Suhdesoppa
Suhdesoppa käsittelee parisuhteita ja ihmissuhteita monipuolisesti ja asiantuntevasti.
Avainsanaan kuuluu 1013 blogia.
Suhdesoppa käsittelee parisuhteita ja ihmissuhteita monipuolisesti ja asiantuntevasti.
Suhteet-blogin kirjoittaja Mirja Wuokko on helsinkiläinen keittiöpsykologi/sosiaalipsykologi. Hän on toipumassa olutaiheisten lasinalustojen keräilyvimmastaan.
40-vuotias helsinkiläinen sinkkunainen kertoo omituisesta elämästään.
Epämääräistä ajatusten virtaa salamaerosta. Ajatuksia ja tunteita hylätyksi tulemisesta, surusta, syyllisyydestä ja vihasta. Elämää tämän jälkeen ja ehkä vähän sitä ennenkin.
Oululaistunut naisihminen, joka kävelee lujaa koska on alunperin kotoisin jänkhältä jossa välimatkat ovat pitkiä, kirjoittaa asiaa ja asian vierestä ihmissuhteista ja joskus suhteettomuudesta päänleviämisenestolääkityksenä. Varsin keskiverto nuorehko yksilö käsittelee asioita juuri niinkuin itse haluaa.
Sulhanen bloggaa häämietteistä ja häiden suunnittelusta. Häät olivat marraskuussa 2007, mutta jälkikäteenkin on vielä kerrottavaa vaikka kuinka.
26v. hieman ailahteleva herkkissielu höpisee pinnallisia ja syvällisiä fiiliksen mukaan. Blogissani kerron rauhaisasta arjestani, siihen liittyvistä rakkaista asioista kuten musiikista, elokuvista, liikunnasta, ihmissuhteista, meikeistä, vaatteista ja kaikesta maan ja taivaan välillä.
Vasta täysi-ikäisyyden autuuteen astunut neitokainen pohtii kaikkea maan ja taivaan välillä, silloin tällöin niitä itsestäänkin. Pääasiallisesti naisenpuolikas kynäilee käsitöistä ja taidelukiolaisen arjesta. Nykyään oma tyyli ja ulkonäkö alkavat hiipiä pienissä määrin muiden postausaiheiden sekaan.
Ajatuksia elämästä ja kaikesta mahdollisesta, mitä omaan pieneen kuplaan nyt voi mahtua. Ei siis vakavamielistä kirjoittelua, vaan lähinnä ajatusvirtaa ja omia mietteitä.
Tuumaustaukoja työpäivinä enimmäkseen organisoidusta elämästäni kun kaikella on väliä.
Nuoren miehen yritystä löytää oikea tie ja paikkansa maailmassa. Osansa saavat ihmissuhteet, opiskelu ja elämänkatsomus.
Blogi kolmekymppisen ikisinkun elämästä ja ajatuksista. Ei inside-juttuja! Kenen vain luettavissa..
Blogissani kirjoitan suomalaisperheen muuttovalmisteluista, odotuksesta, muutosta ja elämästä Länsi-Siperiassa Tjumenin kaupungissa. Perheemme muuttaa vuoden 2008 aikana (toivottavasti!!) pariksi vuodeksi miehen työn vuoksi Venäjälle.
Kirjoittaja yrittää selvitä äitiyden ihmemaassa ilman itselle tai kanssaihmisille aiheutuvia pysyviä, vakavia vammoja.
Parikymppinen Oulun taakseen jättänyt juuri sinkkuuntunut nainen seikkailee Turun yössä täl ja tois puol jokkee, samalla kenties oppien jotain vastakkaisesta sukupuolesta ja itsestään.
Pieni ihminen. Masennuksen kourissa. Etsii suuntaa, mutta ei tiedä minne mennä? Tahtoo jakaa kokemuksensa muiden kanssa ja yrittää epätoivoisesti löytää kultaista keskitietä.
Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.
Aikamme legendan, yksityisetsivä Vera Vaaran seikkailut rikoksen synkeillä poluilla...
22-vuotiaan aurinkoisen toimittajaopiskelijan tekstejä, arkea ja ajatuksia. Pyrkimyksenä täyttää elämässäni vähitellen ne suuret saappaat, jotka olen jalkaani laittanut.