We are sharing secrets
20-vuotias vaateussuunnitelun opiskelija Taideteollisestakorkeakoulusta
Avainsanaan kuuluu 26 blogia.
20-vuotias vaateussuunnitelun opiskelija Taideteollisestakorkeakoulusta
20-vuotias lukion päättänyt tyttö, joka päätti koulunpenkin sijaan istuuntua lentokoneeseen ja suunnata maailmalle. Aikaisemmissa postauksissa surffailua Marokossa sekä reppureissailua että festarointia Australiassa. Luvassa seikkailua, eksymistä, fiilistelyä, biletystä, havannoimista ja ajatuksia itsestä sekä ympäröivästä maailmasta. Coming up: Heinäkuussa Interrail Euroopassa !
Kaksi tyttöä toteuttaa unelmaa ja samalla kasvaa aikuiseksi. Tässä tarinassa saat unohtaa korkokengät ja viiden tähden hotellit, here we come Europe!
Kahden tytön ensimmäinen interrailmatka alkaa syyskuussa 2011, ennen matkan alkua blogista löytyy viime hetken tunnelmia ja suunnitelmien etenemistä.
Blogi sai alkunsa, kun lähdin vuodeksi au pairiksi Sveitsin toisiksi suurimpaan kaupunkiin Geneveen. Kesällä reilailin ja nyt opiskelen markkinointia Oulun yliopistossa. Reilikuvia, yleistä selitystä opinnoista ja uudesta kotikaupungista. :)
Kesällä 2012 olemme lähdössä interrail matkalle. Tule seuraamaan kahden tytön matkaa halki Euroopan.
Pinky: "Gee, Brain, what do you want to do tonight?" The Brain: "The same thing we do every night, Pinky — try to take over the world!" That pretty much sums it up. We decided to start small, by taking over central Europe by rail.
Tällä sivulla Emma ja Joonatan bloggaavat InterRail-matkastaan. He kiertävät Eurooppaa kuukauden junalla, tarkoituksena nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Tervetuloa mukaan seikkailuun!
Kaksi ystävystä päättivät viime vuonna lähteä interreilaamaan eurooppaan. Blogissa he kertovat matkan suunnittelusta, varauksista, asioista joista pitää ottaa selvää ennen matkaa, kirojittavat kuulumisia matkan aikana ja varmasti vielä jälkifiiliksiä matkan jälkeen. Matka alkaa 5.heinäkuuta ja takaisin Suomeen päästään 6.elokuuta.
Kun ylioppilasjuhlat on juhlittu ja pääsykokeissa käyty, on aika lähteä rinkan ja interrail-kortin kanssa seikkailemaan. Ennen reissua blogi täyttynee satunnaisella höpinällä.
Kirjoittaja matkustaa vajaan kuukauden ajan junalla Euroopassa vieraillen tutuissa ja tuntemattomissa paikoissa tarinoiden valosta ja kaupunkien hengestä. Valokuvat ovat tärkeässä roolissa tunnelman ilmentämisessä.
Kirjoittelua tulevasta interrailista; suunnittelusta tekoihin ja jälkimaininkeihin useamman kirjoittajan voimin.
Reissuun. 40 pv. Sohvia, hostelleja.
Opiskelijapariskunta häämatkalla reilaten toukokuussa 2011 - kohteinaan Italia ja Itävalta. Luvassa matkasuunnitelmia ja lokimerkintöjä!
17-vuotiaan tekstiä, life-style tyyppisesti kaikesta mahdollisesta :)
Reissuun, reissussa, reissusta, reissulle! Matkapäiväkirjaa ja matkoista haaveilua tutuille ja tuntemattomille, kirjoittaa tuttavallisesti Anni, kiitos, nam.
Kuulumisia Euroopasta elokuussa 2009
Matkailua ja muuta sellaista.
Edessä on reilimatka ja vaihto Englannissa. Sen ohella elämä on sitten vaihtelevan mielenkiintoista.