Heikko hetki
Nuori tyttö kirjoittaa ajatuksia elämästä ja sen päättämisestä.
Avainsanaan kuuluu 54 blogia.
Nuori tyttö kirjoittaa ajatuksia elämästä ja sen päättämisestä.
Tositarina 16-vuotiaasta lukiolaisesta, joka kärsii vaikeasta masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä ja sosiaalisesta fobiasta. Voiko sairas mieli tappaa minut?
Kohta 18-vuotias tyttö, joka on lopen uupunut taistelemaan yhteiskuntaa, sosiaali-, ja terveyshuoltoa ja suurimpana vihollisena, itseään vastaan. Vakava masennus, ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, kaikki mahdolliset syömishäiröt, itsetuhoisuus. Osakseen takana, osakseen paikalla, osakseen varmasti myös tulevaisuudessa. Somaattinen sairaalahoito, psykiatrinen sairaalahoito, suljettu osasto, laitoshoidot, avo-hoito, perhetyö. Ammentaa voimaa kirjoista, musiikista, perheestä, uskosta, kengistä, muodista ja gourmeekokkauksesta.
Elämällä pelleilyä, anoreksian diagnoosi, 19-vuotias eläkeläinen. Äidin itsemurhasta toipumassa, elämää opettelemassa epävakaan persoonallisuushäiriön, alkoholin ja itsevihan kanssa.
Nuori tyttö kertoilee elämästään. Ikää ei ole vasta kuin kaksitoista.
Koala näkee Unia, jotka ovat heijastumia Elämästä.
Kolmekymppinen mies on päättänyt lopettaa elämänsä lähitulevaisuudessa. Kertomuksia viimeisen, hitaan matkan varrelta.
Itsemurha?
Henkiinjäämistä itsemurhan jälkeen. Surua ja murhetta ja synkkää luettavaa.
Vähän yli parikymmpinen tyttö, 10 vuotta koulukiusattuna, 7 vuotta laihduttaneena. Yksinäinen syömisvammanen, kaikessa epäonnistunut. Tavoitteena laihtua alle 30kg painoon välittämättä seurauksista. Blogissa valitan ja kirjotan sitä mitä mieleen juolahtaa en kuitenkaan kerro syömismääriäni tai sen hetkistä painoani. - blogi päivittyy vähintään kerran päivässä toisinaan harvemmin -
Pallon hukannut nuorehko aikuinen harkitsee hiljaisuudessa itsemurhaa.
Pieni siru ei haittaa, mutta vähänkin isompi kolhaisu, niin kaikki on hajalla. Mä en jaksa olla koko ajan rikki. Ja ehjä. Ja sitten taas hajota.
Stop! Missä me olemme? Keitä me olemme? Mitä tämä on? Blogissani ihmettelen ja yritän saada selville mitä elämä on.
Blogi, jota kirjoitan siksi, ettei minun vielä tarvitsisi kuolla.
Päivisin kuljen pitkin metsiä koirien kanssa tai myllään puutarhassa, öisin kaitsen dementikkoja pienessä hoitokodissa. Mukana kulkevat tytär, Tampereella, Poika, tähtenä, kaukana, poissa. Isäntä, vielä vuosienkin jälkeen eri osoitteessa.
Tarina on pitkä kuten matkakin. Minun on kuitenkin kerrottava Mellan tarinaa, hengitettävä vielä tovi, sillä tähän tosikertomukseen lukeutuu liuta tapahtumia ja tekoja, joita en ole missään voinut tuoda esille. Jos nostaisin kissan pöydälle, laulaisin vain itseni syvemmälle tähän suohon.. menettäisin viimeisetkin rippeet elämästä ja siinä samalla laukaisisin pommin, jonka sirpaleet epäoikeutetusti leviäisivät veitsen terävinä; tuhoten, tappaen.
Ollakko vaiko eikö olla, kas siinä pulma.Itsetuhoisen skitsofreenikon horinoita.
HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen blogi, jossa me jaamme maailmaamme, jotta sinäkin jakaisit omaasi. - Jaa maailmasi, et jää yksin -
Teen lyhyehköjä esittelyitä uudesta ja vanhasta kauno- ja tietokirjallisuudesta. Blogista löytyy myös omia kaunokirjallisia viritelmiä.
Teini-ikäinen tyttö vastaan elämä. Tuomitseminen on yliarvostettua.
