Kristillinen Taidefoorumi KRISTA
Luovuutta hyvässä Hengessä!
Avainsanaan kuuluu 88 blogia.
Luovuutta hyvässä Hengessä!
Sanasta sanaan tyhjää täynnä
Moikka! Tulimme tänne Bodomjärvelle Mikon kanssa sielumatkailulle kertailemaan 40 vuotta sitten tapahtuneita asioita. Mikko omasta mielestään näki kolmannen osapuolen tragediaan liittyen, mutta jatkamme aikaisin aamulla matkaamme ja tutkimme asiaa hieman tarkemmin. Vähän kieltämättä pelottaa, että mihin minun kissani kakkaa tällä kerralla kun sillä oli hieman maha sekasin kotoa lähtiessäni. Kylmä viima puhaltaa leikkisästi teltan vetoketjujen välistä ja alastonta ruhoani alkaa jo hieman paleltaa, kun liikun hitaasti vasten Mikon patsasmaista kehoa. Tunsin, kuinka Mikon tiikerinsilmät liikkuivat hitaasti, mutta vakaasti lämpenevän kehoni muotojani pitkin pimeydessä. Hetken mielijohteesta hivutin käteni vyötäni kohden ja otin esiin "makkarani". Yhteisymmärryksessä Mikon kanssa laitoimme "makkaran" tehokäyttöön ja on helppo myöntää, että hyvältähän se tuntui, kun viimein saimme sen ruuansulatukseemme monen tunnin sielunmatkailun jälkeen. Aamulla maha täyteläisenä edellisöisen makkaranpaistelun jälkiseurauksena menin aamupaskalle pakkasesta vittuuntuneena. Ajoin 300 kilometriä ylinopeutta kotiin jarruttaen vain kameratolppien kohdalla, menin paskalle, laitoin saunan lämpenemään, avasin oluen ja laitoin VHS:ltä näkymään Tuntemattoman Sotilaan.
Pelle Gudsson kirjoittaa taustoja tunnekarttasivustolta www.taiwas.net/tunteet mainituille tunteille.
Ajankohtaisia asioita raamatun valossa...ajatuksia runoja ja laulunsanoja
Katolisen apologetiikan eli uskon puolustamisen blogi, joka tarjoaa vastauksia teologisiin ym. kysymyksiin järkeen vetoavin argumentein.
Ulkosuomalainen vieras kirkonmäellä
T7 TeeSeItseManin perusajatus on luoda jotain uutta kaikille aisteille. Vimmatusti laukkaava mielikuvitus, pistämätön tyylitaju, hirtehinen huumori ja aistikas musikaalisuus, niiden avulla kirmailemme äänen, kuvan ja tekstin ihmemaassa.Lue niin ymmärrät. C’mon, T7!
Daniel Nylund esittelee Rene Girardin teoriaa halun mimeettisestä luonteesta, kateellisesta kilpailusta, pyhitetystä väkivallasta ja syntipukkimekanismista. Sen avulla hän tarkastelee Raamatun väkivaltaisia kertomuksia, kristikunnan sotaisaa historiaa ja omaa kipeästi uhritietoista aikaamme. Onko millään mahdollista hylätä kaikki hylkääminen ja elää elämää joka ei tuota uhreja?
Esirukoukset on blogisivusto jonne voit lähettää rukouksia. Rukous ja rukoileminen on tärkeää.
Olen nuori "miehenalku" Helsingin sykkeestä, joka tykkää saada itsensä ongelmiin kerta toisensa jälkeen. Työskentelen tällä hetkellä upeessa seurakunnassa (Helsingin Saalem-Seurakunta) varhaisnuorten parissa ja yritän nauttia elämästäni. Valmistuin lukiosta 2008 ja kansalaisvelvollisuuksien jälkeen olen tässä työssä missä nyt olen, enkä voisi olla enempään onnellinen..:) Tulevaisuudessa pysyn varmaan saman alan kuvioissa, joten ongelmia on luvassa lisää... Arvoni ja ihanteeni nousee uskostani Jumalaan, jonka takia tykkään pohtia mitä erilaisempia asioita. Olen omalla tavallani kiinnostunut vaikuttamisesta, minkä takia otan mielelläni kantaa yhteiskuntamme ajankohtaisiin tapahtumiin. Eli yhteiskunta, vaikuttaminen, seurakunta, Jumala ja uskonto ovat kirjoituksieni aiheita tässä blogissa.
Joulukalenteri jouluisin, satunnaisia möläytyksiä muulloin. Linux, Ubuntu, vapaat ja avoimet ohjelmistot. Valokuvia, juttuja. Toisinaan myös hengellisempää settiä.
Moikka! Tulimme tänne Bodomjärvelle Mikon kanssa sielumatkailulle kertailemaan 40 vuotta sitten tapahtuneita asioita. Mikko omasta mielestään näki kolmannen osapuolen tragediaan liittyen, mutta jatkamme aikaisin aamulla matkaamme ja tutkimme asiaa hieman tarkemmin. Vähän kieltämättä pelottaa, että mihin minun kissani kakkaa tällä kerralla kun sillä oli hieman maha sekasin kotoa lähtiessäni. Kylmä viima puhaltaa leikkisästi teltan vetoketjujen välistä ja alastonta ruhoani alkaa jo hieman paleltaa, kun liikun hitaasti vasten Mikon patsasmaista kehoa. Tunsin, kuinka Mikon tiikerinsilmät liikkuivat hitaasti, mutta vakaasti lämpenevän kehoni muotojani pitkin pimeydessä. Hetken mielijohteesta hivutin käteni vyötäni kohden ja otin esiin "makkarani". Yhteisymmärryksessä Mikon kanssa laitoimme "makkaran" tehokäyttöön ja on helppo myöntää, että hyvältähän se tuntui, kun viimein saimme sen ruuansulatukseemme monen tunnin sielunmatkailun jälkeen. Aamulla maha täyteläisenä edellisöisen makkaranpaistelun jälkiseurauksena menin aamupaskalle pakkasesta vittuuntuneena. Ajoin 300 kilometriä ylinopeutta kotiin jarruttaen vain kameratolppien kohdalla, menin paskalle, laitoin saunan lämpenemään, avasin oluen ja laitoin VHS:ltä näkymään Tuntemattoman Sotilaan.
