Hippusia - kasvomaalausideoita
Tamperelaisen harrastelijakasvomaalaajan kuvia ja ajatuksia kasvomaalauksesta.
Avainsanaan kuuluu 184 blogia.
Tamperelaisen harrastelijakasvomaalaajan kuvia ja ajatuksia kasvomaalauksesta.
Päivitetty 27. huhtikuuta 2012 klo 14:01
Opintotuella elellen ei paljoa shoppailla. Paitsi koska se oli niin IHANA. Ja se oli uniikki. Ja mä tarviin sitä ja ja ja... ...koska se oli alennuksessa.
Päivitetty 26. huhtikuuta 2012 klo 01:56
Kolme Ähtäriläisperäistä sunnuntaikokkia ovat syntyperästään huolimatta koetellut hyvän maun rajoja jo vuosia ja loihtinut erilaisiin teemailtamiin toinen toistaan herkullisempia atrioita. Innostusta haemme eri maiden köökeistä ja nakkikioskeista, Ryynäreistä, Suomalaisesta eräkokkauksesta ja ennenkaikkea Uuno Turhapuron kuvaamista herkkumuonista, joille ei löydy vertaista... Julkaisemme täällä menuja ja kuvauksia ruuanlaittosessioistamme kuvien kera.
Päivitetty 56 minuuttia sitten
Puuhaa viikonlopuksi. Testaa hauskoja juomapelejämme!
Päivitetty 1. joulukuuta 2010 klo 00:57
Kausiblogi, jonka aiheena ovat syksyiset juhlat ja syksyinen luonto. Esim Halloween.
Päivitetty 23. joulukuuta 2011 klo 01:08
Limudisco on pulinaa ja pölinää lastenjuhlista ja -tapahtumista. Siellä tanssitaan, leikitään, lauletaan, nauretaan, esiinnytään ja mikä tärkeintä - biletetään oikein olan takaa! Esittelen kivoja kemuja sekä vinkkejä niiden järjestämiseen.
Päivitetty 15. toukokuuta 2012 klo 20:18
Kannanottoa matkailusta, maailmanmenosta ja sen vierestä.
Päivitetty 3. tammikuuta 2012 klo 15:09
Kortteilua, askartelua, pihapuuhia ja joskus juhlia!
Päivitetty 26. tammikuuta 2012 klo 23:46
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaIlman hauskaakin voi olla viinaa.
Päivitetty 5. tammikuuta 2011 klo 23:27
Elämää, haaveilua ja ajatuksia. Eli melkein kaikkea muodista tatuointeihin.
Päivitetty 19 tuntia, 1 minuutti sitten
Heipsun! Mun lifestyle blogi, josta löytyy myös päivän asuja ja viimeaikojen ostoksia. Selkeä ulkoasu ja hyvälaatusia kuvia. Rakastan yli kaiken kauniita maisemia, ulkomaan matkoja, kirppareita, hyvää musiikkia, kauniita vaatteita ja hauskanpitoa hyvässä seurassa! kommentit ja uudet lukijat on aina yhtä piristäviä sekä ihania. :-) Liittykää lukijoiksi, kommentoikaa, laittakaa kysymyksiä formspringiin ym. Kiitos ihanat!
Päivitetty 12. huhtikuuta 2012 klo 23:19
Päivitetty 3. maaliskuuta 2012 klo 18:02
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaPäivitetty 7 tuntia, 37 minuuttia sitten
19-vuotias naisen alku kirjoittelee sensuroimatonta lifestyle blogiaan jossa innostutaan esimerkiksi vaatteista, hyvästä ruoasta, juomasta ja seurasta. Sydäntä lähellä nauraminen, päättömät jutut, ystävät, juhliminen, taide ja musiikki.
Päivitetty 26. toukokuuta 2012 klo 22:21
Häähullu morsian, joka suunnittelee häitään kesälle 2013. Kirjoittelen omien hääsuunnitelmien etenemisestä ja yleisesti kaikesta häihin liittyvästä, aina kukka-asetelmista häämatkahaaveisiin.
Päivitetty 14. toukokuuta 2012 klo 18:32
Päivitetty 26. toukokuuta 2012 klo 03:06
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaMua kosittiin ja nyt suunnitellaan häitä!!! Tämä nuori onnellinen morsian kirjoittelee hääsuunnitelmien etenemisestä, hääideoista ja välillä muistakin ihanista asioista. Terrrvetuloa mukaan!
Päivitetty 2. toukokuuta 2012 klo 12:13
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaVaihdon ja vaihtoblogin jälkeistä elämää Suomessa. Ajatusten kokoilua, havaintoja, innostuksia, laihdutusta ja elämää Katastrofin matkassa.
Päivitetty 25. toukokuuta 2012 klo 12:01
Kesän 2013 morsian kirjoittelee kaikesta häihin liittyvästä ja yrittää samalla hahmotella omia hääsuunnitelmiaan.
Päivitetty 25. toukokuuta 2012 klo 10:44
Oman elämänsä supersankari kirjoittaa enimmäkseen kissoista ja hatuista, elelee hattarapilvien seassa ja joskus syö nakin jos toisenkin.
Päivitetty 25. toukokuuta 2012 klo 08:45
