Skinny Little Elf
16-vuotias tyttö joka painiskelee syömishäiriön kanssa
Avainsanaan kuuluu 148 blogia.
16-vuotias tyttö joka painiskelee syömishäiriön kanssa
Kaikilla aisteilla kukkiin ja puutarhaan hurahtaneen hortonomin blogi. Löydät täältä myös vinkkejä ja tietoa.
Kaksi luokiolaista tyttöä väkertää sitä sun tätä aikansa kuluksi ja omaksi iloksi ( ja toivottavasti myös sinun!). Aina kaikki ei mee ihan putkeen, mutta ei kaiken tarvii olla niin viimesen päälle! Tervetuloa =)
Ristipistoja, ompeluharjoituksia, ostoksia ja sisustamista valkoisella,pastelleilla, ruusuilla, pilkuilla ja pellavalla, uudella ja vanhalla
Olen kahden pienen pojan (4v ja 2 v) äiti Pohjanmaalta. Intohimonani on oman kodin sisustus maalaisromanttisella tyylillä. Perheeseeni kuuluu myös ihana aviomieheni sekä koira ja kissa. Harrastan kaikenlaisia käsitöitä, juoksemista sekä puutarhanhoitoa.
Blogi kertoo elämästä ja elämisestä, käsityöt kuten virkkaus ja neulominen, ristipistotyöt, tiffanytyöt, ikonimaalauksesta, puutarhasta ja kaikesta ihanasta, leipominen, kokkaus, viinit, partio, tuunaus, vanhan keräily, taide, sisustus
Vaatteita, sisustusta, urheilua, ruokaa ja ylipäätään kaikkea kaunista. 28-vuotiaan naisen elämän keveitä puolia Helsingin Punavuoressa.
15-vuotias tyttö kertoo elämästään, ystävistä, perheestä, vaatteista, muodista ja kaikesta TURHASTa. :-)
Sisustusblogi. Sisustajan leikekirja täynnä ideoita ja insipiraatiota sisustamiseen.
Blogia kirjoittelee 15-vuotias tyttö Etelä-Suomesta. Blogini kertoo omasta elämästäni, iloista ja suruista. Blogi on valokuvapainotteinen ja joka postaukseen pyrin laittamaan tuoreempia kuvia. (joissain postauksissa mm. teemapostaukset ym, saattaa kuvat olla vanhempaa materiaalia) Saatan joskus mainita blogissa kahdesta tyttö marsustani ja kirjoitella niistäkin jotain ja tietenkin kuvia laittelen noista karvapalloista myös silloin tällöin. (: Uudet lukijat ovat aina tervetulleita, liity säkin!♥
Uuden ja hieman keskeneräisenkin valkoisen kivitalokodin elämää ja modernia sisustamista.
Puutarhaharrastelijan yhteys ulkomaailmaan. Mausteena mukana puutöitä ja joulupuuhia. Ja arkea!
23-vuotias puutarhuri ja innokas sisustaja raivaa ja istuttaa rintamamiestalon pihaa sekä sisustaa vuokrakaksiotaan omannäköisekseen.
Kolmen tytön lifestyle blogi
Blogi kertoo kaikesta nuoren tytön elämässä! Tervetuloa seuraamaan nuoren tytön elämäntyyliä- shoppailua, kavereita, vapaa-aikaa, ruokaa... - kaikkea!
21-vuotias naisenalku kirjoittelee kaikesta maan ja taivaan väliltä! :) Muodista,kirppislöydöistä,leffoista ja matkailusta. Myös facebookissa http://www.facebook.com/Annikasdiary
Pienen tytön äiti kirjoittaa elämästä.
Positiivista elämänmenoa pilke silmäkulmassa sanoin ja kuvin :)