Tiibetin tuulet
Blogista löytyy uutisia Tiibetistä, tietoa Tiibet-aiheisista tapahtumista, vinkkejä siihen, mitä sinä voit tehdä Tiibetin tilanteen parantamiseksi ja linkkejä eteenpäin.
Avainsanaan kuuluu 73 blogia.
Blogista löytyy uutisia Tiibetistä, tietoa Tiibet-aiheisista tapahtumista, vinkkejä siihen, mitä sinä voit tehdä Tiibetin tilanteen parantamiseksi ja linkkejä eteenpäin.
Kaukokaipuun tyydyttämistä suunnittelemalla ja tietysti reissaamalla. Asioiden saloja. Välillä vähän töihin liittyviä digipölinöitä.
Antidemari on Turun tautia eli päätöksenteon salakähmäisyyttä, kuppikuntaisuutta ja rahavallan oligarkiaa vastustava blogi. Se pyrkii edistämään vapautta, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä Vasemmistoliiton ohjelman mukaisesti ja ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin myös yleisemmin. Hyvinvoinnin, edistyksen ja demokratian puolestapuhuja.
Ajatuksia yhteiskunnan rakentajan, häkkiin astuneen ihmisen elämästä ja siitä vapautumisesta.
Heikki Kerkkänen. YTM. Maahanmuuttajuuden ja monikulttuurisuuskysymysten parissa työskentelevä projektityöläinen sekä yhteiskuntatieteellinen tutkija (Helsingin yliopisto, sosiologia 16.2.2010 lähtien). Tutkimustyössä aiheena maahanmuutto - ja maahanmuuttajapolitiikka 2000-luvulla, projektihommissa erityisesti mieserityinen maahanmuuttajatyö. Blogissa päähänpälkähdyksiä, ajatelmia, pohdinnan sormiharjoituksia, harjoituskirjoituksia. Ilmiöitä läheltä ja kaukaa, historian hämäristä ja tästä päivästä. Islam ja lähi-itä paikoitellen erityistarkastelussa.
Pohjoisen rauhanjärjestön blogi.
Oikeusturvan ajankuva tarttuu pakinoillaan jo olemassa oleviin ongelmiin lakisääteisiin vakuutuksiin liittyen. Pyrkien myös nopeilla esiintuloillaan estämään uusien ongelmien syntymisen ruohonjuuritason kansalaisten elämään. Oikeusturva ajankuvan työryhmä pyrkii löytämään internetissä liikkuessaan sekä tiedotusvälineitä seuratessaan tietoa ajankohtaisista lakihankkeista, jotka liittyvät suomalaisten ihmisoikeuksiin ja oikeusturvaan sosiaalivakuutusten piirissä.
"Kun ennen lentokoneen lähtöä kiinnittää turvavyön, puhaltaa keuhkot tyhjäksi ja kysyy itseltään, onko valmis kuolemaan.." Vapaata ajattelua yksi aihe kerrallaan. Blogissa ei noudateta vastuullista sananvapautta, vaan sananvapautta, mutta asialinjalla pysytään. Kirjoittaja ei ole poliittisesti sitoutunut mihinkään puolueeseen.
Nelikymppinen IT-ammattilainen vaahtoaa asioista, jotka syystä tai toisesta saavat mielen kuohumaan - tai ainakin poreilemaan.
Poliittisia päiväkirjamerkintöjä.
Vaikean vammaisen helppo elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Miksi vammaiset ovat liian kilttejä? Miksi vammaiset eivät taistele ihmisarvonsa ja oikeuksiensa puolesta?
Turkulaisen kansanedustajan, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan punavihreä blogi. Lue ja kommentoi ajatuksiani ajankohtaisista asioista.
Hillitön TeemuOksanen on 23-vuotias turkulainen oikeustieteen ylioppilas. Blogissa seurataan Bloginpitäjän fiiliksiä ja kommentoidaan maailmanmenoa. Joskus kärkkäästi, joskus vähemmän kärkkäästi. Mahdottoman teen heti, ihmeiden tekeminen vie hetken.
Sekalaisia asioita ja havaintoja Iranista.
Erityisopetus - mitä tarkoittaa inkluusio ? Salamancan sopimus tutuksi. Kaikille lapsille samat mahdollisuudet oppimiseen. Erityisoppilas oppii paremmin tavallisella luokalla. Segregaatio - aikamme ongelma maassamme. Kasvatustieteen tutkimukset osoittavat selvästi, että erityisoppilas hyötyy tavallisesta luokasta. Silti erityisluokka on yhä useammin ainoa vaihtoehto. Blogissa selvitellään ja jäsennellään, mistä tässä oikein on kysymys.
Jäkätystä omasta elämästä. Näitähän riittää.
Uskontotieteestä kiinnostunut pääsykoehörhö. Rakastaa eläimiä ja tuntee sielunsisaruutta etenkin kissojen kanssa. Jää toisinaan koukkuun mitä ihmeellisimpiin animesarjoihin.
Noin 2000 kilometriä Helsingistä jonnekin päin. Sitten sitä ajautuu hillumaan omituisissa piireissä ja perustamaan oman lesbohomomikäliejärjestön. Kaaoksessa on oma viehätyksensä. Onhan?
Reissaan, luen, kirjoitan. Työskentelen keskellä sanataidetta ja mediaa. Pikkutyttöni Funnybunny juurruttaa arkeen tai seuraa mukana muille maille. Blogini on englanniksi, koska ystäväni ulkomailla niin tykkäävät. Blogissani on aina paljon kuvia. Ja ironiaa.