wet nightmares
Nuori masennuksen, syömishäiriön ja hankalien ihmissuhteiden piinaama tyttö kertoo elämästään ja tunteistaan.
Avainsanaan kuuluu 109 blogia.
Nuori masennuksen, syömishäiriön ja hankalien ihmissuhteiden piinaama tyttö kertoo elämästään ja tunteistaan.
minä ja mun elämää. laidasta laitaan ja sitte taas takasin. pohjalle ja pohjalta ylös. iloa ja helpottuneisuutta. surua ja vihaa.
Yksi heistä, joka on väsynyt elämään. Tiedostaa tavalla tai toisella sairastavansa anoreksiaa ja masennusta, mutta ei osaa ottaa sitä vakavasti. Päälimmäisenä mielessä kalvaa kysymys - milloin täältä saa lähteä pois?
6 vuotta kadoksissa, eikä vieläkään löytänyt tietä takaisin.
Thilia tarinoi teille elämästään. Päivitystahtia eivät haittaa ystävät, hauskat aktiviteetit, harratukset, biletys, opiskelijariennot, hauskat tapahtumat tai edes elämä, koska niitä ei ole. Thilia on päälle parikymppinen elämässään useilla eri osa-alueilla epäonnistunut naisopiskelija, joka aina jaksaa valittaa, tervetuloa mukaan! Osa tutuistakin lueskelee tätä blogia, joten ihan kaikkea ei kehtaa sanoa, mutta varmasti ihan tarpeeksi päivittäisen sosiaalipornoannoksen saamiseksi.
Elämällä pelleilyä, anoreksian diagnoosi, 19-vuotias eläkeläinen. Äidin itsemurhasta toipumassa, elämää opettelemassa epävakaan persoonallisuushäiriön, alkoholin ja itsevihan kanssa.
Syömisvamma & itsetuhoisuus , menneisyyden traumat & ihmissuhdeongelmat varjostamassa nuoren blogin kirjoittajan elämää.
Multiongelmainen teinirappio avautuu...
Blogiin kirjoitan sen hetkisiä tuntemuksiani masennuksen riivaamana. Käy lukemassa vuodatuksiani ja piristä päivääni vaikkapa kommentilla :)
22-vuotias opiskelija kertoo psykoterapiakokemuksistaan
17-vuotias tyttö, joka haluaa karistaa ylimääräiset kilot pois vartalostaan, mitkä ovat vainonneet koko pienen elämän.
Poika syömisen ja syömättömyyden ikuisessa kierteessä. Sisään, ulos, mutta henki ei kulje. Liian nuori kuolemaan, liian vanha jaksamaan tätä kauaa.
24v naishenkilö ''tykittää'' tulemaan arkielämän juttuja, koittaen samalla opetella pitämään puikot hyppysissä. Lisäksi sivussa kova yritys hyvä kymmenen laihtua -25kg pois! Kommenttiystävällinen blogi on, tervetulloo kuluttamaan aikaa ! PS; blogissani ei tule näkymään päivänasu-, kynsi-, meikki tai muutakaan vastaavia MASSAPÄIVITYKSIÄ!!
elämää liian ison itsensä kanssa.
Tiedätkö tunteen, kun upottaa varpaat hiekkaan ja ilma tuoksuu karusellille, eikä mikään tunnu miltään?
blogi yläasteikäisen tytön kalorien varjostamasta elämästä ja matkasta pienemmäksi..
14-vuotias tyttö kirjottaa elämänsä iloista, suruista ja kaikesta siltä väliltä taivoitellen kauneutta ja onnellisuutta ♥ I don't want to be alone but I can't act happy to make you happy
Turhista kipuileva ja sisältä herkkä 16-vuotias yrittää löytää itsensä naisena ja ihmisenä, yksilönä ja osana yhteiskuntaa. Unelmana muuttua keijuksi ja parantaa maailma.