sport Addictsin taustalla on joukko urheiluun rakkaudella suhtautuvia ihmisiä. Vaikka Suomessa on huippu-urheilijoita ja korkeatasoista urheiluvälineosaamista, tuntuu, että monet urheilumaailman ilmiöt eivät koskaan kantaudu piskuiseen pohjoismaahan. Päätimme perustaa sivuston, joka puhuttelisi ihmisiä, joille urheilu tavalla tai toisella on elämäntapa. Halusimme luoda areenan, jolla nämä ihmiset, ilmiöt, välineet ja tapahtumat voisivat kohdata toisensa. Lajivalikoimaa ei ole rajattu, kaikki mikä lisää hyvinvointia otetaan Arctic Sport Addictsin suurennuslasin alle. Ajatus Arctic Sport Addictsin taustalla hakee vielä muotoaan, ja toivommekin, että te olisitte mukana luomassa ja kehittämässä sitä. Olethan yhteydessä meihin, jos sinulla on idea, jonka haluaisit nähdä tällä sivustolla.
Henkilökohtainen Arinet Juoksupäiväkirja
Urheiluhullu, terveysintoilija, siivoushullu, armoton shoppailija, hullu stressaaja, kontrollifriikki, ikuinen suorittaja, perfektionisti, pienesti materialisti ja höpsö 23-vuotias neitonen kirjoittelee arjen pienistä iloista. Blogi on sekoitus urheilua, terveellisiä elämäntapoja, tyttöhömppää ja elämää. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan blogiini ja jakamaan ajatuksia! :)
Karjalan kunnailta Helsingin ja Pohjois-Norjan turskatehtaan kautta Englantiin millenniumina katilon tyon perassa muuttanut 37-vuotias nainen. Naimisissa ranskalaisen miehen kanssa ja viisivuotiaan tyton aiti. Edelleen katilona kiireisessa synnarissa. Tilitysta (yleensa) vahemmantarkeista asioista.
Counting down the days to crossing the Millau Bridge on September 24th, 2011.I have decided to attempt and hopefully complete marathon and a bit (100 km) in Millau next September. This is my journey.
7 vuotta kestänyttä masennusta, terapiaa, ahdistusta, itsetuhoisuutta, laihduttamista, surullisia muistoja, painajaisia, unelmia ja jatkuvaa kaipuuta parempaan paikkaan.
Nuori (melkein)aikuinen, vuosikausia syömishäiriötä sairastanut juoksija- tyttönen, kirjoittelee arjesta, pohtii ravitsemuksellisia pulmia ja kaikkea muuta elämään liittyvää maan ja taivaan väliltä. Tavoitteena on onnellisuus, tasapainoinen elämä ja sen myötä paraneminen.
James Mac's Desert Marathon challenge is an rigorous running challenge for experienced long distance runners and ultra marathon runners. The first annual James Mac's Desert Marathon Challenge will take place outside the city of Gabes in Tunis in 2 May, 2008.
Elinikäinen projekti nimeltä liikunta
Juoksevan elämänkoululaisen mietteitä maailmasta, ihmisyydestä, arjesta ja olemisen mielestä.