Aasia 2008 - Matkapäiväkirja
Kahden harrastelijavalokuvaajan matkapäiväkirja. Kirjoituksia, valokuvia ja videoita ympäri Kaakkois-Aasiaa.
Avainsanaan kuuluu 22 blogia.
Kahden harrastelijavalokuvaajan matkapäiväkirja. Kirjoituksia, valokuvia ja videoita ympäri Kaakkois-Aasiaa.
Reppu selässä ympäri Indonesiaa!
Nuoren naisen seikkailuja Balilla
Balilais-Espoolainen tyttö kirjoittaa elämänsä arjesta, iloista ja suruista kansainvälisin silmin!
Balin prinssien kertomuksia Balilta!
Balilta lähti seikkailu liikenteeseen ja päätyi työharjoitteluun Thaimaan Phuketiin. Elämänmenoa thai-tapaan, ruokaa ja muita reissukokemuksia
26-vuotiaan suomalaisen naisen elämää Australiassa, lopullinen muutto poikaystävän kotimaahan tapahtui marraskuussa 2011. Vuoden 2010 asuin Indonesiassa, Länsi-Jaavalla ja lyhyemmän aikaa vuonna 2007 Sumatran Banda Acehissa. Ollaan reissattu pitkin poikin ja suhde vienyt meitä ympäri maailmaa, ja kotimaana ollut myös mm. Meksiko, Guatemala ja Nicaragua, kuin myös yleinen hengailu telttaillen Panamassa, Costa Ricassa ja Marokossa. Rakastan matkustamista, muotia, kauniita vaatteita, ja tietenkin myös surffaamista ja elämää rannalla. Tällä hetkellä Tyyni valtameri sijaitseekin tien toisella puolella, noin kivenheiton päässä.
Suomalainen pariskunta matkalla maailmalla. Reissuun alkoi marraskuussa 2011 ja loppua ei vielä näy! Surffaus ja meri intohimona.
Tämä blogi pyrkii valottamaan tekijänsä kokemusten ja lukeneisuuden pohjalta Indonesiassa tapahtuvia ilmiöitä.
illusian reissut ja remontit
Matkapäiväkirja Indonesiasta Balin ja Gilin saarilta. Juttua, valokuvia, videoita ja panoraamoja trooppisista tunnelmista hieman päivän tasaajan eteläpuolelta.
Turkulaiset maailmalla. Koistinen suhaa kynällä silmään, Vikstedt zoomailee vahinkoa Canonilla. Vuoden 2012 seikkailut sijoittuvat Kaakkois-Aasiaan ja Oseaniaan.
Kaksi sankaria viettävät vuoden 2012 kevätlukukauden opiskellen Universiti Sains Malaysiassa, Malesiassa Penangin saarella. Tämän lisäksi luvassa on reissaamista ja elämistä ympäri Aasiaa. Keikka alkaa 13.12.2011 ja paluulippua tai -päivämäärää ei ole.
Tarinoita menneestä opiskelijavaihdostani Balilla, vaihdon aikaisista reissuista ja tulevista - toivottavasti lukuisista - matkoistani ympäri maailmaa. Enjoy!
Valokuvia reissultani ja kotosuomesta.
Lähes kymmenen vuotta yhtä köyttä vetänyt pariskunta päättää luopua työ-, raha- ja kotioravanpyörästä reissaten talven yli kaukomailla omaisuus kahdessa rinkassa. Kaakkois-Aasian, Australian ja Uudessa-Seelannin kautta kulkevan matkan eteläiseksi kääntöpisteeksi on valittu pingviinien asuttama Stewart Island.
Sukellusbloki, jossa tarinaa ja kuvia useista Aasian parhaimmista sukelluskohteista. Maat: Thaimaa, Malesia, Filippiinit, Indonesia.
Sukellusmatkailijan päiväkirja. Sukellus seikkailuja maailmalta.