1000 Sparks
Tampereen ainoan elävän pojan kirjoituksia musiikista, elämästä ja kaikesta kivasta.
Avainsanaan kuuluu 22 blogia.
Tampereen ainoan elävän pojan kirjoituksia musiikista, elämästä ja kaikesta kivasta.
Tätä blogia pitää puutarhoissa viihtyvä mystinen varas, jonka voi vain tavata katulamppujen sytyttyä. Olen ihmisten tarkkailija, haavelija ja perfektinisti. Nautin laadukkaista elokuvista ja musiikista sekä Linnanmäen vuoristoradan tuoksusta. Raportoin havaintoni maailmasta blogiini kuvien ja hyvän musiikin kera.
Cool Is Dead Disco yhdistää äänen ja kuvan, sanat ja sanojen luoman vallan. Tarkoituksena on viihdyttää itseämme, ehkä toisiakin ja julistaa musiikin ilosanomaa maailmalle blogimme avulla. Kirjoitamme musiikista, kaikesta siitä mitä kuulemme, mihin voimme samaistua, mikä koskettaa meitä, kauniista sävelistä, mieltä räjäyttävistä keikoista, levy-osastoilla hengailusta ja muusta yhtä randomista
Kotimainen musiikkisivusto. Levyt, livet, DVD, kirjat, haastattelut, klassikot, sarjakuvat.
Helsinkiläisen Liver Pool-rockyhtyeen keikka- ja nauhoituspäiväkirja vuodesta 2008. Tunnelmia, settilistoja ja hikistä glamouria. Ainoa mikä puuttuu on seksi ja huumeet, tosin sitä ensin mainittua ainakaan tällä naamalla...
Avautumista pääosin indiemusiikista.
Tamperelainen näkökulma, joskin vaihtoehtoinen, aiheesta muoti, vaatteet, shoppailu, musiikki ja ruoka.
Laulaja-lauluntekijä Johannes Laitila kirjoittaa popista - tunteella ja vilpittömästi.
This is my attempt to archive music that I love and share my tastes with you.
Kuten blogin nimestä arvata saattaa, musiikkiblogi käsittelee musiikkia. Niin uutta kuin vanhaa ja genrejä laidasta laitaan. Tahdon antaa lukijoille mahdollisuuden tutustua sellaisiin bändeihin ja artisteihin, joista he eivät välttämättä ole aikaisemmin edes tienneet. Ajoittain jaan myös ajatuksiani nykymusiikista, eri tyylisuuntien kehityksestä ja yleisesti musiikin merkityksestä päivittäisessä elämässä. Kaikki tämä harrastelijan ammatitaidolla ja ammattilaisen intohimolla!
Musiikkiblogi. Keskittyy lähtökohtaisesti suomalaiseen kitaravetoiseen pop-musiikkiin, mutta eksyy usein käsittelemään myös kaikenlaisia ulkomaisia kantri- ja poppiretkueita. Tyylillisesti pyöritään erityisesti sellaisissa genreissä kuin power pop, indie pop, country ja americana.
Pääosin indiemusiikkiblogi jossa kuitenkin vain nimi on tarpeeksi indietä. Kirjoittaja kertoo musiikista, josta itse pitää.
Pääosin indiemusiikkiblogi jossa kuitenkin vain nimi on tarpeeksi indietä. Kirjoittaja kertoo musiikista, josta itse pitää.
kissamaiset päiväni
Bloggailuyritykset (ainakin itselle) uudesta (indie-) musiikista sekä toisinaan tv- ja elokuvamaailman hykerryttävistä tapauksista kaikuvat Turusta. Paikallisuutta, uusia hyviä kotoisia bändejä sekä suosituksia toivotaan lisää. Elektrosta, new waveen ja folkiin maistuu kaikki.
Opiskelijatyttö listaa elämänsä kappaleet. Uusia bongauksia ja vanhoja suosikkeja. Hyvää musiikkia on paljon - joten miksi ei kertoa hyvistä kappaleista toisillekkin?
1. PHOTOS Let's take pictures of bands, but not band-pictures. Let's post them here with an mp3 to accompany it. 2. TAKE AWAY SHOW Let's take a band to a street/park/forest anywhere outdoors or indoors that's far from a performing platform. Public shows on Mannerheimintie or in some house's elevator. 3. BAND-PARTEES Let's take a band, or say three bands to a cabin and let's hang around, play for each other and with each other. Let's film it, record it, and post them here with an mp3 to accompany it. OTHER THAN THOSE THINGS, let's make it about everything that we find interesting in music, art, design, fashion. Let's make it in English, so it's universal and understandable to just about everyone. Let's enhance the sense on collectivity and rewarding ambience in Finland.
Indieen, alternativeen, ajankohtaisuuteen ja hölmöilyyn keskittyvä musiikkiblogi.
Nuoren naisen hetkiä muodin ja arkisten juttujen parissa. Tervetuloa tutustumaan!
The Spyro -yhtyeen blogissa tarinoit keikkareissuista, äänityssessioista ja kaikesta muusta bändiin liittyvästä
Kaksikielinen blogi musiikista. Osa teksteistä suomeksi, osa englanniksi.