isoja PIENIÄ
Isoja pieniä asiota sisältä ja ulkoa.
Avainsanaan kuuluu 16 blogia.
Isoja pieniä asiota sisältä ja ulkoa.
Blogissa jaetaan ajatuksia terveydestä, puhtaasta ravinnosta ja mielialan ja suorituskyvyn parantamisesta sekä seikkaillaan avarakatseisesti hyvinvoinnin maailmassa.
30v.+ pieni ihminen etsii elämänsä suuntaa ja metsästää tylsästä arjesta pieniä iloisia asioita. Ikuinen pessimisti ja perfektionisti. Rakastaa kosmetiikkaa, tanssia ja kaikkea kaunista.
Kompastelua alppipolulla.
Blogi joka yrittää parhaansa mukaan olla omannäköisensä, eikä vain yksi tuhannesta miljoonasta muusta blogista. Uskovaisen lukiolaistytön kirjoittelua elämän ihmetyksistä ja hassutuksista ja vähän suuremmistakin asioista.
Blogissa etsitään vuoden jokaisella päivälle asia, joka sai minut kiljumaan riemusta (tai edes hymyilemään vinosti).
Blogi 94-tytön elämän kiemuroista, ylä- ja alamäistä sekä toivottomasta halusta laihtua.
Arkielämää sanoin ja kuvin.
omalla polulla on huuhaa terapiaa, psykologista elämän pohdintaa ja kaikkien arjen kummallisuuksien keräämistä yhteen blogiin. Uskokoon ken voi! Tänne kirjoitamme oivalluksiamme ympäröivästä maailmasta. ihmettelemme, epäilemme, nauramme, nautimme ja kannustamme Laitamme tänne hyviä juttuja, jotka auttavat eri tavoin omalla onnen polulla Leena ja Mirka
Suuria, pieniä, merkityksellisiä ja jotain turhia ajatuksia ja kokemuksia nuoren naisen (ja vähän muidenkin) elämästä.
Savolaesen tytön sekoiluja. Omia ajatuksia, pieniä ilonaiheita ja täyttä elämää.~
Juttua nuoren tytön elämästä ja ajatuksista ja siitä mitä päähän pälkähtää.
mode, dans, vänner, dagbok, inspiration, tankar... Bilder, filmer och tekster. Livet enligt en fjortonårig tjej från Helsingfors. Skriver på svenska men talar även finska.
Valopilkkuja, elämän pieniä iloja, muistoja menneistä, haaveita huomisesta ja toiveita tulevasta. Kirjoittaja on 24-vuotias tyttönen, joka vuosi sitten kohtasi elämässään sen kaikkein lopullisimman. Blogissa hän kertoo elämänsä jälleenrakennustöistä sekä murisee maailmalle. Ennnen kaikkea blogissa etsitään valopilkkuja.