Live your life
Kirjoitan blogissani omasta elämästä, tunteista ja tapahtumista rennolla tyylillä:)
Avainsanaan kuuluu 51 blogia.
Kirjoitan blogissani omasta elämästä, tunteista ja tapahtumista rennolla tyylillä:)
Oman elämäni blogi. Arkea, surua, iloa, rakkautta, yksinäisyyttä, käsitöitä, kuvia, kääpiökoira, kissa, sairaanhoitaja. Rehellinen blogi aroistakin asioista.
Minä olen Aino. Tämä on minun pieni musta vihkoni. Minun elämääni kuuluu masennus, ikävä, paniikkihäiriö, nälkä, harmaat päivät ja syyllisyys. Minäkin tiedän mitä paha olo on.
Olen 16-vuotias tyttö turusta ja kirjoitan kaikesta, mitä mieleni silloin keksiikään, kun päätän avata tietokoneen ja kirjoittaa. Yritän postailla vähintään kaksi kertaa viikossa ja postauksissani en kerro päivästäni tavalliseen tapaan. Blogista ei siis löydy muotijuttuja, eikä pelkästään kuvia.
Odottavan aika on pitkä. Päiväkirja vartomisesta ja ikävästä. Ajatuskatkoksia ja katkoajatuksia.
Blogin kirjoittaja parhaansa mukaan etsii kohtuullista elämää. Tylsää, tasapainoista ja hulvattoman hauskaa hoikkaa elämää. Siihen on vaan valovuosien matka, johtuen elämän moninaisuudesta ja omasta keskeneräisyydestä.
Runoja elämästä, kertomuksia laitosnuoren hetkistä ja kaikkea siltä väliltä.
Elämä on ruusuilla tanssimista. Toisten ruusuissa on vaan vähän enemmän piikkejä. Nuori tyttö, vuosimallia 1992 kirjoittaa ylös ajatuksiaan. Sen olen lyhyen elämäni aikana ainakin todennut, että elämää ei ole tarkoitettu helpoksi. - Luultavasti minun ei kuitenkaan tarvitse elää toista kertaa, joten välillä olisi hyvä pitää hauskaakin. Ja minuthan on tehty kivestä. Minä selviän.
Naisen alun mietteitä elämästä ja inttileskeydestä. Kulta on saapumiserää 1/11 ja itse olen 18 vuotias abi kaipailemassa häntä täällä "kotirintamalla" :)
Äiti. Vaimo. Ystävä. Sisko. Lapsi. Kolmekymmentäkaksi vuosirengasta vaahterassa, joka havisee onnellisia ajatuksia ja tiputtelee tuskassa lehtiään. Kirjoitusta kiukutellen, kikatellen. Arkea ihmetellen, elämää ajatellen. Höpötellen, hassutellen. Elämä on tässä.
19-vuotiaan neitosen mietteitä inttileskeydestä päiväkirjan muodossa.
Suomalainen tuikitavallinen tuulipuku pariskunta, joka on luvannut rakastaa toisiaan "myötä ja vastamäessä" monta vuotta sitten. Olemme toistemme varjot, paita ja perse. Nyt meidän erottaa toistamme vankilan muurit, sillä mieheni istuu neljättä vuotta vankilassa. Blogini kertoo elämästäni ilman miestäni jakamassa vuodettamme ja hoitamassa kotitöitä kanssani, omasta elämästä, tunteiden kasassa pitämisestä, mieheni elämästä vankilassa ja kaikkein tärkeimmästä neverending lovesta!
14-vuotiaan tytön mietelmiä elämästä, vakavasta masennuksesta, itsetuhoisuudesta, ihmissuhteista, psykoosista ja paniikkihäiriöistä.
Olen 54 v heikko ja herkkä, mutta rohkea nainen. Blogissani ravistelen luurangot ulos kaapista ja tarvittaessa nostan virtahevot pöydälle. Osaan toteuttaa kaikkia näitä tunneskaaloja; angstia, sääliä, yksinäisyyttä, saituutta, mustasukkaisuutta ja traumoja. Olen perehtynyt myös parisuhteellisuusteoriaan. Tule vaihtariksi uuteen blogiini.
Kaukorakkaudesta ja sen iloista ja suruista..
18-vuotiaan tytön mietteitä pojasta, laihduttamisesta, tulevaisuudesta, onnellisuudesta ja kaikesta mitä mieleenjuolahtaa. Halu löytää elämästä kadonnut tasapaino ja kauniinpi ulkokuori.
Tervetuloa seuraamaan 19-vuotiaan tytön taivallusta inttileskeyden rapakossa.
Olen 18-vuotias nuori nainen ja janoan elämääni muutosta. Haluan olla laihempi, terve, onnellinen, hyväksytty. Haluan löytää itselleni toisen todellisuuden. Tämä blogi seuraa matkaani parempaan minään.