A Decent Failure
Edessä on reilimatka ja vaihto Englannissa. Sen ohella elämä on sitten vaihtelevan mielenkiintoista.
Avainsanaan kuuluu 31 blogia.
Edessä on reilimatka ja vaihto Englannissa. Sen ohella elämä on sitten vaihtelevan mielenkiintoista.
Olen 17 vee lukiolaistyttö Oulusta. Kirjoitan blogissani elämästäni ja ajatuksistani. Haaveilen interrailistä, aupair-vuodesta ja kaikenlaisesta matkustamisesta, mutta ainoa este on raha. Harrastan laskettelua, lautailua ja huilun soittoa.
Reissuun, reissussa, reissusta, reissulle! Matkapäiväkirjaa ja matkoista haaveilua tutuille ja tuntemattomille, kirjoittaa tuttavallisesti Anni, kiitos, nam.
Kun ylioppilasjuhlat on juhlittu ja pääsykokeissa käyty, on aika lähteä rinkan ja interrail-kortin kanssa seikkailemaan. Ennen reissua blogi täyttynee satunnaisella höpinällä.
Tällä sivulla Emma ja Joonatan bloggaavat InterRail-matkastaan. He kiertävät Eurooppaa kuukauden junalla, tarkoituksena nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Tervetuloa mukaan seikkailuun!
Kahden tytön ensimmäinen interrailmatka alkaa syyskuussa 2011, ennen matkan alkua blogista löytyy viime hetken tunnelmia ja suunnitelmien etenemistä.
Kaksi tyttöä toteuttaa unelmaa ja samalla kasvaa aikuiseksi. Tässä tarinassa saat unohtaa korkokengät ja viiden tähden hotellit, here we come Europe!
Kahden ystävyksen InterRail seikkailu Euroopan itä- ja eteläosissa huhti/toukokuussa 2012.
Pariskunta seikkailee rinkkojen kanssa kesälomaruuhkaisessa Euroopassa. Matkan suunnittelu, raiteitten päältä matkapäiväkirjan pito ja reissun tehtyä tiivistetty matkakertomus.
InterRailille kesäkuuksi 2007. Suunnittelua ja toteutus.
Kirjoittelua tulevasta interrailista; suunnittelusta tekoihin ja jälkimaininkeihin useamman kirjoittajan voimin.
Blogi sai alkunsa vähän ennen Australiaan lähtöä. Sisältää raporttia tekemisistä, reissaamisesta ja toilailuista ja ehkä jopa jostain muusta. Ja nyt se jatkuu Suomen kamaralla (ainakin toistaiseksi), kaikki matkailu- ja tapahtumakertomukset päivitetään tänne. Kuten kevään 2012 interrail euroopassa!
Blogi sai alkunsa, kun lähdin vuodeksi au pairiksi Sveitsin toisiksi suurimpaan kaupunkiin Geneveen. Kesällä reilailin ja nyt opiskelen markkinointia Oulun yliopistossa. Reilikuvia, yleistä selitystä opinnoista ja uudesta kotikaupungista. :)
Kaksi ystävystä päättivät viime vuonna lähteä interreilaamaan eurooppaan. Blogissa he kertovat matkan suunnittelusta, varauksista, asioista joista pitää ottaa selvää ennen matkaa, kirojittavat kuulumisia matkan aikana ja varmasti vielä jälkifiiliksiä matkan jälkeen. Matka alkaa 5.heinäkuuta ja takaisin Suomeen päästään 6.elokuuta.
Elämää Leipzigissä, entisessä itä-Saksassa, erasmusvaihto-opiskelijan silmin lukuvuonna 2011-2012. + Interrail ja muita matkoja.
Olli ja Otso reilailee euroopan halki. Lue interrail-blogia.
Olli reilaa euroopassa
Opiskelijapariskunta häämatkalla reilaten toukokuussa 2011 - kohteinaan Italia ja Itävalta. Luvassa matkasuunnitelmia ja lokimerkintöjä!
Kesällä 2012 olemme lähdössä interrail matkalle. Tule seuraamaan kahden tytön matkaa halki Euroopan.