tj-aivanliikaa
Naisen alun mietteitä elämästä ja inttileskeydestä. Kulta on saapumiserää 1/11 ja itse olen 18 vuotias abi kaipailemassa häntä täällä "kotirintamalla" :)
Avainsanaan kuuluu 47 blogia.
Naisen alun mietteitä elämästä ja inttileskeydestä. Kulta on saapumiserää 1/11 ja itse olen 18 vuotias abi kaipailemassa häntä täällä "kotirintamalla" :)
Suomalainen tuikitavallinen tuulipuku pariskunta, joka on luvannut rakastaa toisiaan "myötä ja vastamäessä" monta vuotta sitten. Olemme toistemme varjot, paita ja perse. Nyt meidän erottaa toistamme vankilan muurit, sillä mieheni istuu neljättä vuotta vankilassa. Blogini kertoo elämästäni ilman miestäni jakamassa vuodettamme ja hoitamassa kotitöitä kanssani, omasta elämästä, tunteiden kasassa pitämisestä, mieheni elämästä vankilassa ja kaikkein tärkeimmästä neverending lovesta!
Olen 54 v heikko ja herkkä, mutta rohkea nainen. Blogissani ravistelen luurangot ulos kaapista ja tarvittaessa nostan virtahevot pöydälle. Osaan toteuttaa kaikkia näitä tunneskaaloja; angstia, sääliä, yksinäisyyttä, saituutta, mustasukkaisuutta ja traumoja. Olen perehtynyt myös parisuhteellisuusteoriaan. Tule vaihtariksi uuteen blogiini.
Kaukorakkaudesta ja sen iloista ja suruista..
Arjen harmaita ja sateenkaaren värisiä päiviä pinottuna, elämänmakuisia ajatuksia kaikilla tunneskaaloilla. Blogi, jossa pieni on suurta ja kaikki tunteet sallittuja.
Luurankoja, salaisuuksia ja yksi kaappihomo. Mietteitä ja kyyneliä elämänpolulta.
Paljon masennusta sun muuta paskaa.
Kun nainen lähti puoleksi vuodeksi Meksikoon. Fiiliksiä ja tunteita ikävästä ja kaipuusta, omaan itseensä tutustumista!!
Rakkautta lähellä ja kaukana. Tämä tuskin päättyy happily ever after. Tyttö löytää elämänsä rakkauden, josta joutuu olosuhteiden pakossa luopumaan. Kuinka sitten käy?
Tyttö tahtoo takaisin Torontoon.
Omat kipukivensä ylittänyt tyttö yrittää päästä taas jaloilleen, vaikka omat voimat ovat loppuneet jo ajat sitten.
Ajatuksia, kirjeitä, sanoja rakkaudesta. Runoblogi.
Nuoren naisen avautumisia vaikeasta elämästä kun ei usko että elämä on itseään varten. Mietteitä,aatteita,inhoa,surua..paljon tunteita.
Kolmekymppisen miehen elämää niin myötä kuin vastoin käymisissä
Kirjoituksia läheisyyden vaikeudesta, sanojen riittämättömyydestä, pakotetusta selibaatista ja kestämisen kemioista. Toinen on selin, toivon että hän kääntyisi, mutta omasta halustaan. Ensi kerralla kun uskallan pyytää, riittää jo laimeampikin torjunta: käännyn itsekin, sulkeudun.
Pohdintoja elämästä ja ihmisistä.
Ristiäiset vaihtuivat hautajaisiksi. Alle kolmekymppisen äidin elämää kun esikoinen kuoli kuukautta ennen laskettua aikaa.
Elämän polulla syntyneitä runoja ja ajatelmia eri aiheista
Elämää kaunistelemattomasti kerrottuna. Ei kiertelyä, ei kaartelua, raaka totuus minusta ja siitä, miten etsin ja kadotan ja etsin ja kadotan elämää.
Intohimoinen kirjallisuuden ja musiikin suurkuluttaja jäsentää elämäänsä ja tunteitaan.