Herkku ja koukku
Seitsemän tyttären blogi, jossa neulotaan, ommellaan, askarrellaan, kokataan, leivotaan, kuorrutetaan ja liisteröidään. Muun muassa.
Avainsanaan kuuluu 45 blogia.
Seitsemän tyttären blogi, jossa neulotaan, ommellaan, askarrellaan, kokataan, leivotaan, kuorrutetaan ja liisteröidään. Muun muassa.
Blogi, joka ottaa kantaa elämäntyyliin, ruoanlaittoon, sisutukseen, juhliin, hyvinvointiin, harrastuksiin ja kulttuuriin brändinrakentajan silmin. Rakkaus Ranskaan antaa oman pikantin vivahteensa.
Kaikenlaisia käsitöitä omaksi iloksi: askartelua, virkkausta, neulomista ja vanhan tuunausta.
Poimintoja ja kuvauksia sieltä sun täältä, elämää ihmetellen ja silmät auki kulkien.
Joulureki on Wiltsun ja Teijan yhteinen joulublogi. Joulurekeen lastataan joululahjoja, joulusyömisiä, joulukoristeita, joulutapoja ja kaikkea mahdollista jouluun liittyvää. Joulurekeä vetävät porot, tontut, joulupukki ja joulumuori. Kulkusten soidessa ja joululaulujen säestämänä Joulureki kiitää ympäri maailman keräten joulutunnelmaa matkaansa ja toivottaen ihania jouluja itse kullekin säädylle.
Nelilapsinen perhe valmistautuu jouluun
Ihan kiva kauppa on pieni nettikauppa jolla on myös omat koulutustilat Helsingin herttoniemessä. Päätuotteemme ovat askartelumassat (Premo, Fimo, Studio Sculpey) sekä niihin liittyvät työvälineet (mm. Kemper, Makins, Studio). Kauppaa pyörittää Pörrö Sahlberg.
Kaikilla aisteilla kukkiin ja puutarhaan hurahtaneen hortonomin blogi. Löydät täältä myös vinkkejä ja tietoa.
Parolan rautatieaseman remontointia perinteisin menetelmin sekä sisustamista sekoittaen tyylejä talonpoikaisesta, teolliseen ja vintageen. Myös paljon rakentelua ja tuunausta hyvin vaihtelevin materiaalein.
Haaveena vanha, rapistunut linna ulkomailla, ostettu punainen tönö Teiskosta. Tästä on hyvä alkaa. Arkea ja näpertelyä.
Tekstiili- ja vaatetusalan opiskelijan elämää vaatteiden ja muodin syleilyssä.
Kissojen kanssa kämpän jakava yrittää luoda käsillään kaikenlaista kivaa ja höpisee siinä samalla jotain.
Kotiäiti harrastaa kaikkea käsityötä ja remontointia. Suunnitelmia on luonnollisesti enemmän kuin aikaa. Vanhasta uutta usein.
Käsityö- ja askartelublogi nykyisin löytyy höpinöitä puutarhastakin.
Työväenhistorian uutisvirtaa on Työväen Historian ja Perinteen Tutkimuksen Seuran ylläpitämä blogi, jossa käsitellään ja seurataan alan tutkimusta ja keskusteluja.
... joulun kukkia, tuoksuja ja tunnelmaa...
Arkea, juhlaa, kuvia, rakkautta, koiria, sanoja, käsitöitä. Kotia, matkoja, luontoa, haaveita, iloa, surua, niitänäitä. Maalaismaisemia, välillä kaupunkejakin.
Arkea, juhlaa, kuvia, rakkautta, koiria, sanoja, käsitöitä. Kotia, matkoja, luontoa, haaveita, iloa, surua, niitänäitä. Maalaismaisemia, välillä kaupunkejakin.
jjjuuu eli olis nyt pakko saada jonkinlaisii postaus idoita... mutta joo enköhän mä keksi jotakin kivaa postattavaa!(;
Tämä pikkuinen JouluKimalle päivittelee blogiaan jouluisin ajatuksin