OFF THE WALLS
Julkiset käymälät ovat pääasiallisen funktionsa ohella valtakuntamme suosituimpia kansalaisfoorumeita. Lue ja sivisty.
Avainsanaan kuuluu 27 blogia.
Julkiset käymälät ovat pääasiallisen funktionsa ohella valtakuntamme suosituimpia kansalaisfoorumeita. Lue ja sivisty.
19-vuotias nuori nainen kirjoittaa arjestaan, johon sisältyy mm. avomies, liikuntaa, opiskelua ja vähän myös pinnallisuutta. Kirjoitan siitä, mikä mielessä milloinkin pyörii. Hehkutan, valitan, iloitsen ja paljon muuta. Käy kurkkaamassa.
||/2012 saapumiserässä tykistöprikaatin leioiin astuvan naisen blogi. Ennen palvelukseenastumista, ja tottakai heinäkuusta eteenpäin arkipäivää intissä.
Musiikkia, haaveilua, unelmia ja eskapismia.
20-vuotiaan inttilesken kirjoituksia elämästä, sekalaisia kuulumisia, tarinoita sieltä ja täältä.
Olen 22-vuotias nainen, jonka elämään kuuluu mies ja kaksi kissaa. Intohimojani ovat valokuvaaminen, virkkaaminen ja sairaanhoitajaopintoni. Valokuvaan ympäriltäni löytyvää elämisen iloa sekä jaan käsillä tekemisen riemua :)
Kirjallisuudenopiskelija tauolla opinnoista, miettii piakkoin elämäänsä pukeutuneena kurkkusalaatteihin. Juttelua CrossFit-hajoamisista, aikidosta ja muista liikuntaneppailuista.
Täysi-ikäinen nainen joka on menossa kesällä inttiin. Kertoo elämästään ennen inttiä menoa, siellä ollessa ja sen jälkeen.
Parikymppisen tytön elämää ja sekavaa päänsisältöä seurusteluun, ihmissuhteisiin ja niistä koituviin ongelmiin keskittyen. Lukemiseen suositellaan käytettävän mustaa huumoria. Toistaiseksi myös ajatuksia inttileskeydestä ja semmoisesta
Tervetuloa seuraamaan 19-vuotiaan tytön taivallusta inttileskeyden rapakossa.
19-vuotias tyttö kertoo elämänsä suurimman unelman toteuttamisesta, naisten vapaaehtoisen varusmiespalveluksen suorittamisesta Kainuun Prikaatissa.
This blog is about my life and everything that happens around me. I´m going to write in English, Finnish, Swedish and Northern Sámi.
Naisen alun mietteitä elämästä ja inttileskeydestä. Kulta on saapumiserää 1/11 ja itse olen 18 vuotias abi kaipailemassa häntä täällä "kotirintamalla" :)
KaiPr II/11, inttiblogi Nälkämaasta
Inttiblogi on suomalaisen valokuvaajan, Olli Juneksen, inttiblogi. Kerron blogissani tuntemuksia asepalveluksen suorittamisesta Ivalon Rajajääkärikomppaniassa tammikuun 10. päivästä lähtien.
Stadilaisen liikenneteekkarin inttipäiväkirja. Santahamina I/10.
Operaatio Metrobisse on suurenmoinen missio, jonka tarkoituksena on kartoittaa Helsingin jok'ikinen metroasema lähiympäristöineen. Asemien ympäristössä erityistarkkailun kohteena ovat huurteisten juomien anniskelua harjoittavat ravitsemusliikkeet. Alkoholinautinto ei ole kuitenkaan metrobissen päätarkoitus, vaan päällimmäinen tavoite on syventää ulkopaikkakuntalaisten seikkailijoiden Helsinkituntemus aivan uudelle tasolle. Huomiota joukko herättää kaikkialla, sillä kaikki operaation osallistujat ovat varusmiehiä.
Kokemuksia meikäläisen armeijavuodesta
Pikkukaupungissa kasvaneen uusavuttoman ylioppilaan taival Onttolan rajajääkärikomppaniassa aina palvelukseen astumisesta kotiutumispäivään saakka.