Erosta yli
Hidasta rämpimistä yli erosta. Haaveita, spekulaatiota, tunteita.
Avainsanaan kuuluu 1145 blogia.
Hidasta rämpimistä yli erosta. Haaveita, spekulaatiota, tunteita.
Jokaisen elämässä on hetkiä, jolloin myrskyää. Yhtä lailla on tyyneyden hetkiä. Tämä on kenen tahansa elämä...
Aikamme legendan, yksityisetsivä Vera Vaaran seikkailut rikoksen synkeillä poluilla...
Mitä milloinkin päässäni pyörii. Joskus huomaan ajattelevani jopa ihan fiksuja, joskus taas täysin päinvastoin.
Olen yhä toipumismatkalla useista traumoista. Olen sen verran eheytynyt, että minulla toivon mukaan on jo jotain annettavaakin. Minulle tärkeitä asioita ovat muun muassa aitous, luovuus ja ihmisenä kasvaminen.
Nuori itsepäinen nainen etsii kultaruukkua sateenkaaren päästä.
Päivän rakkausruno
Tahoillaan eronneet mies ja nainen kirjoittavat erosta.
Opiskelijatytön tilitystä elämästä ja ihmissuhteista, useimmiten hyvin lyhyistä sellaisista. Säpinää, sekoilua, surua ja iloa.
Parikymppinen opiskelijatyttö ja painonpudotusyritykset.
Blogi kolmekymppisen ikisinkun elämästä ja ajatuksista. Ei inside-juttuja! Kenen vain luettavissa..
"Nuoren" miehen muisteluita siitä, kuinka elämä alkoi muutama vuosi sitten heittelemään ihan jopa kartalla ja eräänä päivänä se pysähtyi kokonaan... melkein...
26-vuotias insinööri etsii naista baareista ja netistä, viettää kaksoiselämää ja kamppailee itsensä kanssa.
25-vuotias tyttö/nainen pohtii elämäänsä
Yhtenäiskoulun säilyttämistä ajava blogi. Uhmakkasti vastarinnan aallonharjalla taistelussa opetusviraston tuulimyllyjä ja kunnallispolitiikan dinosauruksia vastaan. Osallistu linkittämällä tänne tai adressiin, vuodata palstoille, irkkaa, tsättää, kirjoita seinään. Toimi nyt ja jätä järjestöjäärille jämät!
Kuinka nuoren ihmisen elämä meni raiteiltaan, kuinka kauniista tytöstä tuli kauniin tytön haamu ja kuinka päätös parantumisesta vei psykoterapeutin tuoliin. Pelkäätkö parantumista? Niin minäkin, siksi raportoin siitä sinulle, jotta uskaltaisit ottaa yhtä suuren askeleen kuin minä.
20v. opiskelija-tyttönen...siis sammakko kurnuttelee täältä koleasta pääkaupungistamme.
20 -vuotiaan opiskelijatytön ajatuksia ja elämää.
Paskamaista naida säälittäviä sukulaisia (siis avioliiton kautta...)