Aalto
Tuija Aalto on YLEn Uusien palvelujen kehityspäällikkö Tulevaisuus Labissa. Hän kirjoittaa blogissaan mediaan ja teknologiaan liittyvistä ajatuksistaan ja havainnoistaan.
Avainsanaan kuuluu 121 blogia.
Tuija Aalto on YLEn Uusien palvelujen kehityspäällikkö Tulevaisuus Labissa. Hän kirjoittaa blogissaan mediaan ja teknologiaan liittyvistä ajatuksistaan ja havainnoistaan.
Tukholman seudulla työskentelevä toimittaja Mika Lahdensivu tarkastelee mediaa, tietoyhteiskuntaa ja arkea Ruotsissa ja Suomessa, naapurin näkökulmasta.
Ajatusjalostamossa heitellään ilmoille latvaräjähdyksiä ja tajunnanvirtaa. Sävy on usein vittuileva ja leikkisä. Ajatusjalostamo on kokeellista ug-journalismia, jossa etsitään uusia ajatuksia ja käytäntöjä myös journalistiseen työhön.
Blogi käsittelee mediaa ja kaikkea siihen liittyvää, aina uutisista ilmiöhin ja kaikkea siltä väliltä. Blogi on perustettu silkasta huolesta ihmiskuntaa kohtaan, sillä mediakriittisyys on asia, joka tunuu olevan monella hyvin hyvin vieras käsite. Blogin tarkoitus ei ole pelastaa maailmaa, vaan yritys saada aikaan keskustelua siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Tämä blogi ei ole absoluuttinen totuus, vaan kannanotto. Blogi sisältää mielipiteitä minulta, Teiltä ja toivottavasti Heiltä.
Alman blogi, jossa almamedialaiset pohtivat median tulevaisuutta, median yritysvastuuta ja sijoittajanäkökulmaa media-alaan. Teemme hyvää, teemme tulevaa ja teemme tulosta.
Mainonta, elämä ja kaikki.
Aina ei kannata tähdätä asian ytimeen, asian laidalla on mielenkiintoisempaa.
"Tämä ei ole muotiblogi - this is not a fashion blog." Blogi aikuistumisen kiemuroista, toimittajanura-haaveista, ruuasta, teatterin tekemisestä ja oikeastaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Blogissa fiilistellään sadepäiviä, litkitään teetä ja pyöritellään elämän isoja kysymyksiä.
Materialismia ja materian inhoa, alan vaihtoa, humanismia, journalismia ja (tieto)tekniikkaa, gradua ja uutta fuksivuotta, visuaalisuutta, omia päähänpinttymiä ja välissä ehkä hieman asiaakin. Rakkautta tunnelmiin, elämyksiin, kauniisiin esineisiin, valokuvaukseen ja hyvään musiikkiin. Parhaat asiat tehdään itse tai tuunataan vanhasta.
Tämä blogi kertoo ensimmäisen suomenkielisen blogeja käsittelevän tietokirjan tekemisestä ja vastaanotosta. Teos ilmestyy syksyllä 2006 Readme.fi -kustantamon julkaisemana.
Two gorgeous single women are going gonzo in Helsinki nightlife. Follow the World Famous Cocktail Journalist Anna Väkeväinen and her younger friend, World Famous Music Journalist Hilkka Pattila. Reports on best cocktails and beats in the city. Not forgetting juicy gossip on Details (dirty), and the Target Group (men).
Nuoren keltanokkatoimittajan pohdintoja elämän kiemuroista.
Suomenkielinen kosmopoliittinen laatulehti Le Monde Diplomatiquen avaa toisenlaisia näkökulmia (maailman)politiikkaan nyt myös blogissaan. Diplo nostaa esiin tutkivan journalismin avartavia näkökulmia, joita harvoin näkee suurissa kaupallisissa tiedotusvälineissä, joiden ensisijainen tavoite on mediayhtiön osakkeenomistajien voiton maksimointi.
Ruotsinsuomalainen toimittaja kirjoittelee paljolti ruotsiksi, mutta joskus myös suomeksi. Ei siitä, mitä söi lounaaksi, mutta usein Venäjän asioista sellaista mitä ei lehteen mahdu vaan pitää kuitenkin jonnekin saada naputeltua. Juttua tulee silloin tällöin myös venäjäksi ja esperantoksi jos siltä sattuu tuntumaan, mutta kielet on kyllä eroteltu eri karsinoihinsa ettei niistä ole liikaa haittaa kielipuolille.
Eijukeijun ajatuksia -blogi sisältää vähemmän vakavia pohdintoja inhimilliseen elämään liittyen.
Ulkosuomalainen, äiti ja vapaa kirjoittaja bloggaa hyvästä kirjoittamisesta, vierailla mailla elämisestä sekä ihmisistä ja ilmiöistä akselilla Tallinna - Suomi. Mukana voi silloin tällöin olla ajatuksia myös Piilaaksosta, jossa kirjoittaja asui vielä blogin perustamisvaiheessa.
Pseudotiedettä ja tekotaidetta
"Mun mielestä tässä ollaan aika ytimessä siinä, mitä blogikirjoittelu parhaimmillaan voi olla – ikävästä aiheesta huolimatta. Henkilökohtainen elämä, yrityksen sisältöosaaminen ja keskustelupalsta kohtaavat." (Lukijan kommentti). Julkaisuosakeyhtiö Eliaksen blogi.
Blogi sisältää ajatuksia politiikasta, taiteesta ja yhteiskunnasta.