Näetkö nuo hymykuopan jäljet?
Kun psyyke pettää. Pienen ihmisen maailma romahtaa palapelin aikaansaannoksena. Elämän palaisten koontia ja arkielämän hapuilua. Tavoitteena joskus löytää edes hitunen aitoa elämäniloa.
Avainsanaan kuuluu 1018 blogia.
Kun psyyke pettää. Pienen ihmisen maailma romahtaa palapelin aikaansaannoksena. Elämän palaisten koontia ja arkielämän hapuilua. Tavoitteena joskus löytää edes hitunen aitoa elämäniloa.
18v tyttö pohjois-pohjanmaan & lapin rajalta kirjoittelee kaikenlaista elämästä. Kiinnostuksen kohteet vaihtelee päivien mukaan. Suuressa roolissa pyörii kuitenkin vaatteet & muut kauneudenhoitotuotteet.
Postauksia 19-vuotiaan naisen elämästä johon kuuluu mm. shoppailu, kauneudenhoito, juhliminen, hengailu, ystävät jne.
Parikymppinen nainen kirjoittelee kaikesta maan ja taivaan välillä. No okei, ehkä tekstit keskittyvät hieman muotiin; vaatteisiin, sisustukseen ja ajan ilmiöihin.
Itsekeskeinen biseksuaali ja intohimoinen käärmenainen, joka vasta opettelee elämään yksin. Tykkää juoda olutta ja polttaa sähkötupakkaa. Ominaisuuksinaan vaativa persoonallisuushäiriö, toistuvat masennusjaksot, traumaperäinen stressihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö. Tämä on lifestyle blogi, jonka ylläpitämisen ohella hän taistelee ( mutta ei tiedä mitä vastaan ) ja tahtoo voittaa ( mutta ei tiedä minkä ).
Parikymppinen, kofeiiniriippuvainen opiskelija harrastaa päämäärätöntä kävelyä musiikin tahdittamana. Asuu lempibaarinsa yläkerrassa. Osaa nähdä hetkissä kauneutta, mutta hermoilee silti tulevaa. Sietää harvoin tarpeettomia kosketuksia, mutta kärsii silti usein läheisyydenkaipuusta.
Elämää jonka täyttävät kaurapuuro, kiukuttelu ja kakkavaipat. Toisinaan nautitaan marenkia ja mansikoita.
22-vuotias tyttönen, joka tuskailee kilojensa kanssa ja höpöttelee siinä sivussa elämänsä iloista ja suruista.
Keski-ikäisen äijän päiväkirjanomaisia merkintöjä ja pohdiskelua. Tarinoita ihmisten taaperruksesta.
Elinan blogi kertoo vauhdikkaan ja iloisen naisen, papin sekä äidin arjesta ja juhlasta. Omien raapustusteni lisäksi käytän blogissani aika paljon muiden runoja, lauluja, ajatelmia sekä annan silloin tällöin hyviä kirjavinkkejä.
Onko tyttömäisyydelle ikärajaa? Millaista on olla Basistin vaimo? Onko äitiys ihan äitelää? Miksi maailman haluaa nähdä runollisesti? Valmistuukohan sitä koskaan koulusta? Onko vaarallista, jos tykkää pinkistä? Lady innostuu, kokeilee, katselee, kuuntelee, ajattelee, pohdiskelee, kääntelee ja vääntelee. On iloinen, onnellinen ja taatusti omanlaisensa.
Blogia päivittelee 18-vuotias abiturientti, jolla on paljon asiaa. Edessä on jännittävät ajat penkkareineen, pääsykokeineen ja ylioppilasjuhlineen. Tulevaisuudenhaaveina päästä opiskelemaan. Kuitenkin vain ja ainoastaan Luoja tietää minne askeleeni suuntaavat vuoden kuluttua.
Joudun työssäni ajattelemaan liikemiesmäisen harkitsevasti mutta henkilökohtaisessa elämässäni olen naiseudestani nauttiva nainen. Pyrin pois oravanpyörästä ja haluan siksi blogissani kehittää pehmopuoltani. Koen olevani kuin vedenjakajalla ja aiheet valikoituvat itsestään siitä asemapaikastani käsin, miten milloinkin.
Synkän(?) nuoren naisen blogi mietteistä, ostoksista, lemmikeistä sekä muista itselle tärkeistä asioista.
Kasveista, eläimistä ja ihmisistä kiinnostunut kolmekymppinen nostalgikko Kalliosta.
Mitä tapahtuu, kun 13 toisilleen vierasta ihmistä asutetaan samaan taloon ja viskataan sekaan yksi Avaruusmummo?
Ei angsti ole teinityttöjen yksinoikeus, kyllä sitä voi aikuisen miehenkin elämä olla päin persettä. Itserakasta kerskailua ja syvää itsensä säälimistä, kaikki mitä pois sopisi olevan.
Usein matkallaan kompastelleen blondi-naisen (40+) ajatuksia ja mietteitä paluusta vankilasta siviiliin. Salaa julkisesti pistän arkisia tapahtumia ja ajatuksiani muistiin...Kommentit tervetulleita! :)