Keski-ikäinen tätipappi, tällä hetkellä oppilaitospappi teekkarien keskellä Otaniemessä, bloggaa kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin. Välillä seassa on informaatiota erilaisista tapahtumista.
On henkisesti terapeuttista ulvoa eetteriin tai virtuaalimaailmaan kirjallisuuden ja tutkimusongelmien kanssa painiessa muodostuneita ajatuksia. Tässä blogissa käsitellään teologisia kysymyksiä eksegeettisellä painotuksella.
Olen Saara Suihko, 24-vuotias nuori vaimo, jonka päivät täyttyvät hoivatyön ihmeellisestä maailmasta ja aktiivisesta seurakuntaelämästä Joensuussa. Tämän blogin kautta haluan kertoa kuulumisiä elämästä Jumalan lapsena, nuorena vaimona ja hoitoalan ammattilaisena. Blogi päivittyy viikottain.
Huolimatta siitä että maailma on täynnä vääryyttä ja kärsimystä moni sanoo rakkauden olevan tärkeintä elämässä, jopa elämän päämäärä. Ja ainakin minun Raamatustani Rakkaus on se joka nousee päälimmäiseksi. Jeesus sanoo tärkeimmän käskyn olevan "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" ja Johannes kirjoittaa että "Jumala on Rakkaus". Tule mukaan matkalle ihmettelemään mitä tämä kaikki käytännössä voisi tarkoittaa.
Moikka! Tulimme tänne Bodomjärvelle Mikon kanssa sielumatkailulle kertailemaan 40 vuotta sitten tapahtuneita asioita. Mikko omasta mielestään näki kolmannen osapuolen tragediaan liittyen, mutta jatkamme aikaisin aamulla matkaamme ja tutkimme asiaa hieman tarkemmin. Vähän kieltämättä pelottaa, että mihin minun kissani kakkaa tällä kerralla kun sillä oli hieman maha sekasin kotoa lähtiessäni. Kylmä viima puhaltaa leikkisästi teltan vetoketjujen välistä ja alastonta ruhoani alkaa jo hieman paleltaa, kun liikun hitaasti vasten Mikon patsasmaista kehoa. Tunsin, kuinka Mikon tiikerinsilmät liikkuivat hitaasti, mutta vakaasti lämpenevän kehoni muotojani pitkin pimeydessä. Hetken mielijohteesta hivutin käteni vyötäni kohden ja otin esiin "makkarani". Yhteisymmärryksessä Mikon kanssa laitoimme "makkaran" tehokäyttöön ja on helppo myöntää, että hyvältähän se tuntui, kun viimein saimme sen ruuansulatukseemme monen tunnin sielunmatkailun jälkeen. Aamulla maha täyteläisenä edellisöisen makkaranpaistelun jälkiseurauksena menin aamupaskalle pakkasesta vittuuntuneena. Ajoin 300 kilometriä ylinopeutta kotiin jarruttaen vain kameratolppien kohdalla, menin paskalle, laitoin saunan lämpenemään, avasin oluen ja laitoin VHS:ltä näkymään Tuntemattoman Sotilaan.
Blogissa uskontotieteen opiskelija pohtii kampuksella sivukorvalla kuulemaansa, vessan seinästä lukemaansa ja lehdestä silmäilemäänsä uskontopuhetta.
Kirjoitan omasta elämästäni niin rehellisesti kuin se ylipäätään on mahdollista, vaikka on hetkiä, jolloin sensuroin itseäni aivan kohtuuttomasti. Pyrin olla paljastamatta lähipiirin henkilötietoja tai asuinpaikkoja ilman heidän suostumusta. Jaan omakotitalon yhdessä kämppäkaverin sekä kolmen koiran kanssa. Rakastan aurinkoa, tähtitaivasta ja kesää yli kaiken. Luonnon rauha tarjoaa parhaan paikan rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen, minkä työelämä syö tehokkaasti loppuun. Harrastan kirjoittamista, valokuvausta, konemusiikin tekemistä ja meditointia vaihtelevalla menestyksellä. Mieliala säätelee hyvin pitkälle musiikkimakuani, mutta Anneke Van Giersbergen taitaa olla yksi vaikuttavimmista laulajista, johon olen saanut kunnian tutustua. Nautin elämästä tänä päivänä enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä olen astunut valoon ja rakkaus on pessyt minut itsesyytöksistä, vihasta ja depressiosta. En ole uskovainen sanan negatiivisessa merkityksessä, mutta tunnustan itsessäni Jumalan läsnäolon. Uskon universaaliin rakkauteen, energiaan, mikä liikuttaa kaikkea elollista maan päällä ja muualla maailmankaikkeudessa. Helvetti ja Taivas ovat olemassa ainoastaan siellä, missä ihminen antaa niiden vapaasti luvan ilmentyvän. En väitä tietäväni muuta kuin sen mitä sydämeni kertoo. Se ei koskaan valehtele, johda harhaan tai vie sinne missä minun ei pitäisi olla. Kaikella on aika, paikka sekä tarkoitus. Nykyhetki määrittelee sen millaisia olemme huomenna. Namaste.